Mua ärsyttää ja on ärsyttänyt jo kauan se, että kaveriltani Jasmin Mäntylältä on tultu muutamia kertoja kyselemään, että onko hän romani. Ajattelin vain selventää sen tännekin, ettei hän ole. Kyllä hän sen itse varmasti tietää paremmin kuin kaiken maailman kyselijät. Hänen isänsä on syntynyt Intiassa; Jasminin isän äiti on englantilainen ja isä on intialainen. Ja tietenkin Jasminin äiti on täysin suomalainen. Tämän kaiken lisäksi Jasmin on puoliksi Suomen ja puoliksi Kanadan kansalainen, koska hänen isänsä on miltei syntymästään lähtien asunut Kanadassa. Toivottavasti nyt mahdollisimman monet lukevat tämän kirjoituksen täältä niin ei tarvitse aina häntä asialla "ahdistella".
Jasmin
Jasminin tuttu
131338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kuka vois vähempää kiinnostaa kun jasmin.Mä en ymmärrä mitenkään miten se otetaan keikalle kun se osaa edes laulaa vaan vinkuu kun olis kissa häntä jäänyt oven väliin.Kun se ottaa meikit pois niin alkaa muistuttamaan Aira Samuliiniä.Se jasmin on kaikki ruokanen sille kelpaa kaikki homosta heteroon.Hyi helvetti mikä ämmä
Byt täytyy sanoa että jos olet nainen niin sinä olet vain kateellinen jasmille koska tuskimpa se jasmin on sinullekaan tehnyt mitään pahaa. paistaa läpi sinun kirjoituksestasi. ja jos olet mies niin olet varmaan siittä vihainen jasmille kun et saa sitä itsellesi. se jasmin ei varmaankaan huolisi sinua eikä edes koskisi sinuun pitkällä tikulla edes. että revi siittä huumoria itsellesi.
onhan se jasmin ihan katottavan näkönen mutta on kyllä aika rumaa jotku temput mitä se tekee itte en oo ees kuullu sen lauluja tai laulavan ni en sano mitää laulu taijoista mutta muutamat julkisuus tempaukset on kyllä näyttänyt mihin tyttö pystyy..
todellaan koskisi siihen Jasmiiniin edes pitkällä tikulla ja kerran kun se oli poris ulisemas niin se meikkas itteensä 3 tuntia vessas ettei henkilökunta päässyt vessaan ollenkaan.Ei kaikki halua sitä Jasmiinia eikä tykkää muutenkaan.Jos sinä haluat sitä Jasmiinia niin meillä on ihan eri maku,jumalan kiitos.Kun sinä niin puolustat sitä Jasmiinia niin mikä siinä on niin erikoista.Meikeillä saan pirunkin komeaksi kun tarpeeksi käyttää meikkiä ja sitä meikkiä on siihen naiseen laitettu ja monta kerrosta ja niinkuin sanoin laulaa se ei osaa eikä varmaan koskaan opikaan
Ja luulet että kaikki haluaisivat tämän itselleen? Miksi ihmeessä, osoittaa naisesta jotain,jos kaikenmaailman vanhojen ukkojen kanssa pyörii ymym. Ilman meikki ihan tavallisen näköinen nainen.
Itsekuri ja rehti luonto puuttuu.Nuori nainen pilasi maineensa rellestämällä ja oksettavien vanhojen ukkojen kanssa pyörimällä.Kuka haluaisi vaimoksi/tyttöystäväksi? Anteeksi vaan.
Vaimoksi, tyttöystäväksi kukaan halua, jonkilaiseksi objektiksi vaan.
sitä nenäliinaakaan toisen jäliltä käytetä....
Minua kyllä kiinnostaa Jasminin jutut, ihmisillä kun on katsos eri makuja... Olen tosi eriä mieltä tuosta jasminin äänestä, sillä on meinaan matala ja melko vahva ääni, joten se ei kyllä millään kuulosta vinkumiselta. Mutta ihan miten tykkäät. ja vaikka sun mielestä jasmin olis kuinka kamala tahansa niin 23- vuotias ei kyllä muistuta mitenkään miltei 80-vuotiasta.ja jasmin on paljon kauniimpi ilman meikkiä kuin meikkien kanssa eikä sun oikesti kannattais aina uskoa noita sen lehtijuttuja...
Mustalaiset ovatkin Intiasta...miksei siis Jasmin. Kyllä mielestäni Jasmin on piireissä tiedetty Intialaisen isän hmmm...tekeleeksi.
mua ei todellakaan kiinosta jos on mustalainen vai ei, parampi vaan ku ei oliskaan, mutta hyvinpä tuo jasmi on esiinty mustalaisten konserteissakin
Arjalaiset ovat aikojen kuluessa jakaantuneet puhdasverisinä säilyneisiin romaneihin ja sitten muihin,joita degeneroitumisen vuoksi on tietysti enemmän;siis Jaemin vaikuttaa olevan arjalainen.
NO ETTEKÖ TAJUU TÄÄ NIINSANOTTU JASMIN "KAVERI" SAATTAA OLLA IHAN ITE JASMI!!!SE VAA KOLLAA MITÄ HÄNESTÄ AJATELLAAN.EIHÄN TUOSTA OO LÖÖPEISSÄ KO SILLOIN KO SE POKAA JONKUN IKÄ LOPUN KAVERIN JOLLA EI OO MUUTAKAA TEKEMISTÄ JA SILLÄ SAATTAA OLLA RAHAA MILLÄ MÄLLÄTÄ.JA HOMO VAA KATTO ONKO SIITTÄ HETEROKS.JOKAINEN SUHDE JONKA TUO ON MENNYT LÄPI ON MENNY KARILLE,MISSÄKÖHÄN ON VIKA???EI MILLÄÄÄ PAHALLA.MUT IHAN LELUNAHAN NUO PITÄÄÄ SITÄ.
Minä taas olen saanut Jasminista sellaisen käsityksen, että ei hirveästi välitä muiden mielipiteistä, tekee mitä haluaa ja pyörii kenen kanssa tahtoo. Jos silläkin on aina välillä joku suhde loppunu, niin ei se ole ikinä niitä jäänyt edes suremaan, tuon takia minusta tuntuu että jasmin se niillä miehillä leikkii jotka menevät ansaan. itse asiassa olen jotain puolisen vuotta sitten jasminiin livenä törmännyt ja on pakko myöntää että on se huomattavasti paremman näköinen luonnossa kuin lehdissä ja silloin sillä ei tosiaan ollut paljoa meikkiä joten näytti paljon nuoremmalta ja kauniimmalta siten. en hänestä muuten tykkää mutta on se kyllä luonnossa kaunis.