Talviauto -06

Tojolaisten osalta talviautovertailu taas kerran poskelleen, tällä kertaa yrittäjänä uusi Yaris ja loppusijoitus häntäpäässä. Ohi meni mm. kaikki korealaiset. Suurin epäkohta taas kerran perinteiseen tapaan ajo-ominaisuudet talvisella maantiellä, huojuu ja luikertelee, suurin syy tähän olematon ohjaustunto surkean sähkötehostimen ansiosta sekä puutteet suuntavakavuudessa. No, olihan varusteissa ja muissakin ominaisuuksissa parannettavaa. Onko se vihdoin uskottava että uusia Tojoja ei ole tarkoitettu Suomen talveen?
81537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Toyota ei ole uskon kysymys. Vaan keskenkasvuisten, joutavien kädenvääntäjien haave.
Toiset menee ja ajaa sillä ja siinä se.

Äänestä

Puolen kymmenen Toyotan kokemus Tojoista ,myös euroopalaisista katasrofisiaa kokemuksia ei niistä olut Tojon voittajaksi. Tojoissa ei ole ollu talvella ei kesällä ei sitten mitään ongelmia.Ei huohotinputkien jäätymisiä ,öljyjen tielle lentämisiä kesken ajon ei keularättien kanssa turaamisia.Lähtenyt tarvittaessa ilman lämmitystä 30 asteen pakkasessa käyntiin.
Tämän olen itse kokenut enkä kuunellut naapurin tuttavan tuttavan vävyn mutu tietoo.

Äänestä
  • kulkuneuvo.ei sen kestävämpi,kuin muutkaan.(ollut 2 tojotaa)mutta ei sillä ajaessa saa mitään fiiliksiäkään.toivoo vain,että olisimpa jo perillä.

    Äänestä

  • lentänyt öljyt mäelle,mutta moottori leikkasi kiinni napapiirin tuolla puolen :( vaikka oli juuri ollut toyota huollossa,ennen lapin matkaa.

    Äänestä

  • on vain kirjoitti:

    kulkuneuvo.ei sen kestävämpi,kuin muutkaan.(ollut 2 tojotaa)mutta ei sillä ajaessa saa mitään fiiliksiäkään.toivoo vain,että olisimpa jo perillä.

    tahmeaa ohjausta Toyotassa!!.

    Äänestä

kokemuksia Toyotasta löytyy -76...-03 väliltä. Ainakin minä olen olen luopunut toivosta, että Toyota saisi talviominaisuudet kuntoon. Enää en aio kärsiä Tojon puutteellisista talviominaisuuksista.

Äänestä
  • Tietysti auton tärkein ominaisuus on käynnistyä ja viedä kuljettaja paikasta A paikkan B ympäri vuoden. Mutta kyllä se vituttaa, jos vasen jalka on aina jäässä, ympäri vuoden. Siksi ostin Passatin! Tilataan sitten vaikka taksi, jos ei talvella käynnisty.

    Äänestä

  • Kansanauto kirjoitti:

    Tietysti auton tärkein ominaisuus on käynnistyä ja viedä kuljettaja paikasta A paikkan B ympäri vuoden. Mutta kyllä se vituttaa, jos vasen jalka on aina jäässä, ympäri vuoden. Siksi ostin Passatin! Tilataan sitten vaikka taksi, jos ei talvella käynnisty.

    toitsun (04 1,6 corolla 3d) volkkariin ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Ihmettelen vaan että miksi ne huohotinputket tukkeutuu ja öljyt lentää volkkareista aina tällä palstalla ja täällä suoli24:ssa. Todellisuus kun on jotain muuta. Ja on muuten hemmetin kiva ajaa volsulla, kelillä kuin kelillä. Esim tänä talvena ei mitään ongelmia ja pysyy jäisessäkin tiessä kuin tauti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Teeämmä kirjoitti:

Tojolaisten osalta talviautovertailu taas kerran poskelleen, tällä kertaa yrittäjänä uusi Yaris ja loppusijoitus häntäpäässä. Ohi meni mm. kaikki korealaiset. Suurin epäkohta taas kerran perinteiseen tapaan ajo-ominaisuudet talvisella maantiellä, huojuu ja luikertelee, suurin syy tähän olematon ohjaustunto surkean sähkötehostimen ansiosta sekä puutteet suuntavakavuudessa. No, olihan varusteissa ja muissakin ominaisuuksissa parannettavaa. Onko se vihdoin uskottava että uusia Tojoja ei ole tarkoitettu Suomen talveen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu