"Sä oot mun hyvä ystävä ja tärkee mulle, mutta jos sä kosket minuun niin mä lyön sua". "Uskotsä... mä lyön sua"
Istuimme kämppäni parvekkeella vierekkäin ja joimme viinaa pullon suusta. Katselin hänen häikäiseviä lemmikinsinisiä silmiään ja minä uskoin. Pakkohan minun oli.
Uskoin monta kuukautta.
Olen tuntenut Aleksin melkein pennusta saakka. Kolme vuotta sitten muutin eri paikkakunnalle asumaan. Meni vuosi ja minä rakastuin tuohon samaiseen tyyppiin. Niin se käy, sanoi Vonnegut.
Olen kai niin härkäpäinen, että Luoja on jättänyt minulle kaikki toivottomat tapaukset. Simo Silmukin olisi helpompi iskeä kuin Aleksi.
Tuona iltana parvekkeellani olin kertonut avoimesti tunteistani häntä kohtaan. Aleksi oli tiennyt minun olevan homo, joten kertominen ei ollut vaikeaa.
Yritin kovasti unohtaa hänet ja se onnistuikin osittain, aina silloin kun en nähnyt häntä pitkään aikaan. Olimme kuitenkin ystäviä ja harjoittelimme samaa lajia. Kohtaamisia en siis pystynyt välttämään ja aina niiden jälkeen rakastin häntä yhä enemmän. Olin onnellinen siitä että ystävyytemme ei saanut kolhuja vaikka olin kertonut tunteeni avoimesti hänelle. Kävi oikeastaan jopa päinvastoin - luulen että lyhyet yhteiset hetkemme olivat saaneet uudenlaista syvyyttä. Aleksi alkoi ymmärtää minua ja ainakin kuvittelin että hän osasi arvostaa rakkauttani.
Täysikuu valaisi elokuista järvenselkää kun lorotin yön viimeiset pissit rantapusikkoon. Hoipuin takaisin sisälle. En tiedä johtuiko epävarma käyntini illan mittaan nautituista virvokkeista vai hämärästä. Aleksi oli näköjään jo nukahtanut. Ja tietysti minun punkalle oman lattialla olevan makuupussinsa sijaan. Pali oli ottanut pari paukkua liikaa ja kontannut aittaan jo tunti sitten. Öljylamppu oli sammunut ja kun ravistelin sitä huomasin että säiliö on tyhjä. Olkoon, saatana.
Istahdin sängylle selällään loikoilevan Aleksin viereen. Hänen toinen kätensä oli taivutettuna kasvojen päälle.
"Herätys", ravistelin häntä hellästi rintapielestä. Ei elonmerkkejä. "Haloo ukko.. et viitsisi nukkua vielä. Jutellaan nyt vähän aikaa... helvetti, me nähdäänkin nykyään niin harvoin".
Aleksi taisi tosiaan nukkua.
No, toisaalta eihän se ihme ollut, olin itsekin väsynyt. Näitä päiviä ei osu monta yhteen elämään. Istuimme ulkona ja kuuntelimme laineiden liplatusta ja katselimme kuinka ensimmäiset keltaiset lehdet tipahtelivat koivuista viereemme nurmikolle. Puhuimme paljon, puhuimme elämästämme ja ajatuksistamme. Saunoimme monta tuntia ja kisailimme alasti rantavedessä kuin pienet lapset. Teimme tulet ja annoimme hämärän tulla.
Oli varma keino varmistua nukkuiko Aleksi. Siirsin käteni hänen jalkojensa väliin ja puristin hellästi. "Herää Aleksi".
Ei vieläkään mitään... paitsi että tunsin selvästi että hänen verkkariensa alla alkoi tapahtua. Kalun tyvi tuntui selvästi jäykistyneeltä. Jatkoin hyväilyäni ja pian sain tuntea enimmäistä kertaa Aleksin aarteen koko komeudessaan. Pujotin käteni varovasti housujen sisään ja siirsin elimen osoittamaan kohti hänen napaansa. Vedin esinahan taakse ja tunnustelin terskaa. Olin usein kuvitellut miltä Aleksin kalu näyttäisi seisoessaan. En nähnyt sitä vieläkään, mutta ainakin se on aika iso niin kuin olin arvannutkin.
En voi tehdä tätä Aleksille, ajattelin... tai ainakin yritin ajatella.
Käytin suunnatonta tahdonvoimaani ja otin käteni pois hänen housuistaan. Hivelin hiljaa hänen kättään. Kokeilin salaa pulssia hänen ranteestaan. En tiedä kuvittelinko vain, mutta minusta nukkuvan ihmisen sydän ei hakkaa noin kiivaasti.
"Aleksi hei - mä rakastan sua. Mä en halua että sä heräät kun mun käsi on sun housuissa. Mä en oo mikään tirkisteliä. Meidän ystävyys päättyisi siihen enkä mä kestäis sitä... mutta mä haluaisin kuitenkin... no sä tiedät varmaan mitä."
"Hmmmm".
Hmmm - hetkinen oliko sankarini siis hereillä tai herännyt. Siirsin käteni takaisin hänen etumuksensa päälle. Kulli tuntui kovana housujen läpi.
"Sun ei tartte tehdä mitään. Oot vaan... saanko mä laskee sun housuja vähän alemmaksi?"
Aleksi liikahti vähän. "Joo"
Argh! Tuhannet väreet kulkivat kehoani pitkin päätyen kaikki samaan paikkaan - jalkojeni väliin.
Hetken tuntui kun en saisi happea ollenkaan. Kädet hieman täristen tartuin hänen housuihinsa ja vedin niitä alemmaksi niin että ikkunasta paistava kuu toi esiin hänen sojottavan, napaan asti ylettyvän kalunsa. Nostin samalla hänen paitaansa ylöspäin. Vatsalihakset muodostivat laineita hänen vaalean ihonsa alla.
Polvistuin sängyn vierelle. Nyt kun mahdoton olikin yllättäen muuttunut mahdolliseksi aloin hieman ujostelemaan. Olin kuin auton perässä haukkuen juokseva koira, joka ei tiedä mitä tekisi kun auto pysähtyy.
Suukottelin hänen vatsaansa yrittäen pitää poskeni mahdollisimman lähellä hänen kovaa elintään kuitenkaan hipaisematta sitä. Koskettelin kevyesti sormenpäilläni hänen reisiensä sisäpintaa ja kiveksiään. Lopulta tartuin kalun tyveen kiinni vetäen esinahkaa alaspäin. Aleksi elin vastasi pienellä liikkeellä ja saatoin erottaa kuinka kirkasta nestettä tulvahti hänen terskansa päähän.
Otin toisen käden avukseni ja aloin levittää tuota liukasta eritettä hänen terskalleen. Hyvin... hyvin hitaasti, vain yhdellä sormella. Kyrpä liikahteli kuin paeten kosketustani. Lopulta tartuin sen varteen ja pumppasin vielä lisää tuota ihanaa nestettä kunnes vedin esinahan taas tiukalle. Nyt pyörittelin limaista terskaa ja sen teräviä reunoja kaikilla sormenpäilläni. Aloin kuulla Aleksin hengityksen äänen. Hänen pienet pakaransa kohottivat hänen lantiotaan ja tunsin toisella kädelläni kuinka hänen kiveksensä pyrkivät ylöspäin. Hänen terskansa paisui entisestään ja vaikken pystynytkään sitä erottamaan, niin tiesin että sen reunat olivat muuttuneet tummanpunaiseksi.
Ehei, Aleksi rakas. Ei se noin helposti käy. Sinä olet kiusannut minua kaikki nämä vuodet. Nyt on minun vuoroni - edes ohikiitävän hetken verran.
Irrotin käteni hänen aarteestaan ja toivoin etten tehnyt sitä liian myöhään. Aleksin kalu nytkähteli muutaman kerran muttei lauennut. Hänen pakaransa rentoutuivat hieman.
Oma lantionseutuni oli kuin tulessa. Kyrpääni pakotti ja päästin sen kurkistamaan pikkuhousujeni alta.
Keskityin jälleen Aleksiin. Annoin huulieni kulkea hänen kylkeään pitkin. Välillä nipistin ihoa hampaillani. Käteni kulkivat hänen rinnoillaan ja lantiollaan.
Kuin magneetti, Aleksin kalu veti huuliani puoleensa. Siirryin lähemmäksi sitä ja annoin hetken hänen tuntea hengitykseni terskallaan. Sitten hipaisin sitä kielelläni, kuin tervehtien. Viimein ahmaisin sen suuhuni samalla kun vedin häntä palleista, nyt jo vaativammin. Huuleni, kieleni ja nieluni tunsivat tuon ihanan elimen muodot.
Yritin pitää liikkeeni rauhallisina, mutta vaativina. Aleksin hengitys muuttui äänekkäämmäksi. Hän tarttui kuin henkensä hädässä molemmin käsin käteeni joka oli hyväillyt hänen toista rintaansa. Sitten hänen hengityksensä pysähtyi, lopetin suuni liikkeet. Yksi... kaksi... kolme... neljä sydämen lyöntiä. Pingottunut kalu nytkähti kerran. Spermaa ryöpsähti suuhuni, Aleksi ulahti vaimeasti ja alkoi nytkähdellä holtittomasti samalla kun sykkivä kalu pumppasi suuni täyteen rakkaani siemeniä. Yritin niellä niitä parhaani mukaan. Eipä ole tainnut tämä poju runkata muutamaan päivään.
Näin tähdenlennon ja se takana avautuvan paratiisin vaikka en katsonut edes ikkunasta ulos.
Painoin pääni Aleksin vatsalle mutta pidin hänen kalunsa edelleen suussani. Liikutin kieltäni vielä hitaasti hänen terskansa ympärillä. Spermaa valui suunpielestäni hikisten ihojemme väliin. Aleksi rentoutui hiljalleen, mutta tunsin kuinka pienet jälkijäristykset kulkivat hänen kehossaan.
Päästin herpaantuneen kullin suustani. Miten hyvältä tuntuikaan kuunnella hänen sydämensä lyöntejä ja kosketella hänen hikistä ihoaan.
Viimein nousin ylös. Nielaisin pari kertaa, kumarruin hänen ylleen ja suutelin hellästi. Aleksi vastasi siihen.
Se oli meidän ensimmäinen suudelmamme.
"Maistuiko hyvälle?" kysyin.
"Hmmm"
"Taidanpa tuota... käydä pesemässä hampaat"
Tempaisin hammasharjani lasillisen vettä mukaani ja sukelsin ulos mökistä lähimmän koivun juurelle. Kuun säteet pilkistivät sen lehtien lomitse.
Laskin housuni alas ja päästin litimärän, sojottavan kyrpäni nauttimaan lämpimästä elokuun yöstä. Hyväilin hampaiden harjaamisen tahtiin liukasta terskaani.
Hampaita pitäisi kai pestä useamman minuutin ajan, mutta nyt se ei onnistunut. Jouduin ottamaan tukea puusta kun suihkutin omat spermani jonnekin hämärään mustikanvarpujen päälle.
Aleksi oli kääntynyt kyljelleen ja hengitti rauhallisesti kun asetuin sängylle hänen taakseen. Pujotin käteni hänen vyötärölleen.
Väsyneet aivoni toivat tietoisuuteeni vielä yhden ajatuksen. Aamulla en herää ollenkaan... ellei Aleksi herätä minua.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Tää oli LOISTAVA -:)UPEEEEEE !!!!!!!-:)Housut on litimärät...*Uaaaah*.. LISÄÄÄÄÄÄHH !!!!!
kiitos..heti lisää !! tämä oli kyllä hyvä !!
Pitkästä aikaa tosi hyvä novelli ! Kirjotappas äkkiä uusi !
Nyt just on pakko mennä vessaan hoitaan loput.
Kiitti!!!!
uih..-:)IIIIHANA !-:)
Tosi hyvä ;)
TOSI HYVÄ !
Jupiter hyvä
Kirjoitit aivan loistavan tarinan. Kiitos!
Toivottavasti saamme lukea lisää novellejasi.
Matti
ei se tarina minun oikein kulkenut. Tällaista on ollut 12 tusinassa, jos sananparsi oikein ymmärretään. Oli vähän pelottava tarina, niin kuin jotain pahaenteistä. Ei siitä oikein saanut selvää. Tälle annan * yhden tähden eli huonon merkin viidestä ***** tähdestä.
Kylläpä te ihmiset olette vähään tyytyväisiä...
Onnea : olet ansainnut kymmenen tähteä kymmenestä.
Kriteerit, jotka täytit, ja joilla tähtesi lunastit, voit keksiä aivan itse.
Lisää novelleja sulta ja pian !:)
...mieleen omat unelmat. Halut ja vaatimukset itseltä niiden täyttymisestä.
Kirjoitustasi oli ilo lukea =)
tosi sulonen tarina :)! nami nami...:)
Tää tarina oli hyvä. Jotkut kohdat "kavalsivat" sinut todelliseksi kirjoittajaksi. Varsinkin alku oli todella hyvä. Älä seuraavissa kirjoituksissasi unohda tuoda esille sitä, että seksuaalinen täyttymys ei ole rakkautta, ja jos vaikka olisikin, niin se on vain yksi rakkauden ilmentämismuoto.
huippu hyvä!
tykkäsin.
sain parikin kertaa tän aika :)
rakastan poikarakkausjuttuja :)