Nettisivut teille * * * Auto- ja Ajoneuvoharrastajat * * * Herätys
Kuten myös te ihan tavalliset autoa käyttävät kansalaiset. Kaverillani on pyörinyt vuosien ajan autoharrastesivut internetissä, jotka kaipaa uutta materiaalia kaiken kansan ihailtavaksi. Muutama autopahanen tuntee itsensä siellä kovin yksinäiseksi tällä hetkellä ja kävijämäärä on kuitenkin kohonnut reilusti yli kahteensataan kävijään viikossa. Olisi siis hyvä saada sivuille lisää ihailtavaa, ettei hyvät sivut pääse kuolemaan liian pikaisesti. Jos et omista tai saa aikaiseksi tehdä omia internetsivuja, niin miksi et hyödyntäisi ilmaista palvelua, saada rakas harrastevälineesi kaikkien ihmeteltäväksi.
Sivujen periaatteena on, että lähetät autostasi ynnä muusta harrasteajoneuvostasi vapaamuotoisen tarinan tai historian pätkän sivujen ylläpidolle, esimerkiksi mistä ja miksi sen hankit, mihin tarkoitukseen ja niin edelleen. (Käy katsomassa sivuilla mitä toiset ovat kertoneet) ja laita tarinan mukaan 2-4 digitaalivalokuvaa, jotka lähetät sivujen ylläpidolle. Valokuvista voit joko itse poistaa autosi rekisteritunnukset tai jättää homman ylläpidon tehtäväksi, mutta rekisteritunnusta ei sivuille jätetä kenenkään ulkopuolisen nähtäväksi, eikä sitä myöskään kenellekään luovuteta.
Omistat sitten Euroauton, Jenkin, Moottoripyörän, Tuning-auton, tuiki tavallisen ”Lintan” tai ihan vain Japanilaisen Anopin Pelottimen, niin jokaiselle löytyy oma osasto sivuilta, jonne ajoneuvosi lisätään ilomielin kuvien ja tarinan kera.
Tutustu sivuihin ja laita materiaalia menemään pikaisesti.
www.harrasteautot.com
Voit ottaa yhteyttä ylläpitoon, joko sivujen palautelaatikon kautta tai sähköpostilla ja tiedustella kuinka saat rakkaan "kulkukatoksesi" nopeimmin sivuille ihailtavaksi.
[email protected]
PS. Tällä hetkellä sivut kaipaavat materiaalia eritoten ajoneuvoprojekteista, sekä kaikenlaisista euroajoneuvoista, mutta kaikki muukin materiaali on äärettömän tervetullutta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
90-luku soitti, he haluavat sivustonne takaisin.
Jos joku ei kavahda karmeaa ulkoasua, viimeistään sisällön totaalinen mielenkiinnottomuus on viimeinen naula arkkuun tälle jo kuolleelle sivustolle.
Ps. Terveisiä Keskisen Markulle; ei näytä leiskojen teko onnistuvan, keskity vaan kiltisti autonromujen väkertämiseen.
Että sivut ovat aika pahasti epäonnistuneet.
Graafinen ilme on kehno ja näyttää, että sivut on väsätty lyhyessä ajassa pystyyn.
Lainatakseni rakkaan ystäväni niin usein herkästi lausumia sanoja: "Iha hirveetä paskaa!"...
Edelliselle komentoijalle täytyy kyllä huomauttaa että pyytäjähän ei ollut Ysäri, vaan hänen vanhempi veljensä Kasari, joka nykyään asustelee Keuruulla yhdessä Varsovanliitonaikaisen räjähtämättömän kasapanoksen kanssa.