Muistikuvia näyttelystä

Hoikka ja pieni malinois seisoo ihmisjoukossa, nostelee neuroottisena etutassujaan, huohottaa ja turkki on hilseen peitossa. Onko tämä sen maailmankuulun palveluskoirarodun tyypillinen edustaja, joka voittaa melkein lajissa kuin lajissa maailmanmestaruuksia? Hetken kuluttua kuva täydentyy. Toinen malinois on häkissä ja ärisee hampaat irvessä ohikulkijoiden loputtomalle virralle. Tehnyt samma jo monta tuntia rahoittumatta. Sitten kuva monipuolistuu. Nurkan takaa esiin ilmestyy koira, jota ohikulkijat paijjaavat, se on rento ja selvästi nauttii saamastaan huomiosta. Mutta sehän onkin työlinjainen, suojelun mestari, todellinen purukoira. Mutta juuri se on ystävällinen, avoin ja rento. Onko kyse koulutuksesta, siitä, että koiran kanssa on tehty paljon työtä, matkustettu ympäti maata ja maailmaa. Se makaa lentomaktoillakin rennosti omassa häkissään. Nuo edelliset eivät kestä maailmaa, pelkäävät automatkoja, ihmisten tapaamisia, tottelevaisuuskoulutusta. Ne ovat näyttelymenstyjiä. Kotimatkalla tulee kummallinen olo. Annetaanko näyttelyissä tittelit väärille koirille. Voittaako karvan väri hyvän käytöksen ja kaikkialla rennon, sosiaalinen luonteen.