ei pitkää matikkaa..

sellaiselle joka ei sitä osaa...tai voihan sitä, jos välttämättä haluaa asettaa riman aivan liian korkeälle koska haluaa todistaa sukulaisille että on jotenkin älykkykkäämpi tai kunnianhimoisempi kuin oikeasti on.

siis sellainen joka oikeasti miettii että riittääkö rahkeet pitkään matikkaan voi samantien valita lyhyen. eihän tyyppi joka sitten valtavalla työllä ja stressaamisella joskus kolmen vuoden päästä saa sen juuri ja juuri läpi, tee sillä mitään, koska tie esim. lääkikseen, teknilliseen tai matemaattiseen on ollut jo kauan sulkeutunut. sinne menevät aivan erilaiset ihmiset suomessa.

katselin säälien vierestä lukiossa kun kaverini valitsivat pitkän ja tappelivat sen kanssa koko kolme vuotta. alussa he tietenkin vittuilivat kun itse otin lyhyen. itse keskityin mukavimpiin aineisiin, ja lopulta lähtöpisteeni mukaan luettuna e lyhyestä, olivat korkeammat haettaessa amk:hon, jonne meidät kaikki kohtalo oli jo vuosia sitten määrännyt...totuus mikä totuus...

lukiossa on se huono puoli että siellä ei voi koskaan tehdä liikaa työtä. lähtöpisteet eivät KÄYTÄNNÖSSÄ voi olla koskaan liian korkeat, kun haetaan oikein koviin paikkoihin.

älkää siis kuunnelko älliä pitkästä kirjoittaneita akateemisia painostaja vanhempianne, jotka eivät rakasta teitä vaan haluavat vain olla ylpeitä koulutuksestanne.
tehkää niin kuin itsestä tuntuu.
maailma on kova paikka jo muutenkin, eikä omaa elämäänsä tarvitse vaikeuttaa ehdoin tahdoin tekemällä valintoja vain toisten painostuksen takia.
101196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Herra katkera, vituttaako?

Äänestä
  • ;) :D ;)

    Äänestä

Itse luin pitkän matikan, seiskan keskiarvolla. Kirjoituksista tuli vain b. Menin myöskin amk:hon. Meinasin valita lyhyen, mutta osaksi vanhempien painostuksesta, en valinnutkaan. Eikä ole kertaakaan tarvinnut katua että luin sen pitkän matikan. Siellä oikeasti oppi matikasta paljon enemmän mitä lyhyellä (ja se oli monesti mielenkiintoista, eikä mitään pakkopullaa), ja se auttoi myös fysiikan opiskelussa (luin myös pitkän fysiikan).
Ja nyt kun olen tekniikan ja liikenteen alalla, niin pitkän matikan taidoista on ollut todella paljon hyötyä matikan, fysiikan ja kemian opiskeluissa (sekä pääsykokeessa -> lähtöpisteeni olivat sen verran huonot, että pääsykokeella oli todella iso merkitys että pääsenkö sisään).
Olen voinut täysillä keskittyä niihin tärkeisiin omaa alaa koskeviin kursseihin, kun luonnontiede-aineet menevät läpi hyvin pienellä vaivalla. Ne tuskin menisi niin helposti läpi jos olisin lukenut lyhyen matikan.

Äänestä
  • Pitkä matikka avartaa ajatusmaailmaa ja antaa ihmiselle uusia ratkaisumalleja myös ei-matemaattisissa pulmissa.

    Äänestä

  • sanokaa mitä sanotte kirjoitti:

    Pitkä matikka avartaa ajatusmaailmaa ja antaa ihmiselle uusia ratkaisumalleja myös ei-matemaattisissa pulmissa.

    voi helvetti, jos ei osaa matikkaa edes kursseilla miten siitä voisi olla hyötyä muussa elämässä? ratkaisumalleja...? heheheheheh!!!!!

    Äänestä

  • rfreferfre kirjoitti:

    voi helvetti, jos ei osaa matikkaa edes kursseilla miten siitä voisi olla hyötyä muussa elämässä? ratkaisumalleja...? heheheheheh!!!!!

    Tais mennä edellisen viestin pointti vähän ohi. Tärkeintä ei ole oppia itse matematiikkaa vaan ajattelemaan...

    Äänestä

  • AJAKS kirjoitti:

    Tais mennä edellisen viestin pointti vähän ohi. Tärkeintä ei ole oppia itse matematiikkaa vaan ajattelemaan...

    Olen kyllä aivan eri mieltä tuosta ajattelun kehittymisestä. Itselläni on pitkän matikan arvosanojen keskiarvo yli yhdeksän, eli tehtävät ovat ratkenneet, mutta enpä paljon koe pitkän matikan kehittäneen ajatteluani. Huomattavasti enemmän uskon hyötyä olleen esimerkiksi historiasta, psykologiasta ja filosofiasta.

    Lukion matematiikassa täytyy aika vähän käyttää luovuutta. Geometriaa on sen verran vähän, että en usko avaruudellisen hahmotuskyvynkään kovin paljon paranevan. Sanoisin, että toki varmaan looginen ajattelu harjoittuu, mutta onko kaikki tämän pienen kehityksen arvoista?

    Lähinnä pitkän matikan arvo on se, että se on joillakin aloilla hyvin tarpeellinen, sen kirjoittamisesta saa hyvin pisteitä yliopistohaussa ja se on varmasti hyvä pohja, jos haluaa jatkaa monimutkaisempiin kaavoihin esimerkiksi nykyfysiikan ymmärtämiseksi.

    Äänestä

  • sanokaa mitä sanotte kirjoitti:

    Pitkä matikka avartaa ajatusmaailmaa ja antaa ihmiselle uusia ratkaisumalleja myös ei-matemaattisissa pulmissa.

    Pitkä matematiikka tuottaa iloa niille, jotka pitävät matematiikasta. 15 kurssia matematiikka on ollut koulupäivieni ilo, vaikka olenkin matkalla kohti arvosanaa C. En ole nero mutta tykkään. Ja matematiikka on opettanut pitkäjänteisyyttä tehdä läksyjä niin kauan kunnes on ymmärtänyt asian.

    Äänestä

Lyhyen matemaatikan lukeminen ei muuta lääkikseenpääsymahdollisuuksia pätkääkään. Fysiikan ja kemian hallinta ratkaisevat.

Äänestä

Minulla se on ollut tämän 3 vuotta ja olen tyytyväinen. Ei se mielestäni loppujenlopuksi ole sen vaikeampaa kuin lyhytkään, eri tyyppisiä vain. Lyhyt matikka tuntuu olevan käytännönläheisempää, kun taas pitkässä painotetaan kaikkiin kauhean teoreettisiin juttuihin, tältä minusta ainakin tuntuu. En ottanu pitkää matikkaa vanhempien painostuksesta, vaan siksi, että olen aina pitänyt matikasta. Ja tykkään edelleen ja hyvin menee :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


frfrf kirjoitti:

sellaiselle joka ei sitä osaa...tai voihan sitä, jos välttämättä haluaa asettaa riman aivan liian korkeälle koska haluaa todistaa sukulaisille että on jotenkin älykkykkäämpi tai kunnianhimoisempi kuin oikeasti on.

siis sellainen joka oikeasti miettii että riittääkö rahkeet pitkään matikkaan voi samantien valita lyhyen. eihän tyyppi joka sitten valtavalla työllä ja stressaamisella joskus kolmen vuoden päästä saa sen juuri ja juuri läpi, tee sillä mitään, koska tie esim. lääkikseen, teknilliseen tai matemaattiseen on ollut jo kauan sulkeutunut. sinne menevät aivan erilaiset ihmiset suomessa.

katselin säälien vierestä lukiossa kun kaverini valitsivat pitkän ja tappelivat sen kanssa koko kolme vuotta. alussa he tietenkin vittuilivat kun itse otin lyhyen. itse keskityin mukavimpiin aineisiin, ja lopulta lähtöpisteeni mukaan luettuna e lyhyestä, olivat korkeammat haettaessa amk:hon, jonne meidät kaikki kohtalo oli jo vuosia sitten määrännyt...totuus mikä totuus...

lukiossa on se huono puoli että siellä ei voi koskaan tehdä liikaa työtä. lähtöpisteet eivät KÄYTÄNNÖSSÄ voi olla koskaan liian korkeat, kun haetaan oikein koviin paikkoihin.

älkää siis kuunnelko älliä pitkästä kirjoittaneita akateemisia painostaja vanhempianne, jotka eivät rakasta teitä vaan haluavat vain olla ylpeitä koulutuksestanne.
tehkää niin kuin itsestä tuntuu.
maailma on kova paikka jo muutenkin, eikä omaa elämäänsä tarvitse vaikeuttaa ehdoin tahdoin tekemällä valintoja vain toisten painostuksen takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu