voisittko kertoa vähän rotan hankinnasta?ja voisitteko kertoa vähän mitä purua suosittelette rotalle
rotat!
juulia
3193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ensimmäinen ja tärkein asia; hanki ainakin kaksi rottaa, ei missään tapuksessa yhtä! Rotat ovat laumaeläimiä ja kärsivät kovasti lajitoverin puuttesta. Tämä on niin perustieto, että rotiien hankintaa ei pidä edes harkita, jos ei ole valmis tarjoamaan rotalle lajitoverin seuraa. Suomen eläinsuojelulaki kieltää laumaeläimen pitämisen yksin ja rotta jos mikä on laumaeläin viiksikarvojaan myöten!!!
Suosittelen hankkimaan rotat kasvattajalta. Poikaset ovat tällöin taatusti täysin kesyjä, terveitä, loisista vapaita ja naaraat eivät ole kantavana. Saat myös kirjalliste hoito-ohjeet ja voit myöhemmin kysellä kasvattajalta ohjeita, jos ongelmia tulee eteen. Tätä mahdollisuutta moni eläinkauppa ei tarjoa (poikkeuksia tietysti on, en halua yleistää). Tietysti moni kasvattaja on halukas pitämään uuteen omistajaan muutenkin yhteyttä ja kuulemaan kasvattiensa kuulumisia.
Rottien kuivikkeeksi ei sovi tavallinen puru, jota myydään kaiketi jokaisessa marketissa. Rotille ehdottomasti parempia vaihtoehtoja ovat haapahake Mörtti Röpö ja paperipohjainen kissanhiekka Toa-Lätt. Pakkuuntuvia kissanhiekkoja ei saa käyttää. Purut pölisevät aina mielettömän paljon vaikka paketeissa yleensä lukee, että puru on pölytöntä.
Suosittelen käymään Mirjan RottaNurkassa osoitteessa sinuhe.jypoly.fi/~niskmirj.98.t/ Sivuilta löydät paljon tietoa rotista ja niiden hoidosta.
kiitos sen tiesin että kaksi rottaa vähintään ja olen käynyt monesti niillä mirjan sivuilla ja muistin juuri purutkin mutta kiitos kaikesta!!!!!!
Kyllä terveille hyväkuntoisille rotille tavallinenkin puru käy. Marketeista saatavat kilon paaleissa olevat purut ovat kyllä hieman huonolaatuisempaa ja pölyävämpää kuin monet muut. Meillä suositaan Tupun Pupupurua, jota saa ainakin 4kg:n paaleissa. Joskin nyt olisi tarkoitus kiertää läpi paikalliset sahat ja puutavaraliikkeet, josko jostain saisi purua edullisemmin isommissa erissä...eläinmäärä kun alkaa kotona olla sen verran suuri, että eläinkaupasta ostamalla puruihin menee kohta omaisuuksia!
Mörttiröpö on kyllä laadukasta ja hyvää, mutta taivaallisen kallista. Harvalla on intoa/varaa ostaa rotilleen niin kalliita alusia, niille kun kuitenkin vain ulostetaan... Mörtsä on ehdottomasti kokeiltava vaihtoehto ainakin silloin, kun rotan hengitystiet oireilee!
Kissanhiekan imukyky on omaa luokkaansa, mutta itse en ole kokenut sitä kovin toimivaksi vaihtoehdoksi. Hiekka on niin "tiivistä" (pienijakoista), että sitä menee pussillinen häkkiä kohden, joten tulee sekin kalliiksi. Monet kissanhiekat pölyävät nekin, ja toiset taas haisevat (pussin mukaan tuoksuvat) kauheille. Kissanhiekka saattaa myös helposti kuivattaa rotan tassunpohjia, joten niitä tulisi sitten rasvailla säännöllisesti.
Meillä siis käytetään puruja hyvällä menestyksellä.