Puki talvi morsiamekseen,
pihakoivuni hentoisen.
Se laski kutreillensa,
hunnun lumivalkoisen.
Niin uljaasti koivu kantaa
hääpukuaan valkeaa.
Vain hienoinen tuulenvire,
puvun helmoja heilauttaa.
Talvimorsian tietää kyllä,
mitä kylmyys ja viima on.
Ohut morsiuspuku yllä,
hän on niin suojaton.
Hän hymyilee, tietää senkin,
mitä kantaa sisällään.
Siellä pienet, uudet ummut,
kohta puhkeaa elämään.
pihakoivuni hentoisen.
Se laski kutreillensa,
hunnun lumivalkoisen.
Niin uljaasti koivu kantaa
hääpukuaan valkeaa.
Vain hienoinen tuulenvire,
puvun helmoja heilauttaa.
Talvimorsian tietää kyllä,
mitä kylmyys ja viima on.
Ohut morsiuspuku yllä,
hän on niin suojaton.
Hän hymyilee, tietää senkin,
mitä kantaa sisällään.
Siellä pienet, uudet ummut,
kohta puhkeaa elämään.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Herkkä kuvaus..pidin paljon tästä!
Kulki kevään prinssi miettien,
milloin kevät, minun aikani.
Koivun silmut aikanaan,
puhkesivat kukkimaan.
Prinssi ylväänä kulki,kaikki nuo rungot
alastomat kauniiksi totesi.
Yksikään Rakkaampi ollut,
no,tietenkin Sinä.
Olisipa aina kevät,uuden elämän kokisin.
karijuhani
runosi on tää,
herkkä ja
hento kuin
riippakoivun
oksa
:)
kaunis runosi oli ilo lukea aamunavauksena. Muistutus myös siitä, että kevätkin tulee.
Todella kaunis runo, luonnon ylistys. Sieltä aina löytyy jotain kaunista, ihmeteltävää. Aiheet eivät lopu, kun itse emme turru ja lakkaa sitä näkemästä.
Kiitän vastauksistanne.
Tem, olet oikeassa, että luonto on ehtymätön kauneuden lähde. Usein kuitenkin kokee, miten kömpelöiksi omat sanat jäävät, kun sen kauneutta haluaisi kuvata runoissaan.