Harry Potter kurottui kohti kahvikuppiaan, hän katseli kupin pinnalta arpeaan ja puolittain ummessa olevaa silmäänsä. Hän koki sääliä ja inhoa omaa silmäänsä kohtaan, Harry sulki toisenkin silmänsä ja ajatteli olevansa mittarimato, joka kaivautuu multaan eikä koskaan näe itseään. Hän alkoi tuntea miten limainen matomainen iho alkoi peittää ihmismäisen ihon sijasta ensin käsi ja jalkoja. Lopulta Harry heilutteli melkein nautinnollisesti päätään ja koki ruumiinsa olevan yhtä hoikkaa, limaista pateettista matoa. Se sopi hänellä, hänellä ei ollut mitään vastaansanomista; madot eivät rikkoneet hänen maailmankuvaansa. Ne sopivat siihen paremmin kuin monet Harryn koulutoverit.
Harryn tuli kohta rientää kouluun, mutta Punurmion tunnit olivat pateettisia ja Harryn mieli alkoi mennä mustaksi niillä tunneilla. Hän pukeutui tummiin samettihousuihin, kaulauspaitaan ja silkkiseen sakettiin. Hän kaatoi kahvinsa inhoten joka pisaraa alas viemäristä ja katseli kun se valui elämäänsä menettäneenä alas viemäriputkia, muun saastan sekaan.
Koululla Harry näki Hermionen nojaavan seinään, hän lonksutteli leukojaan sairaalloiseen tapaan. Harry liittyi ystävänsä seuraan. Äänettömästi he avasivat viinpipullon ja ottivat juustoa sekä patonkia esille alkaen kaapia ravintoa sisäänsä. Molempien rinnassa kasvoi syvä ahdistus, koska he olivat nälissään, mutta olisivat kohta myöhässä tunnilta. Harry ei tuntenut mitään, muuten hän olisi kai itkenyt. Hän alkoi taas nähdä fantasiaa siitä, että olisi mato ja koko murhe näytti vaihtavan asua ja muuttuvan iloksi.
Harry Potter astuu Kafkan
maailmaan
0
252
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne232352Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv542224Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k651738Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.591701Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1941687Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel821632- 1131500
- 1031247
Martina haluaa tasoisensa miehen
Seiskassa juttu minkälaisen miehen Martina haluaa. Kumppanin pitää tuoda hänen herkkyytensä ja vahvuutensa esiin sekä ol2401057Voi ei! Katja Ståhl joutui sairaalaan - Syynä tämä vitsaus - Koskettava päivitys sairaalasängystä
Pikaista paranemista, Katja! Katja Ståhl on kertonut somessa joutuneensa sisään sairaalaan. Lue lisää: https://www.suom21935