hmm...

tässä vaan miettii näin tulevana sinne muuttajana että kannattaako sittenkään tulla kun kuulostaa että heti tulee turpaan vaikkei mitään tekisikään... =/ sieltä ei sitten taida ystäviä löytääkkään..
151832
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

miten erilaisissa kaupungeissa ihmiset näyttävät asuvan, vaikka periaatteessa sen pitäisi olla ihan se yksi, sama ja ainoa. Itse en suoraan sanoen tunnista suurta osaa täällä kirjoitetusta kotikaupunkiani koskevaksi.

Äänestä

Kaikissa kaupungeissa on samanlaisia "huonoja" asuinseutuja.

Ovikellon soitosta ei kannata ovea avata, ei edes ovisilmästä katsoa.
Tietysti ei kaikkia ole vielä häiritty, mutta ”säikkynä” aina ovat.

Äänestä
  • Kelloa on soitettu ja avattu on ja ambulassi/taksi/joku muu on soitettu, mutta yhtään ei vieläkään pelota.

    Äänestä

Forssassa on noin 18 000 asukasta. Tuohon joukkoon mahtuu teitysti monenlaisia ihmisiä. Eipä porukka kokonaisuutena kuitenkaan eroa siitä, mihin muissa vastaavan kokoisissa kaupungeissa törmää. Takuulla rauhallisempaa kuin Helsingissä, ihmiset hämäläisiksi välittömiä.

Äänestä

Tänne nettiin kirjoittaa "pienet lapset" ja saattaa tosiaan olla,että täällä on tuo rosvojoukkokin? Minä en ole koskaan nähnyt saati ollut mukana,jossa jolisi tuollasta häiriötä!
Muuta vaan tänne otamme kaikki muuttajat mielellämme vastaa.

Äänestä

Muuta tänne vaan,tää on ihan kiva paikka,eikä täällä oo sen enempää rikollisuutta kun muuallakaan. Pikku pojat vähän tuhrii seiniä ja heti on kauhee haloo.Joku joskus pöllii stereot jostain, mut siinä se on ja mafiaa täällä ei ole.Paitsi oikee "Mafia" ja sekin käy jo seittämää kymppiä ja tuskin jaksaa ponua enää keitellä : ) on melkeen kanttuvei.
Tiedän monia parikymppisiä jotka on muuttanut tänne hesasta ja viihtyneet jo useita vuosia ja ystäväpiirikin on löytynyt.
Eli terve tuloo

Äänestä
  • kiva kun kuulostaa olevan kivojakin ihmisiä siellä=) ois mukava saada sieltä ystäviä,mutta kun ei oikeen tiedä mistä niitä löytyisi..?

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    kiva kun kuulostaa olevan kivojakin ihmisiä siellä=) ois mukava saada sieltä ystäviä,mutta kun ei oikeen tiedä mistä niitä löytyisi..?

    Riippuu tietysti mitä harrastat,vai oletko koti kissa.Etsitkö millaisia ja minkä ikäisiä kavereita.
    Kaikki on aika pitkälle itsestä kiinni.
    Oletko jo muuttanut tänne?Kouluun,töihin ?
    Jokaiselle oikeesti on paikka jossain ja kaveritkin löytyy.

    Äänestä

  • Moka kirjoitti:

    en oikeastaan harrasta isompia.. uimista jonkun verran.. ja oon varmaan aika koti kissa ainakin aluksi,ennen kuin hoksii jotain tekemistä.. en ole vielä muuttanut sinne,ensi kuun alusta vasta. ja tavallaan töihin tulen sinne..

    Tääl on upeee uimahalli,mutta mutta ,minkä ikästä seuraa etsit.Tunnen kyl aika monen ikästä porukkaa,et kyllä sulle tuttavia löytyy,kun pannaan hakuun : )

    Äänestä

  • Moka kirjoitti:

    Tääl on upeee uimahalli,mutta mutta ,minkä ikästä seuraa etsit.Tunnen kyl aika monen ikästä porukkaa,et kyllä sulle tuttavia löytyy,kun pannaan hakuun : )

    itse asiassa mulla on kavereita laidasta laitaan siis iän puolesta... mutta itse olen 18.. ois ihan kiva vaikka vaihdella jonku kanssa sähköpostia ja sitä kautta vaikka aluksi tutustua..=)

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    itse asiassa mulla on kavereita laidasta laitaan siis iän puolesta... mutta itse olen 18.. ois ihan kiva vaikka vaihdella jonku kanssa sähköpostia ja sitä kautta vaikka aluksi tutustua..=)

    koitan saada sulle muutaman osotteen ,kunhan keksin miten se tapahtuu,ettei tuu mitään tuhatta viestii saman tien.Tunnen ite aika paljon eri ikäsiä ihmisii,kyl sieltä sulle kaverit löytyy.Kivat viikonloput sulle,heräsin jo viideltä kun kaverit bailas ja rinkutteli koko yön luurilla. Mut eipä se nyt haittaa,keittelin kahvit ja rupesin kattoon mitä maailmalla tapahtuu.

    pa tullen humppilaan si. T: humppilan tiikerit.
    mur.

    Äänestä

  • Moka kirjoitti:

    koitan saada sulle muutaman osotteen ,kunhan keksin miten se tapahtuu,ettei tuu mitään tuhatta viestii saman tien.Tunnen ite aika paljon eri ikäsiä ihmisii,kyl sieltä sulle kaverit löytyy.Kivat viikonloput sulle,heräsin jo viideltä kun kaverit bailas ja rinkutteli koko yön luurilla. Mut eipä se nyt haittaa,keittelin kahvit ja rupesin kattoon mitä maailmalla tapahtuu.

    sä kuulostat tosi kivalta tyypiltä..käytät vaan omaa aikaas muhun=) mutta siitä huomaa ettei se niin paha paikka ole miltä aluksi näytti=)

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    sä kuulostat tosi kivalta tyypiltä..käytät vaan omaa aikaas muhun=) mutta siitä huomaa ettei se niin paha paikka ole miltä aluksi näytti=)

    Olin viikonlopun viihteellä,siks en oo paljoo kirjotellu. Mut katellaan tossa viikolla,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tyttö kirjoitti:

tässä vaan miettii näin tulevana sinne muuttajana että kannattaako sittenkään tulla kun kuulostaa että heti tulee turpaan vaikkei mitään tekisikään... =/ sieltä ei sitten taida ystäviä löytääkkään..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu