Moi!

Moi! Nimiasiaa pohdimme, kuten muutkin palstalaiset.
Mutta meidän ongelmamme on ehkä erityylinen kuin muiden. Nimittäin, perheessämme on minun ja mieheni lisäksi kuusi lasta, kolme heistä ei ole biologisia lapsiamme, vaan adoptoituja. Lapset tulevat siis eri perheistä,
ja näin ollen hillä tietysti on erityyliset nimet.
Kaksi lasta tulee ihan kotimaasta, mutta nuorimmainen Venäjältä.
Omia biologisia lapsia meillä on siis kolme, neljäs syntyy tässä ihan pikapuolin.
Helpotan asiaa ja kirjoitan lapsemme siis tähän:
(biologisten lastemme nimet perityivat suvusta)
Ronja 12v. adopt. suomesta
Nikolai 10v. adopt. suomesta
Vilja 8v.
Veikko 7v.
Heljä 4,5v.
Valeria 2,2v. adopt. venäjältä.

meillä on pieni ongelma, minkä nimen annamme typylle, jonka on määrä ainakin syntyä parin viikon sisällä. Olemme päättäneet, että nimen tulee olla yhtä "erilainen" kuin muidenkin lasten, lasten nimissähän ei ole ainuttakaan yhteistä tekijää. Olemme ajatelleet nimiä, jotka eivät kuulu mihinkään noista "ryhmistä", mihin muiden lasten nimet kuuluvat, eli se ei olisi samaan kastiin kuuluva kenenkään muun nimen kanssa.
Olemme ajatelleet jotain tyyliin Ada, Cecilia,
Charlotta, Isabel, Maribel.... Keksisitkö sinä jonkin nimen, joka olisi "erilainen" mutta sopisi hyvin pikkuiselle tytölle. En nyt tarkoita mitään vääntämällä väännettyä kuten Ninetta tai Janessia yms. Autahan meitä, aikaa on veilä toki paljon, eli viesti ei "vanhene"
7548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tässä muutama:
Matilda
Susanna
Iiris
Claudia
Clarissa
Aliisa
Melissa
Sonja
Olivia
Eerika
Sofia
Jade
Kaisla
Maisa
Aurora
Piditkö mistään?

Äänestä
  • tässä vielä muutama:
    Helmi
    Tilda
    Lumia
    Tuuli
    Linda
    Sanni
    Julianna
    Karolina
    Rebekka
    Jasmin

    Äänestä

lähtisi ihan niin erilaiselle linjalle kuin esim. Cecilia.
Minulle tuli jostain syystä ekana mieleen Hilda...

Äänestä

Kolmen ensimmäinen tytön nimi päättyy -ja/-jä. Nuorimmainen on "yksin" -ia-loppuisen nimensä kanssa. Voisikos seuraava rakkauten hetelmä saada nimen, joka myös päättyy kirjaimiin IA?

Amalia tai Emilia?

Muita ehdotuksia: Karoliina, Eliisa, Ilsa, Jaana. ;)

Näissä nyt ei ole havittelemaanne B:tä, C:tä tai D:tä missään, mutta ei ole muidenkaan lasten nimissä (siitä sekalaista seurakuntaa yhdistävä tekijä - ei vieraita kirjaimia?)

Äänestä

Minäkin taipuisin samaan tyyliin teidän biologisten lastenne kanssa. Hilja sopisi porukkaan todella hyvin ,kuten jo ehdotettiinkin.
Ihan muunlaisia ehdotuksia: Hilla, Varpu, Kanerva, Riina, Nella, Noona, Silja, Milja, Vella, Lilli, Salli...

Äänestä

jotka mielestäni sopisivat muitten lastenne nimien kanssa: Hilppa, Helvi, Karissa, Klaudia, Kiira, Kriska, Lahja, Lempi, Lilja, Manja, Muusa, Nonna, Tekla, Valentiina ja Viivi.

Äänestä

Alina, Veera, Jenika, Niina, Noora, Marika, Miia, Neea, Niia, Sara, Sofia, Maiju, Nuppu, Juulia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kahdeksan poppoo kirjoitti:

Moi! Nimiasiaa pohdimme, kuten muutkin palstalaiset.
Mutta meidän ongelmamme on ehkä erityylinen kuin muiden. Nimittäin, perheessämme on minun ja mieheni lisäksi kuusi lasta, kolme heistä ei ole biologisia lapsiamme, vaan adoptoituja. Lapset tulevat siis eri perheistä,
ja näin ollen hillä tietysti on erityyliset nimet.
Kaksi lasta tulee ihan kotimaasta, mutta nuorimmainen Venäjältä.
Omia biologisia lapsia meillä on siis kolme, neljäs syntyy tässä ihan pikapuolin.
Helpotan asiaa ja kirjoitan lapsemme siis tähän:
(biologisten lastemme nimet perityivat suvusta)
Ronja 12v. adopt. suomesta
Nikolai 10v. adopt. suomesta
Vilja 8v.
Veikko 7v.
Heljä 4,5v.
Valeria 2,2v. adopt. venäjältä.

meillä on pieni ongelma, minkä nimen annamme typylle, jonka on määrä ainakin syntyä parin viikon sisällä. Olemme päättäneet, että nimen tulee olla yhtä "erilainen" kuin muidenkin lasten, lasten nimissähän ei ole ainuttakaan yhteistä tekijää. Olemme ajatelleet nimiä, jotka eivät kuulu mihinkään noista "ryhmistä", mihin muiden lasten nimet kuuluvat, eli se ei olisi samaan kastiin kuuluva kenenkään muun nimen kanssa.
Olemme ajatelleet jotain tyyliin Ada, Cecilia,
Charlotta, Isabel, Maribel.... Keksisitkö sinä jonkin nimen, joka olisi "erilainen" mutta sopisi hyvin pikkuiselle tytölle. En nyt tarkoita mitään vääntämällä väännettyä kuten Ninetta tai Janessia yms. Autahan meitä, aikaa on veilä toki paljon, eli viesti ei "vanhene"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu