Missä on Xbox 360:n innovaattisuus ja sen peleissä?.

Sitä on tulossa tulevassa Sony PS3:ssa ja sen peleissä!.
7628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Innovatiivisuus?.

Äänestä

No se nähdään sitten kun saavat PS3:n kauppiohin. Muistan hyvin kun PS2:sta kerrottin jossakin vaiheessa sitä kehitettäessä, että se tulee sisältämään kiintolevyn ja tehot on ihan järkyttävät. Toisin kävi. Ei löytynyt kiintolevyä ja tehotkin olivat tippuneet lupailluista. Sitten tuli xbox ja se oli lähinnä sellainen, mitä PS2:sta oli pitänyt tulla. Kyllä PS3 on varmasti tehokkaampi, kuin xbox 360 sitten kun se ilmestyy. Tämä on selvää, koska se ilmestyy VUODEN myöhemmin, kuin xbox 360. Vertaillaan niitä tehoja ja pelejä vasta sitten kun on niitä päästy kokeilemaan molemmilla konsoleilla.

Äänestä

...jos innovaatiota haluat niin sitä ei tule koskaan Xbox 360:lle tai Playstation 3:lle.
Kyllä niissä tehoja ja tekniikkaa pursuaa mutta pelit on sitä samaa mitä aina ennenkin.

Nintendolta tulee innovaatiot.

Äänestä
  • ai se ohjain vai pelit?oma mielipide on ohjaimesta että ei mitenkään erikoinen ja vaikuttaa kaikinpuolin huonolta ja pelit on ollut samaa nintendollakin aina että ei niissäkään mitään innovatiivista ole.

    Äänestä

  • jutut on? kirjoitti:

    ai se ohjain vai pelit?oma mielipide on ohjaimesta että ei mitenkään erikoinen ja vaikuttaa kaikinpuolin huonolta ja pelit on ollut samaa nintendollakin aina että ei niissäkään mitään innovatiivista ole.

    Sehän se innovaatisuus on se ohjain, vaikka oliskin huono.

    Äänestä

  • Beef Man kirjoitti:

    Sehän se innovaatisuus on se ohjain, vaikka oliskin huono.

    tehdään erilainen ohjain mutta pelit samaa kuraa ja jatkoosia mitä muillakin nintendon laitteilla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Innovaattisuutta kehiin!. kirjoitti:

Sitä on tulossa tulevassa Sony PS3:ssa ja sen peleissä!.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu