voimat

että yrität vielä jaksaa ja jakaa koiraa liittyvää vastuuta muillekin, lapsille ei paljoa tietysti voi sysätä mutta entä puolisosi? Koira on kuitenkin kiintynyt varmasti teihin ja kodin vaihto hämmentää koiraa. Kuinka vanha koira on ja minkä rotuinen jos saa udella? Onko ollut teillä pennusta asti?

Jos olet täysin loppu etkä näe ulospääsyä niin sitten kannattaa harkita koirasta luopumista. Koira kuitenkin tarvitsee huomiota ja aikaa.

Jaksamisia!

koita jakaa hommia perheesi kanssa meillä vuorotyötä montavuotta ja koirulit hoidettu ja muut hommat sovussa lapseni osansa tehneet ulkoilutus vuoroillaan ja jos ei toimi todellakin joku etuus poistettu jämäkästi pidetty vuoroista kiinni
jos lapset kovin pieniä ei tietysti isoja tehtäviä

kolmi vuoro työssä. meillä hoidettiin koirat porukalla, kuten muutkin työt. Esimerkiksi yö vuoro alkoi ns. aamuvuorolla 7:00 ja sitten kotiin 14:00 ja uudelleen osastolle 22:00. Sen jälkeen kolme yötä putkeen. Jos siinä vielä olisi yksin pitänyt koirat viedä yksin ulos olisin minunkin sisuni loppunut.
Joko delegoit hommat tai annat koiran pois. Siinä ne vaihtoehdot. Perheessä minun ymmärtääkseni pitäisi olla toisteen huomioon ottaminen keskeistä. On omaa tyhmyyttä jos ottaa kaikki hommat itselleen. Anteeksi nyt vain en halua loukata, mutta olen suorasanainen ihminen.

ensimmäinen. Lähtökohta on tosi helppo: joko ollaan koiraperhe /eläinperhe, tai sitten ei olla. Se on ensiksi mietittävä: miten tärkeätä kullekin on mikäkin suhde.

Voihan olla, etä tutkailun jälkeen äiti hoksaa, että koira on hänelle tärkeämpi kuin mies. Lapset hoksaavat, että äiti on tärkeämpi kuin koira. Mies hoksaa, että oikeastaan pelkkä koirakin riittäisi..:-) Jne...

Arvojärjestys kuntoon ensiksi. Senjälkeen kartoitatte työt ja tehtävät. Kullekin kykyjensä mukaan. Jos haluatte olla koirallinen perhe, kymmenen tärkeän asian listalla on vielä yhdestoista. Ei se sen kummempaa ole.

Organisointia, delegointia ja priorisointia. Ei sinun Äiskäle tarvitse olla yksin koirasi kanssa. Vaan senkin voit tietysti tehdä jos haluat:-)

Kompromissi on toisistaan välittävien ihmisten toimintamalli. Jokainen antaa periksi, ja irrottaa otteensa jostakin joutavasta peitonkulmasta, ja saa suojakseen toisesta peitonnurkasta palan.

Meillä naisilla on kyllä geeneissä tuota ylihuolehtimisen vikaa; hyvä vika sinänsä, toisista välittäminen.

Vaan aina pitäisi muistaa, että itsestään huolehtiminen on kuitenkin tärkeintä.

Vähän niinkuin leijonaperheessä: naaras syö kaatamastaan saaliista ensin. Koska hänelle on tärkeätä säilyttää voimansa. Jos naaras menettää voimansa ja kykynsä hankkia ruokaa, kaikki muutkin perheessä kärsivät ja ehkä menehtyvät.

Siis tarkoitan että tuo leijonien malli on viisas, vaikka se meistä uhrautuvaisista naisista näyttäisikin itsekkäältä: van niinhän se on, että jos leijonanaaras ei saa ravintoa, niin huomenna ei sitten siinä laumassa syö kukaan muukaan....

Pohjimmiltaan tässä ei nyt ole kysymys koirasta, vaan yhteisten asioiden tekemisen/vastuun jakautumisesta perheessä. Jos tuo jako on mielestäsi perheessänne suoritettu oikein, ja silti tunnet uupuvasi oman osuutesi alla - on varmastikin tullut aika keventää taakkaa.

Kysymyksen voi myös asetella näin: mistä perheesi lapset ovat valmiita luopumaan, jottei koirasta tarvitsisi luopua?