Junamatka
Aurinko välähteli puitten ja pensaiden läpi. Säteet löivät silmiin, tekivät kipeää. Kesäinen ilta lähestyi - varjot pakenivat toisiaan ja luiskahtivat selälleen pienten siltojen varsiin. Kirkas valo paljasti vaunun lattian tuhruisen harmaan pinnan, jota sadat tuhannet kengät olivat viiruttaneet. Kiskot jyskyttivät, ja kevyt pölynkare leijaili istuinten välissä. Kuumassa junassa kökötti vain kaksi matkustajaa: nuori mies selkä menosuuntaan ja nuori nainen, joka istui vinottain hänen edessään.
Nainen oli riisunut kenkänsä ja sukkansa ja kipristeli nyt varpaitaan. Mies vaikutti poissaolevalta ja nuokkui pitkään, mutta havahtui, kun kuuli vaatteiden kahinaa - mitähän nainen mahtoi puuhailla? Pitäisiköhän raottaa silmiä, vilkaista vain? Ei kai, olkoon mitä tahansa, mies ajatteli, päivä on helteinen ja kotona odottaa maittava ateria - lihapullia puolukkahillon ja oluen kera. Turha tässä on rasittaa itseään, paras nukahtaa vielä hetkeksi.
Hän hipaisi kenkääni paljaalla varpaallaan, säpsähdin hereille ja hän pyysi anteeksi; ei sanonut mitään, hymyili vain. Vastasin jotain tyhjänpäiväistä, suljin silmät ja painuin takaisin lyttyyn nurkassani.
Hän kuului puuhailevan laukkunsa kimpussa ja avaavan sanomalehden, lukevan sitä, varmaankin juoda pulputti jotain, röyhtäisi - ja minun oli pakko katsoa! Henki miltei salpaantui ja suu valahti kuivaksi, kun ymmärsin mitä näin: paidan, joka kiipesi liukkaasti pään yli ja katosi laukun uumeniin - ja ihanat, paljaat rinnat, jotka hypähtivät esiin! Ihmetellen jäin tuijottamaan noita suloisia hedelmiä! Niiden iloinen ja anarkistinen värähtely - auringonvalon hetkittäin sokaistessa ja hyppiessä pitkin vaunua - antoi kerrassaan autuaan lämpöisen vaikutelman. Hän kyykistyi, kädet laukun päällä edessään - rinnat irtosivat kehosta, ne kaartuivat voimakkaasti sivuille, riippuivat ilmassa rauhallisina kuin nukkuvat, valkoiset kyyhkyset. Katselin suippoja, punaisia kirsikkanännejä ja mielessäni alkoi pyöriä kummallinen, sumuinen tunne: oliko tämä kuitenkin jonkinlainen uni - uni nuorten naisten jumalaisesta kauneudesta sekä halvaantuneesta runoilijasta matkalla taivaaseen!? Ei, ei missään tapauksessa! Nuo rinnat - ne olivat kyllä täällä ja nyt, ne odottivat, ne kaipasivat jotain: ja minä, minähän olin yhtäkkiä täysin hereillä, valveilla ja pirteä kuin peipponen!
Hameen helma nousi kuin vahingossa, valkoiset reidet levittäytyivät hiukan, ja hänen hitaat liikkeensä näyttivät tuovan kaunista alavatsaa aina vain lähemmäksi katsojaa - minua! Kaltevaan näkökenttääni ilmaantui nyt pullea venuskukkula ja tiheä, Luojan itsensä hellästi hoitama ja kohentama karvoitus, jonka keskellä - enemmänkin aavistin kuin näin - paksut, salskeasti mutkittelevat ja alhaalta roimasti ulospullistuneet häpyhuulet. Käteni paloivat halusta myötäillä reisien suloisia sisäpintoja, ja innokkaat huuleni tahtoivat tarrautua kaikkialle. Pillu tuoksui auringon lämmöltä, ja kieleni ikävöi sinne: se halusi vaeltaa juopuneena ja porautua syvälle naisen kosteaan lihaan. Olin kuin huumattu, kuin jossain muualla, aikakin oli pysähtynyt.
Kinkkuvoileipä hampaitten välissä hän teki minulle molemmin käsin merkkejä, joita ei voinut tulkita väärin: hän halusi vaatteeni - kaikki, kaikki! Kengät ja sukatkin! En muista riisuneeni mitään, mutta polvistuin kuitenkin nyt hänen edessään ilkosen alastomana - siitin uljaassa tanassa kuin turbobanaani.
Hame putosi lattialle ja suureksi yllätyksekseni hän repäisi päältään vielä yhden vaatekappaleen: syvältä pillunvaosta kuoriutui esiin jotain - korkeintaan pari molekyyliä leveä, musta stringinauha! Käsi tarttui ranteeseeni, toisella kädellään hän painoi lämpimän ja kostean mytyn kämmenelleni ja puristi sormeni nyrkkiin, heittäytyi puoliksi selälleen, antoi itsensä luisua niin alas, että pylly ohitti istuimen reunan, pureskeli voileivän lopun suustaan ja nielaisi.
Katselin reisien painautuvan ensin tiukasti yhteen, kädet tulivat lepäämään polvien päälle. Hän ähisi ja huohotti, ja samentuneet silmät seurasivat jokaista liikettäni. Hitaasti, tuskallisen hitaasti polvet alkoivat erkanemaan toisistaan ja näkyviin tuli muhkea, väkkäräkarvainen kesäpillu. Hädissään häpyhuulet tarrautuivat toisiinsa kuin kaksi lihavaa linnunpoikaa, kuin kaksi hikistä, karvaista pikku apinaa tulivuoren purkauksen edessä. Huulten poimut roikkuivat epätoivoisesti kiinni toisissaan, kunnes keskelle syntyi pieni reikä - pato halkeaisi nyt! - ja ne lerpsahtivat sepposen selälleen! Huokasin syvään, uskalsin vetää henkeäkin, ja silmissäni leijui nyt punaista, sykkivää häpylihaa ja kimaltelevan pillun avoinna rehottava suu. Reidet jatkoivat vielä avautumistaan, kädet tarttuivat polviin ja nostivat ne ylös. Jalkateriä hän kohotti edelleen ja vaihtoi kätensä asentoja: ne olivat nyt polvitaipeitten alla - hän piti itseään auki minulle; halusi tuntea leveän, kuuman kielen vääntelehtivän sisällään. Tartuin käsilläni reisiin, painoin peukalot karvaiseen välilihaan, nuolin sitä pitkin vedoin ja nostin kielenkärjellä koko turvonnutta häpyhuulitorttua sen alareunasta kerran toisensa jälkeen. Kuului hirvittävä älähdys! Tarrasin tiikerinä kiinni pillulihaan, ja tunsin sen alkavan nytkiä suussani, liikkua sivuttain ja ylösalas. Hän kiemurteli hillittömän kiimansa kynsissä, taisteli sitä vastaan, hävisi, tarrautui molemmin käsin niskaani, menetti tykkänään kontrollin sukupuolensa suloisimpaan putkilihakseen, käytti viiksiäni hiekkasäkkeinä ylitsetulvivan pillunsa suulla ja nenääni eräänlaisena klitoriskiihottimena, siis lyhyesti sanoen hieroa kiksautti itselleen todella äänekkään, kaksi oktaavia korotetun, nykivän trumpettimaisen - erittäin läheltä ja konservatiivisesti arvioiden - neljän ja puolen tähden pikku iltapäiväorgasmin!
Juna nytkähti, pudotin paperinenäliinan. Katseemme kohtasivat - mitä nyt tapahtui? Jatkoin silmien kuivaamista, hän hyppäsi ylös, sulloi kaikki vaatteet mustaan laukkuunsa ja kiepsahti ympäri. Katsoin ihmeissäni - ja suu varmaankin ammollaan - kuinka hän pinkaisi pylly tarmokkaasti keikkuen vaunun ovelle päin! Oliko juna tosiaan pysähtynyt muutamassa sekunnissa? Miten se oli mahdollista? En käsittänyt mitään, näin vain valkoisten peffalihasten katoavan tummaan oviaukkoon, ja junamatka päättyi tähän.
Istuin hämilläni ja alastomana vaunun lattialla hirvittävä pakotus jalkojeni välissä: se miehinen lihas oli paisunut tunnottomaksi möykyksi, sen paino ylitti säädyllisyyden rajat, se huojui puolelta toiselle epävarman näköisenä kuin (tavallisesti keskelle sijoittuva) poliitikko. Yritin välttää katsomasta alaspäin - en halunnut nähdä sen teennäisen vaatimatonta, ärsyttävän pulskaa olemusta.
Konttasin ylös, etsin haparoiden istuimilta, hyllyiltä ja lattialta jotain, mitä tahansa, millä peittää tämä helvetillinen erektio - unohdettua sateenvarjoa, käsilaukkua, pipoa, edes sukkaa tai nenäliinaa! Entä missä ne pikkuhousut nyt olivat? Mitään ei löytynyt, ei yhtikäs mitään.
Käpy räsähti ikkunaan. Nainen näkyi seisovan laukku kädessään kapealla, metsään johtavalla polulla - sukat ja kengät jalassaan, mutta muuten alastomana. Hän viittoili minua kiertämään ulos samaa tietä, mitä oli itse käyttänyt. Takanani olevasta vaunusta kuului ääniä, ja otin kiireesti muutamia ripeitä askeleita ja selvisin kuin selvisinkin alas ratapenkalle ja metsän suojaan kenenkään näkemättä.
Juoksin tuntematonta, mutkaista polkua niin kovaa kuin jalkopohjat kestivät. Olin varma, että olin oikealla tiellä. Ja muutaman minuutin uurastuksen jälkeen tulinkin pienelle, lehtipuiden peittämälle asfalttitielle. Sata metriä kauempana, joen rannalla, näkyivät ne samat paljaat - jo kerran junassa näkemäni - urheilulliset sääret, reidet ja pakarat matkalla pohjoiseen: ne tekivät vääjäämätöntä, säntillistä työtään. Laukkua hän painoi tällä hetkellä kylkeään vasten. Kirosin, huusin hänen peräänsä, käytin niin rumia sanoja, etten halua niitä toistaa. Vähän ennen mutkaa hän pyörähti ympäri ja teki erittäin rivon ja hävyttömän tarjouksen käsillään - en voinut ymmärtää sitä väärin! Otin huiman kirin, päätin vetäistä satasen alle kahdentoista sekunnin: yllättäisin naikkosen ja saisin hänet kiinni heti metsätaipaleen alussa. Oli pakko käyttää käsivarsia apuna, joten päästin näpit irti patsaasta. Vauhti pyöritti ja piti sitä nyt hyrränään, se vaappui ja lätki vatsalihaksiin äänellä, joka muistutti lähinnä mattojen piiskaamista. Eikä tämä, eikä mikään muukaan, enää millään tavoin vaimentanut sitä junassa alkanutta fysiologista prosessia, vaan aivan päinvastoin!
Hikiset takaliston puolikkaat tärähtelivät edessäni, reidet ja sääret pitivät voimakkailla työnnöillään minut loitolla: en koskaan päässyt kymmentä metriä lähemmäksi. Hän ilmiselvästi härnäsi minua, hellitti välillä, antoi tulla melkein kantapäilleen ja iski sitten julmalla piruttaren piikillään minua jalkoväliin.
Ei voi olla totta! Hän kaartaa kylään päin! Häviää pienten, yhteen rakennettujen puutalojen väliin, näyttää laukulla suuntamerkkiä vasemmalle ja kääntyy oikealle! Painelee tuulispäänä pitkin kapeita katuja, vilkuilee taakseen ja huiskuttaa!
Kuka tai mikä on vetänyt kylän näin tyhjäksi - laulaako Katri-Helena tähän aikaan päivästä? Vai onko jossain tulipalo? Ehkä juna on joutunut pysähtymään härkälauman tai juovuksissa radalla makaavien partiotyttöjen takia? Mene ja tiedä, ihmeellistä!
Olen kahden vaiheilla (luterilaisuuden vaikutusta!), mutta päätän lopulta juosta ilman nyrkkiä kilpenä. Sapettaa tämä touhu kuitenkin sen verran - kuuseen kaikki käpykyläläiset! Tuijottakoot jos paikalle sattuvat! Annetaan vaan, piru vie, pikku neitsyille aihetta painajaisuniin!
Kadunkulma edessä taas, laukkaan keskellä tietä, käännyn parikymmentä metriä hänen jäljessään vasemmalle. Pari pöytää on sijoitettu jalkakäytävälle, niiden ympärillä istuu puoli tusinaa keski-ikäisiä naisia. He katselevat huvittuneina laukkutytön vinhaa vauhtia hänen kiitäessään mäkeä alas. Minut huomatessaan nopeaälyisin huutaa ja kiljuu:
"Kattokaa! Sillon..!!!"
Seuraa uskomaton naurunrämäkkä!
"Pääskö kipusisko karkuun kesken kaiken?"
He nauravat niin hervottomasti, että veikkaan vähintään kolmen rintaliivin revenneen ja yhtä monen pikkuhousun kastuneen. (Yhdistetty maalais- ja feministihuumori on pahinta, mitä tiedän.)
Kaukana maantiellä, pitkän suoran päässä, näin vilahduksen metsään katoavasta alastomasta hahmosta. Ehkä leikki oli nyt lopussa? Hiljennän ensin, muutan äkkiä mieleni ja otankin parhaan mahdollisen loppukirin. Olen niin kiihottunut ja kiimainen, ettei sellaista varmaan ole Suomenniemellä koskaan ennen nähty - poikkeuksena ehkä joku hakkapeliitta, joka palasi 30-vuotisesta sodasta kertaakaan laukeamatta.
Hiivin polkua. Koko metsässä - mutta aivan erityisesti suuren, renkaanmuotoisen risukasan sisällä - kasvoi valtavasti nokkosia. Niiden taakse ja yläpuolelle, risujen keskelle, metrin korkeudelle maasta, ilmestyi yhtäkkiä kaksi kättä - ne molemmat näyttivät sanovan "Pling"!
Pling?
"Pling! HP-tarjous! Vain eilen ja tänään!"
Kyse oli herkkutarjouksesta, muistin sen nyt, olin kuullut saman mainoksen aikaisemminkin. Näin hänen makaavan selällään viltin päällä ne suloisen karvaiset haarat levällään! Ja tulipunainen pillu tarjolla - jos mikä - kuin hohtava, soikea ja maukas reikäkaramelli! Pelleily saisi loppua tähän! Tunsin itseni oriksi, olin vähällä hirnua kiimasta, hyppäsin - kaviot metsämultaa ilmaan roiskien - risujen ja nokkosten yli, kompuroin polvillani viltille, kaaduin ja pääni lysähti sekä eilisen että tämänpäiväisen tarjouksen päälle.
Työnsin kieltäni tarmokkaasti häpyhuulten väliin, maistoin tätä nuorta naista sieltä, missä hänen makunsa on turmeltumattomin, suoraan kaiken naisellisuuden lähteestä: hänen lumoavasta, pulppuavasta pillustaan. Kaunis, hohtavan punainen liha hengitti, tuoksui Eedenin huumaavilta kukilta; se oli minun paratiisiorkideani - sen sisältä lähtivät lentoon onnen hopeiset korennot, viiltävät nautinnon nuolet ja maanjäristykset. Nyt se vapisi kärsien odotuksen tuskasta, käpertyi ja pihisi tulevaa autuuttaan.
Kaikki oli valmista. Olimme enemmän kuin kypsiä, halusimme toisiamme kiihkolla, joka ei ollut tästä maailmasta. Makasin kyynärpäitten ja käsivarsien varassa hänen päällään ja katselin anovia, himosta leiskuvia silmiä. Otin hampain kiinni, nipistin ulkona törröttävää alahuulta: hän menetti malttinsa täysin - tarttui kädellään luudanvarteen, painoi ja pyöritti terskalla karvojaan ja vispasi sillä vimmatusti reisiään, häpyhuulia ja klitorista. Asetti kuitenkin vihdoin viimein punahatun reiälleen, alkoi luikerrella alaspäin kuin käärmenainen, yritti upottaa jättiläiseksi turvonnutta kulliani itseensä kuin poran kahvaa. Tunsin mehun levinneen kaikkialle, kuulin sievän pillun litinän, aloin tunkea lyijyistä aisaa häneen todella hitaasti, kahvimylly jauhoi yhä. Seinämien vielä hyväillessä ja hemmotellessa itselleen tietä raivaavaa terskaa, en voinut olla hätkähtämättä ilosta ja onnesta: tämä oli todella ensiluokkaista pillulihaa, jäntevää ja liukasta, kuumaa ja sykkivää, tiukkaa ja äärettömän ihanaa - aivan niin kuin hän oli luvannutkin!
Hän kieltäytyi luovuttamasta takaisin milliäkään siitä, minkä oli sisäänsä saanut! Pylväs oli hänen, se oli nyt juuri siellä, minne se kuuluukin! Tulistuneet lihakset, villit kynnet - molemmat iskivät kiinni, kävivät kaikin voimin puolustuskyvyttömän suolalihan kimppuun, terska melkein purskahti itkuun pelkästä nautinnosta - kotimatka oli yhtä juhlaa!
Härnäsimme ja kiihotimme toisemme hulluuden rajalle. Hän ei välittänyt mitä teki - kunhan se vain lisäsi minun kiimaani: kädet vaelsivat niskasta ristiselkään ja hyväilivät pyllylihaksia, käsivarret ja sääret takertuivat selkääni, reidet silittivät kylkiäni, hänen kantapäänsä hakkasivat kiveksiäni.
Tässä tapauksessa minä taas tiesin erinomaisen hyvin mitä tein. En taatusti päästäisi tätä ihanan ihanaa naista käsistäni ennen kuin hän olisi käynyt taivaissa; lentänyt sokkona pilvien läpi, pyörähtänyt ylösalaisin ilmassa, pudonnut, kuullut enkeli Gabrielin kirkuvat kornetit ja vetopasuunat, lauennut emätin henkeäsalpaavasti kouristellen ja pillunhuulet hulmuten kuin flamingoparvi.
Hän vastasi nyt kiihkeästi jokaikiseen työntöön - liikkui sivuttain kullin upotessa häneen, pureutui kiinni, seurasi mukana, supisteli lihaksiaan, äänteli ja vaikeroi: nautti silmin nähden nussituksi tulemisesta - halusi seivästäjäkseen nimenomaan minun paksun kyrpäni!
On todella herkullista ottaa pillu kuin pillu tällä tavoin - melkein suoraan ylhäältä päin, erittäin pitkin ja alussa aivan hitain työnnöin, vakaasti painaen ja alleviivaten. Samalla voi myös ohimennen hieroa näiden kiimaisten naisten tanakoita klitoriksia ja saada heidät vapisemaan ja voimaan paksusti! (Nainen on kuin onkin aivan ihana kapistus - ja ihanimmillaan hän on juuri orgasmin aikana ja vähän sen jälkeen! Luoja, sitä suloutta!)
Otin hänet vaihteeksi tiukkaan syleilyyn takaapäin, rutistin rintoja ja annoin punakirsikoiden pusertua sormieni välissä. Rakastan joskus tällaista eläimellistä panoa: vedin kyrpää ulos niin paljon kuin pystyin pelkästään selkää taakse taivuttamalla ja hakkasin sen takaisin pillun pohjaan sellaisella voimalla, että kivekset takoivat häpyhuulia kuin ylikuumentunut kauhakuormaaja.
Näin hänen päänsä kääntyvän, ja hän katsoi minua samein silmin ja hätä kasvoillaan. Pyöräytin hänet ympäri, hyökkäsin kimppuun, otin rautaiseen syleilyyn, kiipesin niin ylös kuin pystyin, löin kyrpää hänen litisevään rakoonsa kuin ulvovaa banaania, hankasin klitorista kuin boolirusinaa, ja ilmoille pääsi niin hirmuinen, ennenkuulumaton sotahuuto, että säikähdin pahanpäiväisesti: se vaikutti ylettömän suuren elefantin hirvittävältä paritteluhuudolta - sellaisen ei ikinä olisi uskonut olevan lähtöisin näin pienestä tytöstä!
Elimeni oli tätä nykyä pökkö puu, jollain tavoin melkein tunnoton, lihaksikas ajotukki, kuin paksu, kääpäinen harmaahonka, jonka alle oli kerääntynyt valtava määrä räjähteitä: hetkittäin tunsin olevani vain pikkuruinen panorobotti, kuin naintikone, jolla oli suunnaton, siivekäs spermatorpedo valmiina pystyssä - orgasmi oli nyt niin lähellä, etten uskaltanut edes ajatella.
Hänen kauan piinattu pillunsa oli tavoittanut tiensä pään, kullia kierrelleet oravalihakset olivat saaneet työnsä loppuun. Tilalle tuli pähkähullu, lihaa ahmiva simpukka, joka haukkoi leukojaan yhtenään: ensimmäisen kerran elämässäni tunsin, miten naisen orgasmi todella lypsi minua!
Laukesin uskomattoman suloisesti sätkien, spermaa tulikuumaan untuvaan syösten. Hänen lihaksensa vääntelehtivät hillittömästi, kohtu potki ja tärisi vimmatusti, reunaliha riuhtoi ja kiemurteli, pillu nyki ja veti kullia hurjalla kiihkolla - vielä enemmän häneen! Olin niin syvällä kuin suinkin pääsin: halusin syvemmälle, hän halusi minut syvemmälle - veti minua itseensä kaikin voimin; kynnet raapivat ja sääret repivät selkää, käsivarret litistivät niskani nurin.
Mikä voisikaan olla ihanampaa kuin naida villisti orgasmissaan poukkoilevaa naista, pitää hänestä kiinni kaikin mahdollisin keinoin - ja saada tuntea hänen laukeamisensa taivaallinen kohokohta omissa lihaksissaan!?
Täytin tämän sunnuntaipillun, hunajapillun, paratiisipillun rakkaudella ja viimeistä sopukkaa myöten!
Jälkeen päin makasimme vierekkäin, edelleen vähän hengästyneinä ja melkoisen hikisinä. Hän vaikutti tyytyväiseltä, minä olin vain onnellinen - kaikkien miesten alkukantaisella, eläimellisellä tavalla. Odotimme ensimmäisiä sadepisaroita koska tahansa, ukkosen jyrinää oli kuulunut jo kauan.
Päivä oli ollut kaunis, lämmin ja kesäinen, ihan hyvä Suomen elokuun perjantaiksi. Ne kaksi poutapilveä, jotka vielä viivyttelivät sinimustalla taivaalla, venyivät mataliksi ruuduiksi ja katosivat merelle. Oli hyvä olla ihminen tällaisena päivänä!
Hän kömpi ylös, etsi paikkaa, ei löytänyt mieleistään - joutui kyykistymään nokkosten sekaan. Nousin ja menin hänen viereensä ja kyykistyin, minäkin - kaiketi pelkästä solidaarisuudesta! Suihkut olivat muuten täsmälleen yhtä voimakkaat, eroa oli vähän vain kierteisyydessä.
Olin onnellinen, mutta minulle oli jäänyt jotain pientä hampaankoloon, enkä piru vie, malttanut olla ottamatta sitä puheeksi! Mietin asiaa vielä kerran, sanoin sitten kuin ohimennen:
"No, oliks sust taas kiva juoksuttaa mua kaarlo pystys pitkin maaseutua?!"
Hänen mielestään minun ei ollut pakko juosta.
"Vai ei ollu?"
Hän pysyi kannassaan: ei ollut!
"Olisit sä ite juossu mun perässä?"
Ei olisi: en taatusti olisi. Miksi kukaan nainen sellaista tekisi?
"Ja tää on sit sitä tasa-arvoa? Häh?"
Pyh. Hän sanoi muistavansa, että minä olin kiihottunut hänen tekemisistään, eikä päinvastoin! Ja sitä paitsi hänen käsityksensä mukaan se elin, joka oli kovettunut yli kaikkien äyräitten, oli ollut minun jalkojeni välissä - eikä hänen!
"Miks me ei voida koskaan jutella ku aikuiset?"
Hänellä ei riittänyt mielenkiintoa: vastauksena oli yllättävän pitkä haukotus.
"No? Eiks sul oo mitään sanottavaa?"
Mistä miesten kanssa muka voisi jutella? Ettehän te välitä muusta kuin oluesta ja jalkapallosta!
"Entäs pillu?"
Hänen mielestään minulla ei ollut harmainta aavistustakaan! Ja muut miehet olivat kuulemma vielä nuijempia!
Oli aika muuttaa puheenaihetta:
"Miten me päästään kotiin? Mis mun vaatteet on? Mis se sun laukku on?"
Hän ehdotti, että hiipisimme kotiin yöllä - esikaupunkialueet kun ovat silloin melko hiljaisia. Laukun hän oli heittänyt metsään, se oli liian painava: oli tottunut vain kompassiin ja karttaan.
"No?"
No, mitä nyt?
"Miten me päästään kotiin?"
Nyt hän kaivoi viltin nurkan alta esiin kännykkänsä ja kirjoitti siskolleen tekstiviestin, jonka pystyin jotenkuten lukemaan hänen olkapäänsä yli. Hän kirjoitti: "Metsäpalo sammutettu! Kaikki OK. Muista laukku! Tuu hakemaan!"
Ihmettelin mistä!
"Mistä se tietää mis me ollaan?"
Sunnuntaiaamuna, muutamaa viikkoa myöhemmin, vielä sängyssä loikoillessamme hän kysyi röyhkeästi virnistäen, jos kuitenkin vielä rakastin häntä. Huokasin ja sanoin, että totta kai!
"Just suahan mä rakastankin! Miks mä niitä muita rakastaisin? Ne on varmaan vielä hullumpia ku sinä!"
Pienen hihityksen jälkeen hän halusi tietää, mitä olin aikonut häneltä kysyä. Näytin tämän yllä olevan, juuri valmiiksi saamani tekstin. Voisinko ehkä mahdollisesti ajatella lähettää sen jollekin sellaiselle seksinovellipalstalle?
"Ei! Liian romanttinen ja kaunokirjallinen!"
"Täh?"
Silmät nauroivat, mutta suu mutristui ja sormet pyörivät vikkelästi:
"Mikset sä kertonu sitä niinku se oikeestaan tapahtu? Se ois varmaan kiihottanu kaikkia - ainaki naisia! Sen tekstin sä oisit voinu laittaa mihin vaan!"
Hän näytti kieltään, nousi sängystä ja käveli peilin eteen. Perille ehtiessään hän oli jo haukkunut koko tekeleen maan rakoon - pataluhaksi, isoäitini sanoisi. Kirjoittajaa hän kehotti keskittymään enemmän muovailuvahan kanssa puuhailuun.
Nyt hän kääntyi selin minuun, ja paljaiden, valkoisten pakaroiden kimmeltäessä taas silmissäni minun oli aika hankala keskittyä tulkitsemaan peilikäännettyjä merkkejä, mutta luulisin hänen sanoneen kirjain kerrallaan, että vaisu mikä vaisu!
2002, Olov Hammarlund

Vastaukset 6
Vanhimmat
Olipas siinä vasta runollinen pätkä, varsin ovelasti kirjoitettu juonesta mitään paljastaen, kirjotas lisää jos vain runosuolesipulppuaa, anna seuraavalla keralla upota naisen suoleen pulppuamaan ihanaista mahlaista möhnää!
näin oli!
Ehkäpä olen omituinen ihminen, mutta koska kaikkien lukijoiden mielipiteitä kuitenkin (toivottavasti) arvostetaan, päätin silti - ensimmäistä kertaa elämässäni - kommentoida tältä palstalta lukemaani novellia. Se varmaankin jo paljastaa, mitä mieltä novellistasi olen, eikö?
Aivan. Osuit oikeaan. Pidin sitä erittäin hyvänä, kaunokielisenä ja siksi niin mukavana luettavana, teoksena, joka ansaitsee kunniaa. Ei ainoastaan sen kiinnostavuuden ja omaperäisen tarinan takia, vaan myös kielellisen oikeaoppisuuden takia.
Asia, mistä erityisesti pidin, oli se, että keskityit "epäolennaiseen". Kuvailit asioita monipuolisesti, etkä unohtanut mainita mistään tapahtumasta vähintäänkin muutamaa sivuseikkaa, jotka lisäsivät - ainakin minun omaa - lukunautintoa.
On tietysti mahdollista, että pidin tästä novellista siksi, että olen mies ja tapahtumien kertojana toimii mies, mutta uskon - ja kunniaksesi sitä myös hartaasti toivon - että tästä myös naiset pitävät. Olenhan itsekin ennemminkin naisellinen- kuin miehinen mies.
Kiitoksia tekijälle, toivon pääseväni lukemaan lisää hänen tuotoksiaan jatkossa. Aivan uskomattoman hyvää työtä!
fantsu!
... kolmelle lukijalle!
Totta puhuen odotin kyllä vain hiljaisuutta tai korkeintaan paria pikku macholetkautusta - lähinnä niiltä, joilla tuntuu olevan pieniä vaikeuksia pitää kirjoittajan, tarinan kertojan ja päähenkilön mielipiteet erillään.
Hemulille:
Runollinen? OK! Pätkä? Meni tähän kirjotushommaan aika monta unetonta yötä. Yritin siis vain keksiä itselleni jotain sopivan 'kevyttä' tekemistä - mikä tahansa on parempaa kuin edestakaisin kävely!
Saanks mä arvata? Kun sä sait oranssin tikkarin lapsena, niin oisit heti sen syötyäsi paljon mieluummin ottanutkin karmiininpunaisen?
ZumTamille:
Tästä kirjoitustekniikasta haluisin sanoa vaan sen, että eiks tulos vaikutakin ihan siedettävältä ollakseen ruotsalaisen - vain lapsena Suomessa (melko kauan sitten) asuneen - kirjoittama. (Apuna on kyllä ollut erään tekstinkäsittelyohjelman F7-näppäin kahdella eri tavalla!)
Kiitos pitkästä 'analyysistä', arvosana oli ehkä (naurua!) vähän yläkanttiin...
Ihanille:
Kiitti! Melko lyhyt, mutta naseva arvostelu! Toivottavasti toi fantsu vaan tarkottaa sitä, mitä mä luulen...
Kysymys kaikille lukijoille:
Tuohon yllä olevaan viitaten haluisin kysyä, jos joku teistä sattuu tietämään millaista seksiä on perhoseksi? Mä oon nimittäin päättänyt, että seuraavas jutus sit kuvaillaan kaikkea mahollista seksiä, mut mä en kerta kaikkiaan tiijä, mistä just tässä on kyse! Näin vaan jokin aika sitten yhen saksalaisen satelliittikanavan tekstipuolelta, että ne näytti suomalaisen filmin nimeltä "Liian paksu perhoseksi"! Ja jos Liia kerran voi harrastaa paksua perhoseksiä, niin mäkin haluisin kyl kokeilla sitä! Ja ottaa sen sit mukaan seuraavaan tarinaan. Vai onks se jotain sellasta, mitä vaan naiset voi tehä? Tietääkö kukaan?
Sääli, että tuli valittua noin pöljä, miesmäinen nimimerkki! Nythän kukaan nainen ei ees kurkkaa tänne, ja toi hurrimainen sukunimikin karkottaa vielä melkein kaikki miehetkin! Jäljelle taitaa jäädä vain lapset ja viranomaiset...
Mut mä haluun tietää!
..hienosti kirjoitettu :)