Oksentelu, mitä tehdä?

satu s

Hei!

Koirani on 6,5-vuotias sekarotuinen uros. Oksentelu alkoi noin 1,5 vuotta sitten. Koiraa on käytetty eläinlääkärillä (röntgenkuvat ym) mutta vastauksena oli vain, että koiralla on herkkä vatsa, ja että meneillään on jonkinlainen tulehdus.
Saimme antibiootit ja lääkkeitä. Niiden avulla homma pysyi jonkin aikaa hanskassa, kunnes taas koira alkoi oksennella jatkuvasti, pari kuukautta terve ja taas oksentelua.

Pari viikkoa sitten koira oli päässyt jyrsimään hirven luita, jonka seurauksena se ulosti runsaasti puhdasta verta jonka lisäksi oksenteli. Soitin eläinlääkärille mutta hän ehdotti vain paastoa ja sitten varovasti riisiä.

Nyt ongelma on taas jatkunut. Koira oksentaa yleensä aamuyöstä lähes tarkalleen kello kuusi keltaista sappinestettä. Tämän lisäksi se on apea ja surullisen oloinen. Oksentelun jälkeen pidämme aina vuorokauden paastoa ja sitten varovasti riisiä ja tällä se pysyy yleensä kurissa hetken aikaa. Mitään muuta esim. kuivamuonaa koiran maha ei kestä.

Mikä siis neuvoksi? Lopettamista on mietitty, jos koira kärsii, eikä vaivaan ole parannusta kun ei edes tiedä mitä tämä on. Koira on kuitenkin elämäniloinen ulkona kun saa haistella ja tutkia ympäristöä. En haluaisi luopua siitä, mutta parempihan se on jos koiralla on kipuja.

Koira ei kuitenkaan elä pelkällä riisillä, vitamiinit ja hivenaineet jää saamatta...

Kertokaa onko teillä samanlaisia kokemuksia, selvisikö vaiva, miten jatkossa.

Antakaa edes pientä vinkkiä.
Kiitos paljon jo etukäteen.

3

3058

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lellu1960

      Eläinliikkeistä ja eläinlääkäriltä saa herkkävatsaiselle koiralle tarkoitettuja ruokia.Yleensä kana-riisi tai lammas-riisi sulaa helpommin.Useita pieniä aterioita päivässä,tuo aamullinen oksentelu johtuu tyhjästä mahasta,viimeiseksi illalla voi antaa vaikka hyvin haudutettua kaurapuuroa,se hellii vatsaa.Loraus ruokaöljyä ruuan sekaan.Jos tuntuu siltä että vitamiinin puutetta on,voi antaa lisää purkista.Jos syöttää noita herkkävatsaisen kuivamuonia,niissä on kyllä ravinteet jo itse tuotteessa.Joillekin koirille ei taas käy mikään kuivamuona,vaan on keitettävä Yrjölän puurot ja lihaa sekaan.Koirasta riippuu kestääkö maha naudanlihaa vai onko siinäkin mentävä kana-lammaslinjalle.Jahti-rehu ja kennel-rehu autoista onneksi saa noita lihoja koiralle ihan sopuhintaan.Tuntuu,että koiran vatsa voi olla ärtynyt,pyydä ell joku vatsalaukkua rauhoittava lääkitys,kunnes vähän ärsytys asettuu.MM Zitac tai Ranimex.Jatkossa voisi käyttää jatkuvana esim inupektia tai tehopaktia´tai pyydä ell suosittelemaan.Meillä koiralle on myös tullut iän myötä tosi herkkä vatsa,ja saa olla tosi tarkka mitä ja millaisin annoksin syöttää.

    • koiran elämää

      Itselläni on villakoira, jonka kanssa on samat ongelmat. Meillä koiran maha kestää vain tattaripuuroa(tosi kypsäksi keitettyä). Lihoista käy vain possunliha, eli nauta ja kana ei sovi. Keitän vesitilkassa, possujauhelihaa tai possunsydäntä, jota lisään puuroon. Voita voi hieman lisätä ruoka-annokseen välillä. Kuivamuonana sopivin on ollut eläinlääkäriltä ostettu Waltham Sensitivity Control villakuore-tapioka. Syömättömyys jaksoilla annan veteen sekoittelua Tehobakt-jauhetta lääkeruiskulla suuhun, muutoin lisään jauhetta silloin tällöin ruuan sekaan, tasoittamaan vatsan toimintaa. Kaikki puruluut(luiset ja nahkaiset) ja muut herkkulisät on jätettävä antamatta.

      Herkkä vatsaiselle koiralle pitäsi antaa ruokaa usein(3kert./päivä), ja vähemmän kerrallaan, jolloin tyhjän vatsan ongelma ja sapen oksentaminen jää pois, ja koiran olo paranee. Kannattaa antaa koiralle ennen kuutta aamulla veteen sekoitettua tehobakt-jauhetta, joka neutraloi hieman vatsahappoja ja parantaa koiran oloa.

      Oma koirani oksensi myös verta ja sappea, ja olen tämän ongelman kanssa jo kolme vuotta opetellut. Tilanne onkin pysynyt hyvin hallinnassa, mutta vaatii jatkuvaa seuraamista ja tarkkuutta. Annan koiralle illalla vielä ennen nukkumaan menoa(n. 22.30) puuro-jauheliha(vedessä kypsytetty)seosta, ja aamulla pidän huolen siitä, että koira syö tarpeeksi ajoissa, ettei happo-ongelma pääse kehittymään. Jollei syö, annan ruiskulla Tehobakt-vesiseosta. Kuivamuonaa en anna koskaan pelkästään, vaan osa ruuasta on puuroa. Kuivamuonaa ei myöskään pitäisi antaa kuiviltaan, koska se saattaa ärsyttää mekaanisesti herkkää vatsaa, eli kannattaa liottaa muona lihankeitin liemessä tai vedessä. Muutoikin muonan osuutta ei kannata pitää kovin suurena koiran ruuassa, eli enemmän puuro ja liha voittoinen ruoka on parempi.
      Vitamiinien tai hivenaineiden puutosta tuskin tulee täysikasvuiselle koiralle, jos se saa laadukasta koiranmuonaa osaan ruuastaan päivittäin. Itse jätän päiväksi pariksi kuivamuonan pois ruuasta aina, kun havaitsen koiralla ennakoivia (syömättömyys, sapen oksentelu) vatsavaivoja.

    • minna

      Hei!

      Hirvenluita ei saisi antaa koiralle.Ne voivat samoin kuin kanan- ja porsaanluut rikkoa suoliston. Tiedän, että hirviporukat antavat luut aina koirilleen, mutta itse olisin saanut luita ja kysäisin ELL ja tämä kielsi ehdottomasti. Itse oli kuulema kerran yrittänyt pelastaa koiraa, joka oli saanut hirvenluita...

      Olet varmasti jo kokeillut kaikenlaista, mutta sanonpa kuitenkin: riisi, sei ja siihen sekotettuna tehobaktia (kalkkia ja citro-oskaa lisäksi, kun ei voi syödä nappuloita). Jos tämä OK, niin voisit keittää porkkanoita, muussata ne ja sekoittaa ruoan joukkoon.

      Miten jotkut tietyt nappulat? Itselläni oli todella herkkävatsainen dobberiuros, hänelle kävi vain Nutro´s Choise vihreä liotettuna. Kokeilepa eläinkaupoista saatavilla ilmaisilla näytepusseilla.

      Tsemppiä teille!

      M,E&E

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      91
      7540
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      122
      6275
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4397
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      233
      3034
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2618
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      24
      1866
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      129
      1511
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      195
      1495
    9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      751
    10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

      Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      693
    Aihe