Lähtiskö tästä mitään?

Tiedättehän Murphyn lain, sen, jossa sanotaan että jos jokin voi mennä pieleen, se myös menee? Oikeastaan olen miettinyt tuon lain laajentamista sen verran, että vaikka se jokin ei voisikaan mennä pieleen, menee se silti. Toinen asia, jonka kanssa olen painiskellut viimeaikoina, on äitipuolisyndrooma. Kaikkihan me muistamme lapsuudesta ainakin tarinan Tuhkimosta ja tämän ilkeästä äitipuolesta, joka laittoi uusiotyttärensä raatamaan koko perheen edestä ja kohteli tätä kuin koiraa (paitsi että käsitykseni mukaan koiria ja muitakin lemmikkieläimiä kohdellaan monesti jopa paremmin kuin kanssaeläviä ihmisiä). Ja eikös Lumikkiraukallakin ollut ilkeä äitipuoli, joka ajoi hänet metsään ja yritti vielä tukehduttaa omenaankin. Mutta toisaalta jos ajattelee näitä kahta tarinaa vähän pidemmälle, niin molemmista lapsukaisista, niin Tuhkimosta kuin Lumikistakin, kasvoi sangen tasapainoisia, toimeentulevia ja onnellisiakin aikuisia. Vaikka toisaalta he kumpikaan eivät kenties päässeet psykologin tuoliin tilittämään tuntojaan ja kertomaan kammottavasta lapsuudestaan ilkeän äitipuolen hoteissa… heidän oli vain yksinkertaisesti elettävä näiden traumojensa kanssa ja – yleisön pyynnöstä – vieläpä onnellisina elämänsä loppuun asti.