Mitä mieltä?

Mies tuijotti silmiään uskomatta kohmeisia käsiään. Ei niinkään siksi ettei kyennyt ymmärtämään näkemäänsä, vaan pikemminkin tuntemaansa. Hengitys höyrysi jäätävässä ulkoilmassa, ohikulkijoiden päät olivat painuneet viiman voimasta kumaraan, kuin suojaksi. Mies olisi nauranut noille kaikille typeryksille, jos hänellä ei olisi nyt ollut muuta mietittävää.

Kädet. Ne olivat jääkylmät, siinä ei ollut mitään ihmettelemistä. Mutta väri..! Mies käänteli hitaasti kämmeniään, silmät seurasivat tyhjän oloisina vuoroin kumpaakin. Nehän olivat punertavat! Miten tämä oli mahdollista. Kuin tavallisen pulliaisen kylmästä kärsineet kourat, hänellä! Hän tunsi kuinka raivo taas kuohahti jostain syvältä, korventaen sisältäpäin kohoten ylemmäs, nuollen hipaisten liekkien lailla jokaista sopukkaa ennenkuin sai täyden vallan muutoin niin tyynessä mielessä.Miten se saattoikin olla niin piinaavaa, sen tiedostaminen, mitä seuraavassa sekunnissa tulisi tapahtumaan. "Ei taas, ei.." kerkesi hän mielessään parahtaa.

****

Onko tässä kirjotustyylissä paljon parantamisen varaa? Kehittelin tämän nyt äkkiä kasaan, mutta siitä käy aika hyvin ilmi tapani kirjoittaa... ja tahtoisin nyt kuulla rehellisen mielipiteen. Jaksaisko tuommoista kauaa seurata?