Harry Potter astuu Kafkan

Harry Potter kurottui kohti kahvikuppiaan, hän katseli kupin pinnalta arpeaan ja puolittain ummessa olevaa silmäänsä. Hän koki sääliä ja inhoa omaa silmäänsä kohtaan, Harry sulki toisenkin silmänsä ja ajatteli olevansa mittarimato, joka kaivautuu multaan eikä koskaan näe itseään. Hän alkoi tuntea miten limainen matomainen iho alkoi peittää ihmismäisen ihon sijasta ensin käsi ja jalkoja. Lopulta Harry heilutteli melkein nautinnollisesti päätään ja koki ruumiinsa olevan yhtä hoikkaa, limaista pateettista matoa. Se sopi hänellä, hänellä ei ollut mitään vastaansanomista; madot eivät rikkoneet hänen maailmankuvaansa. Ne sopivat siihen paremmin kuin monet Harryn koulutoverit.

Harryn tuli kohta rientää kouluun, mutta Punurmion tunnit olivat pateettisia ja Harryn mieli alkoi mennä mustaksi niillä tunneilla. Hän pukeutui tummiin samettihousuihin, kaulauspaitaan ja silkkiseen sakettiin. Hän kaatoi kahvinsa inhoten joka pisaraa alas viemäristä ja katseli kun se valui elämäänsä menettäneenä alas viemäriputkia, muun saastan sekaan.

Koululla Harry näki Hermionen nojaavan seinään, hän lonksutteli leukojaan sairaalloiseen tapaan. Harry liittyi ystävänsä seuraan. Äänettömästi he avasivat viinpipullon ja ottivat juustoa sekä patonkia esille alkaen kaapia ravintoa sisäänsä. Molempien rinnassa kasvoi syvä ahdistus, koska he olivat nälissään, mutta olisivat kohta myöhässä tunnilta. Harry ei tuntenut mitään, muuten hän olisi kai itkenyt. Hän alkoi taas nähdä fantasiaa siitä, että olisi mato ja koko murhe näytti vaihtavan asua ja muuttuvan iloksi.