En tiedä olenko kummallinen, mutta minulle moottoripyöräily edustaa ja on aina edustanut täydellistä vapautta. Vapautta vakuutusmaksuista, vapautta katsastuksista, vapautta kaikesta mitä säännöt yrittävät kahlehtia. Unohtamatta kuitenkin tärkeintä, vastuuta muista ihmisistä ja heidän turvallisuudestaan.
Olen aina ajanut Harleyllä, sellaisella vanhanajan hippikopterilla, aikojen kuluessa itse rakennetulla. Sitä ei ole koskaan katsastettu, saatika maksettu vakuutusmaksuja, kilpikin on jostain mooseksen aikaisesta laitteesta. Ei ole huolta prosenteista, pyörä on rakenneltu juuri sellaiseksi kuin sen olen itse halunnut, lainsäätäjä satika verottaja ei ole osallistunut muotoiluun.
Ilmeisesti yläkerran isäntä on ollut kanssani samaa mieltä asioista koska olen vuosikymmeniä saanut ajella rauhassa sen mitä kesässä ajelen. Ilmeisesti tällainen vanha pitkätukakinen hippi ei ole nykyään enää kiinnostava henkilö. Tiedän että tämä kirjoitukseni kauhistuttaa järjestäytynyttä ja pykäläkuuliaista kansanosaa, mutta minusta tällainen elämä on aidosti oikeaa vapautta tien päällä, kun asfaltti on auringon kultaamaa kesäillassa. Ihminen on luotu vapaaksi ja onnelliseksi, ei miksikään yhteiskunnan sopuliksi.
En tiedä miksi tämän kirjoitin, mutta ehkäpä silläkin oli tarkoituksensa.
Ride Free

Vastaukset 16
Vanhimmat
...siihen asti kun joudut onnettomuuteen pyöräsi kanssa. Teeppä pienen pieni kolhu jonkun autoon ja maksat itsesi kipeäksi. Tai kaadu sen verran että olet muutaman kuukauden työkyvyttömänä.
Kova hinta siitä vapaudesta että et maksanut vakuutusmaksua...
Harrikahan on siitä turvallinen, kun sillä ei usein pääse liikkeelle.
maksa vakuutusmaksu, sillä näet turvaat toisen oikeuden vapauteen. äärimmäinen tilanne - ajat lapsen päälle, koska sinulle ei ole rahaa ja vakuutusta niin kukaan ei korvaa tämän sairaalakuluja. muuten tee mitä teet, mutta älä toisten kustannuksella. se on sitä vapautta
Nyky-yhteiskunta osaa sitoa ihmiselle pallon jalkaan monin keinoin. Sellainen, joka irtautuu tästä yhteiskunnan oravanpyörästä on kummajainen niille ahdasmielisille, jotka eivät osaa katsoa elämän toista puolta.
Nykyaika on ohjauksen ja sääntöjen/säännöstelyn ja sosiaalitanttojen aikaa. Paras esimerkki lienee, kun sosiaali ja terveysministeriö on ehdottamassa olutpulloihin samanlaista "vaarallinen terveydelle"-tarraa kuin tupakka-askeissa on. Eli ihmisen omaan arviointikyvyn varaan ei jätetä mitään. Miten ihmiset ylipäätään pysyivät ennen hengissä, kun ei ollut tätä holhousta? Ja se ajatusmaailma tarttuu myös kansalaisiin, kuten näistäkin vastauksista selvästi huomaa.
Olen aina ihaillut elokuvaa "Jäniksen vuosi", missä päähenkilö haistattaa paskat järjestäytyneelle yhteiskunnalle ja lähtee kulkemaan omia latujaan ja menee vaikkapa korpeen "vittumaisen ojan kämpälle" omiin oloihinsa. Tällaista henkeä kaipaa enemmän tässä kiireisessä nyky-suomessa.
H-D-touhu on mahdollisuus (optio nykykielessä) harrastaa villiä ja vapaata meininkiä ilman vertaisryhmän tuomiota. Optio sen tähden, että kaikki ns. harley-harrastajatkaan ei ole tätä mahdollisuutta oivaltaneet.
Nuo hd-pojat on suurin osa lukutaidottomia.....
Ihmettelen joskus suuresti miksi joillain on niin vahva jumalallinen tarve valvoa toisten tekemisiä.
Olen myös huomannut että nykyinen kulutussopuli meininki on hiipinyt HD porukkaan.
Mutta siitä huolimatta on hienoa löytää aina silloin tällöin sielunveljensä, aidosti vapaa ihminen, se antaa uskoa että inhimillisyys ei ole vielä kokonaan hävinnyt.
kyllä me osataan lukea,turha kommentti,mutta niinhän se on kateellisilla tapana yrittää jotenkin ärsyttää.
Toi hd-brändi ja kauppa on siepannut kulutussopulit otteeseeseensa täysin.
Voit ostaa vapautta""" ja hells angels""" tunnelmaa ja tyyliä itsellesi. Kun vain on rahaa.
Ja rahaa tarvitaan - halvin oikea hd on 18.400 e suomessa!!!
Se on kulutussopulien hommaa vain.
Ei ole easy rideria enäää.....
"oikea" Harley-Davidson... Höpö, Sportster on ihan yhtä hyvä peli ku joku Dyna. Itseasiassa sehän on sporttipyörä ja Dyna ja Softail on isoja BT:ä ja jäävät varmasti jälkeen. Ei se tee oikeemmaks,jos on vähemmän kuutiotuumia ja runko pikkasen pienempi.. Haloo,tsissus....
Haloo hei mulla ollu sporstereita 1200 kuutioisia 2 kpl ja nyt 1450kuutioinen Dyna ja kyl on eroo vehkeillä ajettavuus Dynalla helvetin hyvä ja kulkee ja vääntää hyvin ei oo sporalla mitään jakoo millään osa-alueella....hienoo ku 300kg rautaa alla menee ku juna...
Just. kaupasta uuden twincam big twinin ostanut ostaja joka netissä kirjottelee tuubaa...
Ihan niinkuin ymmärtäisit kaikesta kaiken
Oot sit ostanu halvalla rautapään eiks niin....ja nyt sulla on asennetta ja elämäntapa voi voi...
on kuule ollu evosta soveliin. ota vaan rennompi asenne H-D mallilla ei oo väliä ASENTEELLA ON!!
Asenteest en tiiä hittojakaan mut rennosti otan kyl...saa kai sitä ny omaansa kehuu..MITÄ???
Kyllä mäkin sporaa kehuin ku sellanen mulla oli enkä sitä nytkään hauku.Kai sitä ny harrikoita sentään vertailla voi...ihan ASENTEELLA!!
Tämmönen nokittelu, mikä on paras malli, on täysin ratkaisematon mysteeri. Mikä on toiselle hyvä on toiselle paska. Jokaisella on niin eri lähtökohdat ja nekin vaihtelee vuosien varrella... Toinen seikka on sitten se, että läheskään aina ei ole varaa hankkia unelmien pyörää, vaan täytyypi pärjätä sillä mikä on. Peace!
Hyvä! !Sä puhut järkee se riittäkööt et on se harrikka:))