Olenko kenties ainut yh-äippä, joka on kyllästynyt pyörittämään sitä tavallista arkea yksin... En varmaan mutta siltä tuntuu... Lapseni isä ei ole ollut ns. arjessa mukana koskaan... Tällä tarkoitan sitä, että erosimme ennenkuin lapsi meni päiväkotiin ja minä takaisin työelämään... Eron olen jo käynyt läpi onhan siitä jo yli kaksi vuotta... Mutta tällä hetkellä väsyttää yksinäisyys... Ja väsyttää oikein kunnolla... Tuntuu yksinkertaisesti että ei jaksa... Voimavarat on todella vähissä... Vaikkakin lapseni näkee isäänsä säännöllisesti ja heillä on hyvät välit... Eli siis ns. omaa aikaakin mulla on ihan riittämiin... Mietin vaan, että tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Yksin? Aina?
Onko valoa tunnelin päässä?
Väsynyt
11701
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Eiköhän se ole ihan normaalia, että tollasia tuntemuksia on jokaisella yh-vanhemmalla aina joskus. Mut jos yksinäisyys alkaa käydä liiaks voimille, aloita vaikka joku uus harrastus, joka vie ajatukset pois arjesta. Tai tee jotain muuta, mistä oot aina haaveillut. Ite ainakin yritän (välillä paremmin, välillä vähän huonommin tuloksin) olla miettimättä asioita niin että "tätäkö tää elämä on?" ja "aina?", yritän elää päivä kerrallaan ja nähdä niitä hyviä asioita jokaisessa päivässä. Jos niiden huomaaminen on vaikeaa, kannattaa vaikka kirjottaa päivittäin muistiin asioita joista tuli hyvä mieli. Usein ne on aika pieniä (niin kuin vaikka hyvä ruoka, kaunis maisema, jotain mitä lapsi sanoo, ystävän puhelu, katse tuntemattomalta...), mutta kun niitä on tarpeeks paljon, elämä näyttää valoisammalta. Joskus vaan yllättäen huomaa, että elämässä on kaikki se, mistä on aina unelmoinut. Jaksetaan vaan uskoa unelmiin, päivä kerrallaan :)
voi nähdä mukavia ja hauskojakin vastakkaisen sukupuolem edustajia,
ihan vaan sillä silmällä.
Iloa ja aurinkoa kevääseen,
päivä paistaa jokaisena päivänä
pidempään ja kirkkaammin.
Ei elämä ole yksin olemista ja jollotusta ja surkuttelemista ja tylsää ja ikävää senkään jälkeen kun on "jäänyt yksin"!
Ei yksinjäännin tunteeseen avio-/avoeron jälkeiseen tunnelmaan saa jäädä vellomaan!
Jollei elämä jonkun immeisen kanssa sujunut, ei se maailmanloppu ole! Jokainenhan sen tietää, että ihmissuhdeasioissa on kaksi osapuolta! Jollei kemia pelaa niin se ei pelaa!
Ei ku kuule:
Kun Sulla on mahdollisuus olla itsesi kanssa -lapsi iskänsä kanssa-, niin löydä oma entinen itsesi -iloinen reipas nainen- vaikka kavereidesi kanssa ja kaiva esiin elämänilosi!
Hassulta saattaa aluksi tuntua -joo`o, mutta mitä muksuni mun?-, mutta elämämlaatusi, JA TAPASI, vaikuttaa myös lapseesi.
Kyllä te eronneet naiset sitten jaksatte valittaa miehen puutteesta. Yhdestä huonosta olette päässeet eroon ja nyt on niin yksinäistä kun ei ole ketään tässä riitelemässä. Nauttisitte omasta olosta ja siitä että saatte yksin päättä joka asiasta. Kohta varmaan löytyy uusi ukko ja sille tehdään lapsi joka kokee avioeron. Tunnen niin monta äitiä jolla on lapsia ja kaikki eri isistä. Ei mene mun tajuntaan.
eron syyt ei aina johdu siitä, että puoliso olisi huono ihminen.
Erota voi muittenkin syitten takia.
väsynyt elämäänsä vaikka olisi avioliitossakin!
Aina ei jaksa eikä kestä
mutta jossain vaiheessa ilo,
energisyys ja aurinkokin palaavat elämään,
ennenkuin huomaatkaan.
että jokaisessa elämäntilanteessa on hyvät ja huonot puolensa, ja välillä jokaisen elämässä tulee hetkiä, jolloin ne huonot puolet on päällimmäisenä mielessä... Mulla ainakin on niin, että välillä on onnellinen juuri siitä, että pääsi huonosta suhteesta ajoissa eroon, ja on nyt valtaa päättää elämästään ja opiskella ym., mutta joskus tulee mieleen, että miksi niin monella muulla parisuhde onnistuu ja kestää...että miks on tullut tehtyä ne virheet mitä teki, ja onko nyt loppuelämän tiedossa perhe, johon kuuluu vaan äiti ja lapsi. Se täytyy sanoa, että itse ainakin viisastuin virheestä, ja toivoisin, että jos joskus menen naimisiin (ekan miesystäväni, lapsen isän, kanssa oli avoliitto), teen kaikkeni ettei avioeroa tulisi.
Kaikki me eronneet naisetkin ollaan erilaisia, mutta käsittääkseni on ihan normaalia, että aikuinen ihminen haluaisi kumppanin rinnalleen. Ei eron tultua ole pakko päättää, ettei koskaan enää...eroaahan ne lapsettomatkin, eikä heidän uusista suhteistaan kukaan pidä lukua.
nykyajan nuorista kolmekymppisistä naisista,
joilla oli menossa jo kolmas avioliitto...
viestiin.
Kenelläkään heistä
ei ollut yhdestäkään avioliitosta lapsia.
viestiin vastata pitemmästikin mutten teekkään sitä.
Musta-valkoajattelu... ... elämän kaikilla saroilla on niin maar rajoittunutta!
Voisinpa tähän sanella vaikka mitä mutta luulen, että se on turhaa... Luulenpa, että ne ihmiset joiden halusin ymmärtävän yksinäisyyteni tunteen ja mitä sillä tarkoitan niin ymmärsivät...