Tänään haudattiin yli 8ov hämäläinen varakas vanhapoika. Hän eli elämänsä säästeliäästi, jolloin omaisuuttakin karttui melkoisesti. Hän oli suorastaan saita,koti kehnossa kunnossa, hädin tuskin pysyi röttelö kasassa. Pankki tilillä rahaa ja muutamia osakkeitakin. Testamentissa omaisuus lahjoitettiin eräälle säätiölle.
Varat eivät minua kiinnosta, jokaisella on oikeus tehdä omaisuudellaan mitä haluaa.
Mutta yhtä asiaa olen aina ihmetellyt, miksi hautajaisissa aina syödään ja herkutellaan vainajan laskuun, niin nytkin järjestettiin mitä hienoimmat hautajaiset.
Vanhapoika ei olisi koskaan eläissään ostellut semmoisia ruokia, saati tarjoillut toisille. Hän varmaan kääntyili haudassaan moisesta törsäilystä. Ei hänen muistoaan mielestäni syömällä kunnioitettu. Luulisi,että kun on surua, ruoka ei edes maistuisi,näissä hautajaisissa kyllä tuntui maistuvan. Eikö pelkkä kahvi, tai tee riittäisi, hautauksen jälkeen olevaan muisto tilaisuuteen. Minusta täytekakkukin on liikaa. Minulle kakku on juhlan kunniaksi leivottu, vai juhlitaanko hautajaisissa sittenkin jotain?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuo on hyvä kysymys.
Hautajaisten tarkoituksenahan on osoittaa yhdessä kunnioitusta vainajalle.
Toisaaltahan jokainen voi aavistella, että hänen poismenonsa johdosta järjestetään yleisen käytännön mukaisesti juhla, ja hän voi sen viimeisenä tahtonaan kieltää.
Voi kuvitella, että tuossa tilanteessa, jossa vainajalla ei ollut perillisiä, puheenaihekin harvemmin sivusi häntä.
Siististihän täällä Suomessa ollaan hautajaisissa, jos nyt vaikka vainajan laskuun syödäänkin. Ollessani venäjällä, ne vasta juhlat olivat, kestivät kaksi päivää ja tarjoilu käsitti täyden pitopöydän venäläisine ruokineen ja votkaa niin paljon kuin sieti juoda. Siellä sitä itkettiin ja muisteltii vainajaa kaksi päivää, vaikkakin votkan voimalla.
ennen suomessakin, kun otettiin itkijä-naisia hautajaisiin, kun ei itseä itkettänyt. Mitenkähän aitoa se suru oli?