Pelottaa testata

Hei!

Kuukautiseni ovat tänään viikon jo myöhässä. Kierto on ollut aina säännöllinen. Olen odotellut kuukautisten alkua, sillä seuraavasta kierrosta alkaisi IVF-hoidot. Tiedän, että pitäisi tehdä testi, mutta en uskalla. En halua nähdä enää yhtään negaa. Mielluummin elän epätiedossa!

Viikko ovulaatiostani alkoi kova vatsanipistely ja rinnat eivät kipeytyneet niin kuin yleensä kipeytyvät. Viime viikolla, kun kuukautisten piti olla, oli kovat kuukautiskivut. Vihloi selkää, mahaa ja nivusia monta päivää -ei koko ajan vaan aina silloin tällöin. Myös pää on ollut kipeä. Odottelin kuukautisia alkavaksi ja olen ravannut vessassa puolen tunnin välein. Eilen loppui kivutkin. Nyt vain välillä alaselkä tuntuu puutuneelta ja alavatsaa vihloo/nipistelee.

Yritystä takana 1v3kk ja tähän mahtuu mukaan inseminaatio-hoidot syksyllä. Miehen siittiöt hieman epämääräisen muotoisia ja hitaita. Kun on tullut paljon pettymyksiä, ei halua niitä enää yhtään lisää. Odottelen siis vain joko kuukautisten alkua tai jotain merkkiä raskaudesta. Raskaustestin teko tuntuu todella vaikealta.
1417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tee vaan testi. Vaikka se olisikin negatiivinen niin sinullahan on kuitenkin nyt toivoa, kun olette menossa IVF:ään.

Raskauden oireet ovat niin veteen piirretty viiva, voi olla raskautta tai voi olla alkavia kuukautisia. Ainoa keino tietää on tehdä se kammottu testi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Myöhässä kirjoitti:

Hei!

Kuukautiseni ovat tänään viikon jo myöhässä. Kierto on ollut aina säännöllinen. Olen odotellut kuukautisten alkua, sillä seuraavasta kierrosta alkaisi IVF-hoidot. Tiedän, että pitäisi tehdä testi, mutta en uskalla. En halua nähdä enää yhtään negaa. Mielluummin elän epätiedossa!

Viikko ovulaatiostani alkoi kova vatsanipistely ja rinnat eivät kipeytyneet niin kuin yleensä kipeytyvät. Viime viikolla, kun kuukautisten piti olla, oli kovat kuukautiskivut. Vihloi selkää, mahaa ja nivusia monta päivää -ei koko ajan vaan aina silloin tällöin. Myös pää on ollut kipeä. Odottelin kuukautisia alkavaksi ja olen ravannut vessassa puolen tunnin välein. Eilen loppui kivutkin. Nyt vain välillä alaselkä tuntuu puutuneelta ja alavatsaa vihloo/nipistelee.

Yritystä takana 1v3kk ja tähän mahtuu mukaan inseminaatio-hoidot syksyllä. Miehen siittiöt hieman epämääräisen muotoisia ja hitaita. Kun on tullut paljon pettymyksiä, ei halua niitä enää yhtään lisää. Odottelen siis vain joko kuukautisten alkua tai jotain merkkiä raskaudesta. Raskaustestin teko tuntuu todella vaikealta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu