Hionnasta

Olen taas viemässä suksiani (kerran vuodessa) hiontaan niin kysyisin että minkälainen olisi hyvä, kun aina kysyvät kuviota minkä haluan. Suksi pitäis saada luistaan täällä Etelä-Suomessa. Olen taas menossa Pirkan hiihtoon ja lähinnä se olis tähtäimessä että siellä kulkisi. Mun sukset ovat Fischer RCS .
4855
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kun hiojat kysyvät minkälaista kuviota haluat niin kerro heille minkälaisessa kelissä haluat sen suksen luistavan. kyllähän nyttenkin on ollut etelä-suomessa kunnon pakkaskelejä ja onhan siellä niitä kunnon vesikelejäkin, eikä sellaista kuviota ole vielä kehitelty joka luistaisi kelissä kuin kelissä parhaalla tavalla.
laita vaikka jokin kevyt havukuvio pohjaan, jos siltä tuntuu.

vietkö joka vuosi samat sukset hiontaan ? jos viet niin miksi ?

kuviotakin on aivan mahdoton mennä sanomaan kun kaikissa paikoissa ei ole samanlainen kone, sama hioja, samankuntoiset kivet.

Äänestä

Jos asut Lahden lähellä vie suksesi ihmeessä Timantti Kanttiin Kapolle hiottavaks. Hän ja apurit hio/pohjustaa suomen mäki/yhdisteyn maajoukkueen sukset, joten osaa todellakin hommansa.

Itse vein viime vuonna ekaa kertaa ja hiontakuvion numero oli 7. En tiedä kuviosta sen enempää, mutta optimi keli sille on n. -5 - -12 astetta suunnileen. Sukseni ovat pelanneet ihan hyvin muissakin keleissä!

Hiihdin viime vuonna Finlandian ja Pirkan ja luisto oli aivan erinomainen. Hyvän pohjustuksen jälkeen Startin matala fluori vihreä molemmissa hiihdoissa päällä ja homma toimi!!!! Keli tietysti oli molemmissa selkeä pakkaskeli.

Kapo... siis hiomamestari itse antaa lisäksi hyviä vinkkejä voiteluun!!! Suosittelen!!!

Äänestä
  • Niin... viikko sitten sukseni saivat taas saman käsittelyn kuin viime vuonna.

    Ei muuta kuin tsemppiä Pirkkaan... Jos pertsaa hiihdät itse niin Niinisalossa tykki herättää meidät 7.00!!

    Äänestä

  • T.Tasatyöntö kirjoitti:

    Niin... viikko sitten sukseni saivat taas saman käsittelyn kuin viime vuonna.

    Ei muuta kuin tsemppiä Pirkkaan... Jos pertsaa hiihdät itse niin Niinisalossa tykki herättää meidät 7.00!!

    Kiitos vinkistä. Asun ite Tampereen vieressä Kangasalla, joten vien sukset Koski-keskuksen Megastoreen. Sielläkin on ihan ammattitaitoinen henkilökunta, ainakin mun tarpeisiin. Täytyy jutella siellä, ja yhdessä päättää tuleva käsittely. Hiihdän itse luistellen tuon Pirkan. Tsemmiä myös sulle hiihtoon! Toivotaan hyvää keliä, kuten myös viime vuonna oli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lasse-luistelija kirjoitti:

Olen taas viemässä suksiani (kerran vuodessa) hiontaan niin kysyisin että minkälainen olisi hyvä, kun aina kysyvät kuviota minkä haluan. Suksi pitäis saada luistaan täällä Etelä-Suomessa. Olen taas menossa Pirkan hiihtoon ja lähinnä se olis tähtäimessä että siellä kulkisi. Mun sukset ovat Fischer RCS .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu