Isäni kuoli Joulukuussa ja velipuoleni soitti minulle ja sanoi tarvitsevansa minulta allekirjoituksen perunkirjoitus papereihin. En ole isääni tai muita sukulaisiani nähnyt montaa kertaa. Kysymykseni onkin että mitä/mihin niissä papereissä minun pitää kiinnittää huomiota ennenkuin allekirjoitan. Tietysti ajattelen omaakin etuani näissä asioissa.
Kiitoksia avusta etukäteen !
Kiitoksia avusta etukäteen !
Vastaukset 5
Vanhimmat
älä ole ahne!!!
jos et isääs ole nähny monesti
Ethän tiedä miksi hän ei ole isäänsä nähnyt.
Periminen ei ole ahneutta.
Perukirjaa ei poissaolleen tarvi allekirjoittaa.
Olet rintaperillinen, joten lakiosasi on puolet perintöosuudestasi, vaikka sinut olisi ohitettu testamentilla. Allekirjoituksellasi saatat heti luopua koko perintöosastasi tai lakiosasi vaatimisesta. Kyseessä voi olla sinut ohittavan testamentin hyväksyminen, kauppakirjan tai jopa ositua-/jakosopimuksen allekirjoitus. Allekirjoitettavana voi olla myös testamentin tiedoksisaantisi, josta alkaa vain 6 kk moiteaika kun viivaat yli ehkä samassa paperissa olevan testamentin hyväksymisen. Huomaa, että lakiosaa pitää todisteellisesti vaatia 6 kk:ssa testamentin saajilta. Mikäli et tiedä asioista, niin esitä paperit tietävämmälle ennen niiden allakirjoittamista. Ei lain mukaisen perinnön vastaanottaminen ahneutta todista.
olla paikalla perukirjoituksessa velipuolesi kanssa,johon sinut kyllä pitäisi kutsuakin.Siellä vasta paperit allekirjoitetaan..
Ei kuulu olla paikalla. Kuuluu kylläkin kutsua, mutta ei tarvitse mennä. Oikeuksiaan ei menetä, vaikkei menisikään. Mutta tietoa paikan päällä varmasti saisi. Voi pyytää lähettämään itselleen perukirjan kappaleen, josta pesän varallisuus- ja velkatilanne selviävät.