tänään jouduin luopumaan rakkaasta ihanasta lapinkoirastani jessestä, 10,5 vuotta sain pitää uskollista ystävääni,vuosi sitten tuli sairaus esiin,mihin luonnollisesti sai lääkkeet ja erikoisruokavalion, mutta nyt joulun jälkeen taas samat oireet jotka vain paheni.Nyt oli luopumisen aika, ei ollut enää mitään tehtävissä,Tänään sain silittää viimeisen kerran uskollista ystävääni,mutta uskon tehneeni sinulle palveluksen,kun päästin sinut kärsimyksistä.Olet kuitenkin sydämmessäni se ainut jesse koirani,mitä en unohda.Kertokaa kokemuksistanne..
jesse
rakas lapinkoirani
2328
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voih, tiedän osittain mitä tunnet sillä itsekin jouduin luopumaan koirastani 13 vuoden jälkeen. Se on uskomattoman raskasta, minulle se oli kriisi.
Olin katkera kaikille koiranomistajille että miks heillä on koira kun eivät sitä kuitenkaan yhtä hyvin hoida kuin minä omaani... Lällättelin mielessäni että teilläpä se on vielä edessä.
Vaikka niin kliseisesti sanotaan että aika parantaa haavat niin totta se on. Arvet jää ainakin minulle ikuiset ja itken vieläkin joskus rakkaan ystäväni perään (kuolemasta kohta 4v).
Toisille luopuminen on vaikeampaa kuin toisille mutta kyllä se helpottaa vaikka nyt tuntuu uskomattoman vaikeelta. Suru vaan pitää surra pois sulle sopivalla tavalla, siitä se lähtee haavojen paraneminen.
Voi kunpa voisin auttaa... kuvittele että edes rutistan sua kovaa :) Voimia ystäväiseni.
jouduin luopumaan 13v lapinkoirasta. joka ilta katselen pihalle ja muistelen (ja myös näen) koirani kulkevan siellä. sairauden takia jouduttiin meidänkin koira lopettamaan ja se onkin ainoa lohtu, että muuta vaihtoehtoa ei enää ollut. mutta onneksi koira elää vielä sydämessäni ja niin varmaan sinullakin ja minä ainakin toivon, että aika ei niitä muistoja haalistaisi, vaan tavallaan koira on aina "olemassa", ainakin minulle...