On tämä

On tämä mahdotonta.
Kissat kulkee tontilta toiselle ja koirat haukkuu.
Eka naapurin kakarat käy hyppimässä meidän trampolinissa vaikka ketään ei ole meillä edes kotona.
Toinen naapuri pitää isoja juhlia kesällä, ulkona. Kävijöitä on kymmenittäin. Laulavat ja varmaan ryyppäävätkin. Liikenne on melkoista.
Kolmannella naapurilla laulaa hiomakone tai moottorisaha, neljäs pesee jatkuvasti painepesurilla autoaan. Viidennen vaimo on aina juovuksissa ja pakkaantuu meille seurustelemaan.
Kuudennen naapurin koira käy syömässä aina meidän kissan eväät.
Seitsemäs ja kahdeksas ovat jo niin kaukana, ettei huuto kuulu.
Mutta ihan mukavia naapureita nämä on. Ei ole kellään valittamista toisistaan. Nämä ovat vain elämän ääniä.
Hyvä naapurisopu täällä on ja ihan mukava asuinalue.
4606
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sillä meidän täytyy olla teidän naapureita. Me ollaan se listasi kolmonen. Eniten meitä taas ärsyttävät ykkösen kakarat, kun käyvät meidänkin tontilla omin luvin, vaikkei meillä olekaan trampoliinia. Ja kakkosen juhlatkin joskus jurppii. Kissanne sen sijaan on aina tervetullut tontillemme, vaikka ukko joskus kiukkuaakin siitä, että kissa on taas pissinyt automme renkaisiin. Hyvää vointia teillekin!

Äänestä
  • että kaikesta ei aina tarvitse ottaa pulttia.
    Hieman aina suvaitsevaisuutta mukaan ja asettumista edes joskus toisen asemaan.

    Kyllä tämä menee sitten ihan siedettävästi.

    Joo, ja yritetään tareta!

    Äänestä

  • Meidän kaikkien naapureitten.Saamme edelleen olla vapaita ja vallattomia eikä kytätä ja vaanita. Eikös ole kivaa.

    Äänestä

  • ollut täällä kirjoitti:

    Meidän kaikkien naapureitten.Saamme edelleen olla vapaita ja vallattomia eikä kytätä ja vaanita. Eikös ole kivaa.

    Kyttääminen on hölmöä.

    Jos naapurissa on muuttoauto ja tuntemattomat muuttomiehet kantavat huonekaluja kuormuriin, niin käydään kysymässä, että mihin osoitteeseen näitä kamoja oikein viedään. Jotta onko naapuri antanut oikein luvan viedä näitä kamoja pois.

    Mut muuten ei niin hirveesti välitetä.
    Eletään kuin pellossa eli kuten ellun kanat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


viheliäistä kirjoitti:

On tämä mahdotonta.
Kissat kulkee tontilta toiselle ja koirat haukkuu.
Eka naapurin kakarat käy hyppimässä meidän trampolinissa vaikka ketään ei ole meillä edes kotona.
Toinen naapuri pitää isoja juhlia kesällä, ulkona. Kävijöitä on kymmenittäin. Laulavat ja varmaan ryyppäävätkin. Liikenne on melkoista.
Kolmannella naapurilla laulaa hiomakone tai moottorisaha, neljäs pesee jatkuvasti painepesurilla autoaan. Viidennen vaimo on aina juovuksissa ja pakkaantuu meille seurustelemaan.
Kuudennen naapurin koira käy syömässä aina meidän kissan eväät.
Seitsemäs ja kahdeksas ovat jo niin kaukana, ettei huuto kuulu.
Mutta ihan mukavia naapureita nämä on. Ei ole kellään valittamista toisistaan. Nämä ovat vain elämän ääniä.
Hyvä naapurisopu täällä on ja ihan mukava asuinalue.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu