MATKAKERTOMUS: THAIMAAN HUA HIN ELO-SYYSKUUSSA 2002
/Kai Tuovinen ja Jaana Niskanen 19.09.2002
Tulin juuri vaimoni kanssa kolmen viikon matkalta (20.08. - 12.09.2002) Thaimaan Hua Hinistä. Elo-syyskuun vaihteessa suomalaiset hääparit olivat ennen muuta suunnistaneet Hua Hiniin. Kymmenen hengen seurueessamme oli peräti neljä hääparia! Olemme jo nyt päättäneet palata ensi vuonna uudestaan Thaimaahan - viikko Bangkokissa ja kaksi Hua Hinissä olisi oiva yhdistelmä.
Kun Suomesta tullaan, laskeudutaan tietysti Bangkokiin. Tulevaisuudessa Hua Hiniin päästäneen suoraan lentäen. Hua Hinin lentokenttä on seitsemän kilometrin päässä Hua Hinin keskustasta. Tämänhetkisissä suunnitelmissa Hua Hinin lentokenttää on tarkoitus laajentaa, jolloin suorat charter-lennot sinne mahdollistuisivat. Bangkogista Hua Hiniin on matkaa noin 230 kilometriä. Matkan taittaminen bussilla vie ajallisesti nelisen tuntia. Hua Hin on Pattayan vastarannalla Siaminlahden toisella puolen. Kaupungissa on noin 40 000 asukasta. Hua Hinistä 25 kilometrin päässä oleva lähin kaupunki on nimeltään Cha-Am. Cha-Amissa on asukkaita noin 20 000.
Seuraavaksi yleistietoa Thaimaasta. Thaimaassa eletään nyt vuotta 2545 - toki he ymmärtävät myös meikäläisen ajanlaskun päälle. Thaimaassa on 61.2 miljoonaa asukasta ja väestö lisääntyy liki 1%:n vuosivauhdilla. Thaimaalaiset naiset elävät keskimääräinen 72 ja miehet 65 -vuotiaiksi. Väestö on pakkautunut noin 1.5-kertaa Suomen pinta-alan kokoiselle alueelle, joten Thaimaan asukastiheys on 116 asukasta/km2. Valtiomuoto on peruslaillinen kuningaskunta. Thaimaassa on thaita 54%:a, laoja 28%:a, malaijeja 4%:a ja khmereja 3%:a. Suurin kansallinen vähemmistö ovat kiinalaiset (11%), jotka hallitsevat keskeisesti Thaimaan jättiläisen Bangkokin talouselämää. Seuraavaksi suurin vähemmistö ovat intialaiset. Lukutaitoisia thaimaalaisista on 94%:a. Vaikka Thaimaassa on vahva uskonnollisuus, maassa vallitsee uskonnonvapaus. Kuningas on maan kaikkien uskontojen suojelija. Pääuskontona Thaimaassa on buddhalaisuus ja heitä on 95%:a maan väestöstä. Buddhalaisuutta leimaa suvaitsevaisuus toisia uskontoja kohtaan. Suurin uskonnollinen vähemmistö ovat islaminuskoiset (4%), jotka asuttavat Thaimaan eteläosia (Narathiwati, Satuni, Pattani, Yalassa). Maassa on pieni vähemmistö myös hinduja ja kristittyjä. Thaimaan rajanaapureita ovat Malesia, Myanmar, Laos ja Kambodza. Thaimaalaisista 70%:a asuu maaseudulla ja maataloudesta toimeentulonsa saa edelleenkin 50%:a kansalaisista. Maan työttömyysprosentti on 4.5%:a. Työpalkat eivät Thaimaassa meikäläisittäin päätä huimaa. Keskimäärin thaimaalainen tienaa noin 8 000 bahtia (193 euroa l. 1 146 Fim)/kuukausi. Maaseudulla hankitaan huomattavasti vähemmän, kun taas bangkokilaisen tulotaso voi nousta peräti noin 4 000-5 000 Suomen vanhaan markkaan. Thaimaalaiset maksavat palkastaan veroa 10-40%:a. Kaupustelijat vain eivät tahdo muistaa onko niitä kauppoja tehty laisinkaan, kun veroista aletaan puhua. Maa tuottaa maakaasua, tinaa, volframia, lyijyä sekä jalokivistä safiireja ja rubiineja. Tärkein viljelyskasvi on vesiriisi. Maassa viljellään runsaasti myös sokeriruokoa, tapiokaa, puuvillaa ja trooppisia hedelmiä.
Sitten muutama sana Thaimaan kielestä. Kun Suomessa aakkosia on kolmisenkymmentä, niin thai-kielestä niitä löytyy peräti 66 kappaletta. Kun thaimaalaiset kirjoittavat, niin tällaiselta se näyttää. Thaimaalaiset kirjoittavat vasemmalta oikealleilmanmitäänvälimerkkejäjaisojaalkukirjaimialauseidenväliinjätetäänpelkästääntyhjälyönti sanojaeimyöskääntaivuteta siis tyyliin: minätarzansinäjane.
Sitten jotain thaimaalaisesta elämänmenosta. Perhe on Thaimaassa tärkeä ja suvut hyvin tiiviitä. Sosiaaliapua ei maassa tunneta. Thaimaassa yleensä veljeksistä vanhin huolehtii vanhemmistaan. Jos rahat loppuvat, rahaa lainataan sukulaisilta. Yhdeksänvuotisen peruskoulun jälkeen thaimaalaisten lasten vaihtoehdot jatkosta ovat lähes samat kuin meillä. Lukio on kolmevuotinen. Yliopistoihin on vaikea päästä ja niissä opiskelu on kallista. Tytöt yleensä jättävät koulunkäyntinsä pakolliseen yhdeksään vuoteen. Thaimaassa ei mennä kihloihin, vaan suoraan naimisiin ja häät pidetään useimmiten kotona. Munkit tulevat varhain aamulla häätaloon syömään, minkä jälkeen suoritetaan vihkitoimitus aamupäivän aikana. Iltajuhlassa usein myös tanssitaan. Häälahjat usein annetaan rahana. Koska naimisiinmeno maksaa Thaimaassa paljon, monet säästävät siihen vuosikausia. Tulevan aviomiehen on nimittäin maksettava tytön vanhemmille korvausta. Mitä koulutetumpi nainen on, sitä enemmän korvausta maksetaan. Korvauksella tytön vanhempien pitäisi pystyä elättämään itsensä. Thaimaalaisissa perheissä on keskimäärin 1.88 lasta. Thaimaassa lähes jokainen miespuolinen henkilö käy ainakin kerran elämässään kokeilemassa munkkina oloa. Se on perheille kunnia asia. Jotkut ovat jääneet munkeiksi. Munkkeja Thaimaassa on 250 000. Munkki lahjoittaa varansa uskonyhteisölleen. Julkisiin kulkuneuvoihin - ei lentokoneeseen - munkki pääsee sisään ilmaiseksi. Kaljupäiset munkit kuljeskelevat varhain aamuisin oransseissa munkin kaavuissaan pitkin katuja pyytämässä ruokaa. Thaimaassa on kunnia-asia päästä lahjoittamaan munkille ruokaa.
Sitten joku sana thaimaalaisesta tapakulttuurista. Naisen sanomana ”kiitos” kuuluu ”kop khun kha” ja miehen sanomana ”kop khun krap”. Thaimaassa on syytä välttää jalkapohjien näyttämistä kanssaihmiselle. Tätä pidetään epäkunnioituksen osoituksena. Sama pätee myös temppeleissä. Paljaat jalat eivät saa olla Buddhaa kohti. Ketään ei myöskään saa osoittaa jalalla. Lisäksi ihmisten pää on pyhä. Sitä ei silitellä samalla tapaa kuin meillä täällä kotimaassa on ollut tapana tehdä paijatessamme lapsiamme. Thaimaassa voit nähdä kotien pihoilla pylvään päässä olevia ½:sta-1 metriin kanttiinsa olevia ”leikkimökkejä”. Ne ovat ns. henkien taloja. Joka päivä henkien taloon viedään ruokaa, juomaa, suitsukkeita ja Puang-Ma-La”, mikä on orkideoista, jasmiineista ja ruusuista tehty koristeellinen ”kukkaseppele”. Näitä kukkaseppeleitä uhrataan hengille ja Buddhalle. Näin henget saadaan pidettyä hyvällä tuulella. Vastapalveluksena henkien uskotaan antavan kodeille turvaa. Torstaisin henkien uskotaan kuitenkin lähtevän taivaaseen enkelten luokse vieraisille. Tästä johtuen Thaimaassa suurin osa asuntomurroista tehdään torstaisin. Yleisesti ottaen thaimaalaiset ovat hyvin rehellistä väkeä. Rehellisyys ei siis ole mikään suomalaisille monopolisoitu ominaisuus. Thaimaalaiset uskovat monella esineellä ja asialla olevan oman hengen. Henkiä uskotaan olevan paitsi taloissa niin esimerkiksi myös puulla, kivellä, autolla tai veneellä. Eipä ihme, että henkien lepyttelyyn menee päivästä kotvan aikaa. Lähes jokaisen auton etuikkunassa ja veneiden kokissa voit nähdä erilaisia kukkaseppeleitä. Varsinkin temppeleillä, mutta joskus myös talojen pihoilla, voit nähdä chedejä. Chedi on kellomainen rakennelma, minkä sisällä säilytetään Buddhan pyhäinjäännöksiä tai jonkun merkkihenkilön tuhkaa. Amuletti, mikä on useimmiten Buddhan kuva, on lähes jokaisella thaimaalaisella. Prang on taas chediä suurempi ja koristeellisempi. Sitten on koko joukko erilaisia uskomuksia, joita ei meiltä tavata. Jos sateenvarjon aukaisee sisätiloissa, henkilöstä tulee kalju. Kun kävellään elefantin vatsan alta kolmesti, sen uskotaan tuovan hyvää onnea - erityisesti raskaana oleville naisille. Tätä voit kokeilla vaikka Sofitelin puutarhassa. Gekot pyydystävät talojen sisätiloista hyönteisiä ja ovat onnea tuovia liskoja. Gekkojen pitää antaa olla rauhassa. Jos gekko juoksee jalkapöytäsi yli, sinulle on tulossa roppakaupalla hyvää onnea.
Thaimaan ilmastoa säätelevät monsuunituulet. Thaimaassa on kolme vuodenaikaa: sadekausi (heinä-lokakuu), viileä kausi (marras-maaliskuu) ja kuuma kausi (huhti-kesäkuu). Ehkä turisteille parasta aikaa Thaimaassa on marras-maaliskuun ajanjakso - tällöin ei ole tukahduttavan kuumaa. Hua Hinissä merivesi on läpi vuoden 28-29 asteista. Kesällä sadekauden aikana puhaltaa lounaismonsuuni. Lomamme aikana kaksi viikkoa paistoi aurinko niin perusteellisesti, ettei päivisin jaksanut juuri muuta tehdä kuin olla joko uima-altaalla tai vaihtoehtoisesti retkellä ilmastoidussa bussissa. Päivälämpötila oli koko lomamme ajan 32-35 astetta, yölläkin noin 25 astetta. Kahtena ensimmäisenä viikkona satoi Hua Hinissä päivisin muutaman minuutin kestäviä kuuroja. Ihmeellisintä siinä oli, että sateen ajankohdasta olisi voinut lähes kellon tarkistaa. Satamaan alkoi aina karvan verran vaille kello neljä iltapäivällä. Oli helppoa suunnitella päiväohjelmansa sellaiseksi, ettei näistä pienistä sadekuuroista ollut sitä vähääkään vaivaa. Sade virkisti ja oli tervetullutta. Viimeisen viikon aikana sadekausi muistutti enemmän olemassaolostaan. Onneksi Thaimaan sadekausi poikkeaa kuitenkin tästä kotoisesta, missä sadetta saattaa piisata viikkotolkulla. Kun Hua Hinissä sataa, sataa lyhyellä aikaa paljon kerralla - yleensä sadetta piisaa vuorokaudeksi ehkä noin tunnin ajaksi. Kolmantena viikkona tuo sateen ajankohta siirtyi 1-11/2 tuntia aikaisemmaksi iltapäivällä. Bangkokissa muuten sataa noin 1 500 mm/vuosi, kun taas esimerkiksi Thaimaan eteläosan aurinkorannoilla Bhuketissa sataa 5 000 mm/vuosi. Vertailun vuoksi Helsingissä sataa keskimäärin 650 mm/vuosi. Viileä kausi Thaimaassa tarkoittaa sitä, että lämpötila voi päivisin laskea 31-34 asteen tuntumaan. Vuoden alimmat Hua Hinin yölämpötilat mitataan joulu-tammikuussa, jolloin elohopea voi laskea peräti 21 asteeseen, muulloin liikutaan 23-25 asteen lukemissa. Kylmänä kautena paikalliset lämmittelevät nuotioilla ja laittavat jotain lämmintä päälleen. Kun koillismonsuuni alkaa puhaltamaan, lämpötila voi kohota päivisin 40-45 asteen lukemiin. Voin kuvitella millaisessa pätsissä siellä silloin eletään. Muistan, kun kävimme elokuussa Kyproksen sisämaassa olevassa Nikosiassa, missä lämpötila oli yli 40 astetta. Huh-huh hellettä, sanoi jänis pakkasella.
Hua Hin on varsin aitothaimaalainen kaupunki. Hua Hinissä modernit hotellit korkeatasoisine palveluineen ovat sulassa sovussa kaksikerroksisten puu- ja kivitalojen kanssa. Hotellinamme oli Hilton Hua Hin Resort & Spa, paikkakunnan toinen viiden tähden hotelli Sofitel Central Hua Hin Resortin lisäksi. Hotelliimme olimme ehdottoman tyytyväisiä. Nykyinen tasavallan presidenttimme Tarja Halonen vietti myös lomaansa Hiltonissa tammikuussa 2001. Ensimmäinen rantahotelli - Railway Hotel - valmistui Hua Hiniin vuonna 1923 ja sen perinteitä vaalii nyt Sofitel -hotelli. Kannattaa muuten poiketa Sofitelin museokahvilassa. Sofitelia ympäröi hieno puutarha. Puutarhassa pensaat on leikattu eläinten muotoon ja puutarhan kruununa on suuri norsun muotoon leikattu pensas. Puutarhaa kannattaa käydä katsomassa niin päivällä kuin iltavalaistuksenkin aikaan. Joitakin vuosia sitten presidenttimme Martti Ahtisaari vietti lomaansa Hua Hinin Sofitelissa. Kummastakin em. hotellista löytyvät suuret uima-altaat ja hotellit sijaitsevat meren rannalla. Meressä en kylläkään uinut kuin kerran hyvistä uima-altaistamme johtuen. Lisäksi merivirrat olivat tuolloin tuoneet rantaveteen runsaasti meduusoja (Jelly fish). Meduusat ovat läpimitaltaan 30 senttimetriä olevia valkean helmenharmaita hyytelökasoja, vähän kuin valkea muovipussi rantavedessä - myös kokonsa puolesta. Ei rannalla aina meduusoja ole, mutta joskus merivirta tuo niitä sinne enemmänkin. Siaminlahden toisella puolella Pattayalla meduusoja ei taida olla riesaksi asti. Meduusoiden ikävä puoli on se, että ne polttavat ihoa poltinrihmoillaan - ne näet saalistavat tällä tapaa. Vammaa hoidetaan sairaaloissa palovammana. Siitä jää muistoksi maksaläiskän tapainen jälki iholle. Palovamman parantuminen voi viedä vuoden tai pari, joten niitä kannattaa varoa - voit uida esimerkiksi paita yläruumiin suojana ja välttää sukeltamista. Merisiilejä ja rikottuja pulloja - niitä siellä myös valitettavasti on - kannattaa varoa Hiltonin edustalla. Ehdottomasti kengät jalkaan uidessa! Niin Hilton kuin Sofitelikin sijaitsevat mukavasti keskellä palveluita - iltaisin on helppo suunnistaa esimerkiksi heräteostoksille. Myös City Beach Resortilla, Shopping Mall -ostoskeskusta vastapäätä, on ihanteellinen sijainti keskustassa. Jos haluat viettää aikaasi meren rannalla, voit vuokrata Hiltonin viereiseltä rannalta aurinkotuolin. Rantahietikolta voit myös hypätä hevosen selkään. Rannalta voit vuokrata myös moottori- tai purjeveneen, vesiskootterin tai surffauslaudan. Kalasataman takaiselta rantahietikolta voit seurata nousu- ja laskuveden liikehdintää. Rantaviiva siirtyy päivää mittaan satakunta metriä suuntaan tai toiseen jättäen kalastusalukset osaksi päivää rantahiekalle. Hiltonin kohdalla on hieman syvempää eikä rantaviiva siirry kuin noin 30-50 metriä. Hiltonin takana on muuten pieni temppeli. Ihmettelimme ensimmäisinä päivinä, mikä ihmeen ilotulitusta muistuttava nallin rätinä kuuluu aina aamuisin klo 04.30-07.00 ja joskus pitkin päivääkin. Kalastaako nämä täällä dynamiitilla vai mitä ne puuhailevat? Lopulta se sitten valkeni. Temppelin väki ajaa vain pahoja henkiä tiehensä tällä tapaa, ts. jonkinsorttiset "piruntappotalkoot".
Sitten tekemistämme retkistä. Bangkokista lähtevä rautatie haarautuu Ban Pongissa kahteen suuntaan. Päärata jatkaa matkaansa kohti Hua Hiniä ja Singaporea toisen sivuhaaran suunnatessa kohti Nam Tokia. Menimme (26.-27.08.) Kanchanaburin JEATH -sotavankimuseon ja kaksituntisella junamatkalla Kwai-joen sillan kautta Ban Nam Tokiin. Kahden tunnin junamatka Kanchanaburista Nam Tokiin ikkunattomalla junalla maksoi saman kuin kirjepostimerkki Suomeen - 17 bahtia. Ilmastointia ei tarvittu ja oli hyvä matkustaa. Kun lähdette Kanchanaburista, Kwai-joen sillalle ei ole matkaa kuin vajaat viisi minuuttia. Bangkokista on sillalle matkaa 120 kilometriä. Istumapaikka kannattaa valita junan vasemmalta puolelta menosuuntaan päin - klyyvari siis tuulta päin ja vasemmalta voit taltioida mukavasti maisemaa kamerallasi. Juuri ennen Kwai-joen siltaa pysähdytään vielä pienelle asemalle. Kwai-joen sillan yli mennään hitaasti, minkä jälkeen rata kaartaa loivasti vasemmalle. Matkalla Nam Tokiin näkyy sokeriruoko- ja tapiokapeltoa, joen vartta ja vasemmalla eräällä korkeahkolla vuorella temppeli. Temppeli on junamatkan loppupuolella, lähellä Wang Yai -nimistä kylää. Matkan varrella pysähdytään kymmenellä asemalla (Wang Yai, Tamkrashag jne.). Pysähdykset asemille ovat minuutista kahteen kestäviä. Tässä yhteydessä lienee muutama sana paikallaan Kwai-joen sillasta ja siihen niin läheisesti liittyvästä Kuoleman rautatiestä.
Pierre Boullen romaaniin perustuva ja David Leanin ohjaama ja 1957 valmistunut elokuva Kwai-joen silta (The Bridge on the River Kwai) ei ole kuvattu Kwai-joella vaan Ceylonilla l. nykyisessä Sri Lankassa. Pääosan esittäjä palkittiin aikoinaan Oscarilla. Lisäksi elokuva keräsi kuusi muuta Oscaria. Elokuva sai Oscarin myös musiikistaan. Elokuvassa esitettiin ensimmäisen maailmansodan aikaista vihellysmarssia. Moni meistä muistaakin Kwai-joen siltaan liittyvän marssin. Aikoinaan filmiryhmällä ei ollut asiaa Thaimaahan. Kun kuvaukset aikanaan loppuivat, Ceylonilla kuvattu filmimateriaali lähetettiin kuutena kappaleena editoitavaksi. Tällä haluttiin varmistaa se, että materiaali menee varmasti perille. Sitten kirjainlyhenteestä JEATH. Kirjaimista J=Japan, E=England, A= Australia, America, T=Thailand ja H=Holland. Kyseisistä maista osallistuttiin Kwai-joen sillan sekä Burman ja Thaimaan välisen rautatien rakentamiseen toisen maailmansodan aikana. JEATH -ulkoilmamuseo esittelee, miten sotavangit elivät ja työskentelivät tuona aikana. Näytteillä on sen ajan aseistusta, lehtileikkeitä ja entisten sotavankien kirjoituksia. Näytteillä on myös Kwai-joen sillan tuhonneen pommin kaksoiskappale. Kohteeseen kannattaa varata aikaa 30-45 minuuttia, koska siellä on usein pitkät jonot. Kohteessa kuvaus on kielletty, mutta postikortteja on kaupan edulliseen hintaan.
Kwai-joen Kuolemanrautatien pituus on 415 kilometriä, 303 kilometriä Thaimaan puolella ja 112 kilometriä Burmassa. Siltoja välille mahtuu 15 kilometrin edestä. Koska rata oli strateginen rautatie Thaimaan Bangkokin ja Burman Rangoonin välillä ja rata palveli japanilaisten huoltoratana, siltoja pommitettiin sodan loppuvaiheessa järjestelmällisesti. Aluksi radan rakentamiseen uskottiin menevän aikaa yli viisi vuotta, mutta työtahtia kiristettiin, jotta radasta saataisiin mahdollisimman nopeasti hyötyä sotaa ajatellen. Päätös rautatien rakentamisesta tehtiin alkukesästä 1942 ja japanilaiset aloittivat välittömästi sotavankien (britit, australialaiset, hollantilaiset) siirtämisen Burmaan ja Thaimaahan. Jo 15. toukokuuta 1942 Singaporesta tuotiin ylikansoitetussa aluksessa 3 000 sotavankia, joista suurin osa kuoli epidemian lailla riehuneeseen kurkkumätään. Ratatöihin osallistui 30 000 englantilaista, 18 000 hollantilaista, 13 000 australialaista ja 700 amerikkalaista. Kiinasta, Intiasta, Koreasta, Indonesiasta, Malesiasta, Singaporesta, Burmasta, Vietnamista, Laosista ja Thaimaasta värvättyjä työläisiä - riisinviljelijöitä suurelta osin - oli 61 700, joidenkin arvioiden mukaan peräti 200 000. Siviilejä houkuteltiin tekemään kolmen kuukauden sopimus silloista kymmentä dollaria vastaan - yksikään ”värvätyistä” ei nähnyt kotinurkkiaan ainakaan 18 kuukauteen - jos sittenkään. Ratatyö alkoi 1942 Nong Pladakista. Rataa tehtiin viidakkoon, väliin jyrkkään jokipenkkaan ja läpi korkeiden vuorien. Työvälineenä kaivauksissa käytettiin hakkua yhdessä dynamiitin kanssa. Rautatien rakentaminen Ronsissa - 25 kilometriä Thambyzayatista - oli yksi radan vaarallisimmista työmaista. Kanchanaburista sinne on matkaa noin 80 kilometriä. Rataa rakennettiin täällä vaikeissa olosuhteissa ja työmaalla tapahtui lähes päivittäin kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Jotkut Kuolemanrautatien sillat saattoivat romahtaa valmistumisaikanaan kolmeenkin eri kertaan vieden kerralla mukanaan kymmenien sotavankien hengen. Nam Tokista noin 25 kilometrin päässä olevasta Hell Fire Passista l. Helvetintulisolasta tuli monen sotavangin elämän päätepiste. Solan rakennustyöt aloitettiin 25. huhtikuuta 1943. Täällä ei ollut käytössä norsuja, vaan työt tehtiin lihasvoimin ja sitä tehtiin "vuorotyönä" yötä päivää. Valaisimena öisin käytettiin karbidilamppuja, mistä paikka saikin nimensä. Työt aloitettiin aamulla klo 05.00 ja ne usein päättyivät vasta klo 24.00. Unelle jäi aikaa viidestä kuuteen tuntia. Ruoaksi sai kupin riisiä kerran päivässä - joskus peräti kahdesti - kera Kwai-joen veden. Helvetintulisolassa työnsä aloitti noin 1 000 sotavankia, joista 400 kuoli varsin aikaisessa vaiheessa. Kun työ saatiin päätökseen elokuun puolivälissä 1943, elossa oli enää satakunta sotavankia. Ratatyömailta pakeneminen oli käytännössä mahdotonta - siitä piti viidakko huolen.
Japanin armeijan sotilaiden ”innoittamana” rautatie valmistui 16 kuukaudessa. Itse asiassa rautatien valmistuminen viivästyi, aikataulun suhteen takaraja oli ollut elokuussa 1943, koska vangit sabotoivat rakentamaansa rataa ja siltaa sen minkä ehtivät. Usein yön tunteina purettiin esimerkiksi päivällä naulatut rataosuudet. Vangit tiesivät, että radan valmistuttua heidät tultaisiin armotta likvidoimaan. Ratatyö siltoineen valmistui 25. joulukuuta 1943. Englantilaisia, australialaisia, hollantilaisia, amerikkalaisia ja aasialaisia sotavankeja uupui ja kuoli rautatien rakentamisen aikana 16 000-20 000 ja ”värvättyjä” siviilityöläisiä noin 70 000-90 000. Vangit kuolivat alueella vitsauksena esiintyviin tauteihin kuten malariaan, monsuunin aikana koleraan, kurkkumätään, ruttoon, märkiviin haavoihin, aliravitsemuksesta johtuen beri-beri-tautiin ja tietysti myös käärmeen pistoihin. 12 500 uhrille on löydetty nimet. Kuten lukija huomaa uhrien lukumäärästä kiistellään tänäkin päivänä. Tänään uskotaan, että riisinviljelijöistä noin puolet sai surmansa Kuolemanrautatietä rakentaessaan. Vielä joitakin vuosia sitten löydettiin rautatien rakentamisen aikainen joukkohauta, mihin japanilaiset olivat haudanneet ihmisiä elävänä - löydettäessä uhrien suut olivat olleet auki tukehtumisen seurauksena. Pääosa sotavangeista on haudattu radan varteen. Hautausmaat laattoineen ovat enimmäkseen muistohautausmaita. Chong Kwaissa (Koa Poon) voit kuitenkin käydä tutustumassa oikeaan uhrien muistoksi perustettuun hautausmaahan. Siellä on noin 1 750 vainajaa, useimmat heistä ovat englantilaisia. Lähistöllä on vielä kaksi muuta Kwai-joen uhreille kuuluvaa suurempaa hautausmaata. Thaimaa on luovuttanut hautausmaa-alueet, joita eri maiden suurlähetystöt pitävät yllä. Kwai-joelta hengissä selviytyneet sotavangit ja japanilaiset eivät ole kohdanneet toisiaan Kwai-joen sillalla anteeksiannon merkeissä.
Elokuvassa Kwai-joen siltaa ”näytteli” puinen silta, mikä räjäytettiin muutaman hengen vahvuisen kommandoryhmän toimesta. Nykyinen olemassa oleva Kwai-joen teräs-tiikkipuusilta on lähes alkuperäinen. Silta katkesi liittoutuneiden - englantilaisten - pommituksissa kolmeen osaan vuonna 1945. Kuten elokuvassakin todetaan - mieletöntä! Ehjänä ei silta kauaa ehtinyt olla. Keskiosa sillasta uusittiin pommituksen jälkeen. Uusi sillan osa erottuu muusta vanhasta kaarisiltarakennelmasta erimuotoisena. Kwai-joen on aikoinaan ylittänyt myös puusilta, mutta se osittain ensin purettiin ja loppu sillasta huuhtoutui jäljettömiin 1970-luvulla tapahtuneen tulvan seurauksena. Silta sijaitsi Kwai-joen sillalta noin 300 metriä alavirtaan päin. Ilmeisesti jotakuinkin samalla paikalla on nykyinen uusi silta. Tänään sillan ylittää lähes päivittäin jokin paikallisjuna ja joskus myös Eastern Oriental Express juna, mikä yleensä liikennöi Singapore-Bangkok väliä. Kanchanaburista Nam Tokiin vievä paikallisjuna myöhästelee usein - joskus jättää tulematta kokonaan. Matkaoppaat kyllä ennalta kyselevät, milloin juna tulee Kanchanaburiin. Juna, millä me matkasimme, lähtee aikataulun mukaisesti klo 11.00 kohti Nam Tokia. Silloinkin juna oli myöhässä puoli tuntia.
Todellisuus poikkesi hieman myös elokuvan japanilaisen everstin Saiton luonnekuvauksessa. Ehkei hän nyt sentään niin julma todellisuudessa ollut. Elokuvan alkuvaiheessa Saito kohteli kaltoin englantilaista brittieverstiä. Heidän välinsä tulivat kuitenkin asiallisiksi elokuvan juonen edetessä. Siltatyötkin alkoivat lopulta edistyä, kun englantilaiset saivat ottaa ohjat käsiinsä ja kapinamieliala vankien keskuudessa tämän vuoksi hieman laantui. Leirinjohtaja Saito säilytti näin henkensä, kun siltatyö taas edistyi. Lisäksi Saito vältti myös sotarikostuomioistuimen tämän englantilaisupseerin avulla. Saito oli tästä kuolemaansa asti kiitollinen brittiupseerille.
Suosittelen ostettavaksi matkamuistoksi kirjan nimeltä - An Immorial Touch of The River Kwai Bridge and Hellfire Pass Memorial. Kirjassa on kertomuksia ja kuvia senaikaisista oloista. Mainittakoon näin loppukevennyksenä ja sivujuonteena, että Thaimaassa on kuvattu monia muitakin elokuvia. Elokuva Kauriinmetsästäjät on kuvattu Kwai-joella ja Kuoleman kentät on osin kuvattu Hua Hinissä. James Bondeista ainakin Kultainen ase on kuvattu Thaimaan eteläosissa ja Tomorrow Never Dies Bangkokissa.
Lähietäisyydellä Nam Tokia l. entistä Tarsauta - yksi sotavankien leiripaikoista - ovat myös Sai Yok Noi ja Erawanin vesiputoukset. Lähellä Erawania on myös luola nimeltään Prathatin. Syötyämme Nam Tokissa Bak Saeng -nimisessä ravintolassa matkasimme pitkähäntävenein noin 40-45 minuutin matkan lauttahotelliimme Kwai River Jungle Raftsiin. Kaikki tavara viedään lauttahotelleille samaa vesitietä pitkin. Näiden pitkähäntäveneiden moottorit ovat todella jykeviä. Kymmenmetrisen jokiveneen perässä on henkilöauton dieselmoottori. Bangkokin kanavilla on peräti traktorin moottorin kokoisia koneita tuuppaamassa veneitä eteenpäin! Kun katsoo virran voimaa pikku-Kwailla (Kwai-Noi), ei tarvitse ihmetellä, miksi koneet ovat näin jykeviä. Korvatulpat veneessä ovat hyvä varustus varsinkin, jos istut moottorin edessä. Veneisiin mahtuu noin 8 henkilöä ja jonkin verran rahtia mukaan. Tällaisia kuormia täytyy siis saada liikkumaan jokea ylös. Potkuri pyörii aivan pinnan tuntumassa, koska uppotukkeja on joessa paljon. Paikkapaikoin jokiuoman syvyys voi kuivana kautena olla vain kymmeniä senttejä, toki siellä syvänteitäkin riittää. Joitakin vuosia sitten näillä samoilla kohdin pitkähäntävene kaatui ja osa turistiryhmästä hukkui - nykyään veneessä pidetäänkin pelastusliivejä päällä. Ruskeavetistä jokea ympäröi kummaltakin puolelta tiheä viidakko. Ohitimme pitkähäntäveneajelun aikana Kwai River Villagen. Kylä jäi meidän oikealle puolelle. Parin viikon kuluttua meidän käynnistä joen rantatörmällä olevan kiinteästi rakennetun hotellin alakerrokset olivat tulvan seurauksena veden vallassa. Täällä hotelli kannattaa olla kelluva laatuaan! Jos Kwai River Villagelta jatkettaisiin pikku-Kwaita ylöspäin vajaan 20 kilometrin matkan verran - lauttahotelliltamme ehkä noin 15 kilometrin verran - tultaisiin Helvetintulisolaan. Matkalla Mon-heimon kylään näimme vesipuhveleita. Varsinkin illan tai aamun hämärissä voit bongata myös monitori -liskon. Monitorit voivat olla parimetrisiä - mutta ei hätää - liskot ovat kasvissyöjiä. Lisäksi lauttahotellimme sängyiltä on aina silloin tällöin tavattu joitakin paikallisia vesikäärmeitä. Nekin ovat olleet myrkyttömiä - toki sieltä viidakosta löytyy myös myrkyllisiä käärmelajeja. Sen sijaan eräässä kotimaisessa viikkolehdessämme olleet tiedot, että joessa lauttahotellimmekin luona olisi alligaattoreita ja anakondia ihan ”vilisemällä”, eivät pidä paikkaansa. Voit uida rauhassa! Noin nelimetrisiä Siamin krokotiilejä kylläkin tavataan Länsi-Thaimaasta. Vaikka lauttahotelleiden jätevedet lasketaankin suoraan veteen, voimakas virta ja runsas eläimistö ja mikrobisto huolehtii veden puhtaudesta. Tästä todisteena on Kwai-joelta tavattava kuningaskalastaja. Se ei viihdy kuin puhtaassa vedessä. En kuitenkaan suosittele juomaan joen vettä.
Lauttahotellimme sijaitsi 18 kilometrin päässä nykyisen Myanmarin, entisen Burman, rajasta. Lauttahotellin seinät ovat bambua ja katto ruokoa. Pieni 100 asukkaan Mon-heimon kylä pitää yllä tätä lauttahotellia. Kyläyhteisö asuu lauttahotellista noin 100-200 metrin päässä. Kyläläiset eivät ole Thaimaan kansalaisia, vaan he ovat aikoinaan tulleet sinne Burmasta pakolaisina. Koska kyläläiset ovat Thaimaassa ilman henkilöllisyyttä, he eivät saa käydä periaatteessa edes Bangkokissa. Thaimaan kansalaisia heistä voi tulla vain avioliiton kautta. Koulukin sieltä löytyy, vaikka oppilaat eivät koulunkäynnistään mitään todistusta saakaan - heiltä kun puuttuu Thaimaan kansalaisuus. Elantonsa kyläläiset saavat pääosin turisteilta - lauttahotellista, norsuajeluista ja jonkin sortin maataloudesta. Lauttahotellilla ei tietenkään ollut sähköjä. Öljylampulla ja taskulampulla siellä pärjää hyvin. Sääskiä varten kannattaa ottaa mukaan itikkaöljy. Tämä siksi, että sääsket saavat aikaiseksi melkoisia paukamia. Paukamat nousivat itselleni vasta parin vuorokauden viiveellä. Illallisen päätteeksi seurasimme Mon-heimolaisten esittämän tanssiesityksen. Esitys oli amatööriesitykseksi hyvä. Hikisen yön vietettyämme ja nukuttuamme ehkä vain pari tuntia matkasimme pitkähäntävenein norsusafarille ja siitä edelleen bambulautoin takaisin alavirtaan Nam Tokiin ja sieltä bussilla takaisin Kwai-joen sillalle. Bambua täällä käytetään runsaasti rakennusmateriaalina - onhan se erinomainen rakennusmateriaali kosteisiin olosuhteisiin. Lisäksi bambua on viidakossa paljon, koska se voi kasvaa peräti 30-50 senttimetriä vuorokaudessa. Hyvien olosuhteiden vallitessa bambu kasvaa sananmukaisesti silmissä! Erilaisia bambulajeja löytyy tuhatkunta. Alavirtaan bambulautoin seilatessanne muistakaapa uida lautoilta käsin - se on upea kokemus, mikä ei hevillä unohdu. Tuolloin vedenpinta pikku-Kwaissa oli suhteellisen alhaalla. Nam Tokissa olevalta noin viisikymmenmetriseltä riippusillalta veteen oli matkaa 3-31/2 metriä, kun pari viikkoa myöhemmin vesi ulottui jo parinkymmenen sentin päähän sillasta. Suosittelen kaikille käyntiä Kwai-joella - tässä säästäminen on säästämistä väärässä paikassa!
Teimme retken myös Bangkokiin l. Enkelten kaupunkiin. Ajoimme kuusikaistaista tietä kohti Bangkokia, toinen mokoma kaistoja menee toiseen suuntaan. Tullessamme Bangkokiin Hua Hinin suunnasta ajoimme Rama IX:n kunniaksi rakennetun jyrkän ja pitkän sillan yli. Sillan vasemmalla puolella, heti sillan kupeessa, on paikallisen ”Osuuspankin” lasinen pääkonttori. Hua Hinistä Bangkokiin pääset myös junalla, jolloin kolmannessa luokassa matkatessasi matkasi hinnaksi tulee 142 bahtia. Jos ajatellaan, että Bangkok olisi neliönmuotoinen, sen halkaisija olisi 40 kilometriä kanttiinsa. Kaupunki siis on pienempi kuin Tokio, missä lävistäjä lienee muistaakseni noin 70 kilometriä. Kaikki siis on suhteellista. Bangkok on aikoinaan rakennettu suon päälle, mistä johtuen kaupunki paikkapaikoin hiljaa vajoaa - kuin Venetsia konsanaan. Virallisesti Bangkokissa on asukkaita kahdeksan miljoonaa, mutta todenperäisempi luku on lähempänä 10-12 miljoonaa. Ilmanlaatu on Bangkokissa parantunut muutamien viime vuosien aikana. Nykyisellään autojen pakokaasupäästöihin kiinnitetäänkin runsaasti huomiota - lopputuloksena Bangkokin savusumun määrä on merkittävästi vähentynyt. Myös metron rakentaminen auttoi tätä kehitystä.
Bangkokissa yhtenä kohteenamme oli maailman toiseksi korkein hotelli ja Thaimaan korkein rakennus, Bayoke Sky Hotel (suomalaiset käyttävät nimeä Kwai-torni, noin 340 metriä korkea). Korkeussuhteet hämärtyvät jo näissä korkeuksissa eikä korkeanpaikankammo pääse iskemään. Kiinan Sanghaihin nousi vastikään vielä korkeampi hotelli kuin Kwai-torni - näin oli thaimaalaisilla tyytyminen hopea sijaan. Nousimme hissillä ylös kolmivaiheisesti. Ensimmäisellä hissillä pääsimme kerrokseen 17., sieltä toisella hissillä kerrokseen 77. ja sieltä kolmannella loppumatka kerrokseen 83. Viimeinen kerros näköalatasanteelle täytyy mennä jalan. Kerroksesta 77. pääsee näköalahissillä suoraan alas. Ravintola löytyy kerroksesta 78. Hissimaksu ylös on 120 bahtia. Kävimme Bangkokissa Wat Po -temppelialueella tutustumassa mm. makaavaan Buddhaan sekä klongi- l. kanava-ajelulla. Temppeliin mennessä riisutaan luonnollisesti kengät pois. Täällä olisi hyvä pukeutua pitkiin housuihin tai polvet peittävään hameeseen. Paikanpäältä voit myös saada jotain päälle pantavaa. Temppelialueella oleva nirvanaan vaipuva makaava Buddha on 46 metriä pitkä ja 12 metriä korkea. Aikoinaan ensin oli tehty makaava Buddha ja sen ympärille vasta myöhemmin tehtiin seinät. Buddhan selän takana seinän vieressä on 108 pataa. Kun jokaiseen pataan antaa satangin kolikon (bahtin sadasosa), voit toivoa 108:n toivomusta. Kokeile, joku toiveesi varmasti toteutuu! Munkithan ne näitä patoja siellä satangeillaan useimmiten täyttelevät. Kanavistaanhan Bangkok tunnetaan. Kanavia on nelisensataa kilometriä ja kanavien varrella asutaan. Vesi kanavissa on ruskeaa. Kotoa kouluun lähdetään pitkähäntäveneillä ja posti tulee kanavan varrelle pystytettyihin postilaatikoihin aivan kuten millä tahansa muullakin asuinalueella. Paikallinen ambulanssi kulkee vesiteitse kanava-alueilla. Kissakalaa on paljon näissä kanavissa. Kun heität leivänmurusia veteen, kissakalat löytyvät nopeasti paikalle. Klongiajelumme aikana eräältä laiturilta kyytiimme hyppäsi paikallinen postikortti- ja t-paitakauppias. Klongien varrella voit nähdä hyvinkin upeita uusia asuinrakennuksia. Nousimme maihin Chao Phrya -joen rantaan ja menimme syömään. Vastapäisellä rannalla sijaitsee kymmenen vuotta sitten rakennettu Sofitel-hotelli. Tämä bangkokilainen Sofitel - eri Sofitel, mikä Silom-kadulla - on hieman toisenlainen kuin mihin me olemme tottuneet. Tässä hotellissa yöpyvät lähinnä vain paikalliset torakat. Syynä käyttökieltoon on se, että rakennusvaiheessa ennen lopputarkastusta alakerrasta oli poistettu kantavia pilareita - oli näet saatu näin avarampi hotellin aula. Ja olipa torni vielä pysynyt pystyssäkin! Kymmenen vuotta ovat oikeudessa riidelleet, kuka maksaa viulut - eikä loppua näy. Varmaa vain on se, että hotelli ei milloinkaan tule olemaan käytössä.
Ruokailun jälkeen ostosten tekoon jäi vielä kolmisen tuntia aikaa (Robinson-tavaratalo, Silom Village, Silom Complex). Sukhumvit Roadilla kuusikerroksisessa MBK:ssa ostosten tekoon saisi hyvin menemään yhden kokonaisen päivän. Sokkeloisessa ostoskeskuksessa on satoja kauppoja. Chatuchakin viikonloppumarkkinat ovat myös näkemisen arvoiset. Viikonloppumarkkinoilla käy päivittäin liki 200 000 ihmistä. Harmi, ettemme ehtineet käymään China Townissa l. Worachakissa - sieltä olisivat löytyneet vasta ne todella halpaakin halvemmat hinn
/Kai Tuovinen ja Jaana Niskanen 19.09.2002
Tulin juuri vaimoni kanssa kolmen viikon matkalta (20.08. - 12.09.2002) Thaimaan Hua Hinistä. Elo-syyskuun vaihteessa suomalaiset hääparit olivat ennen muuta suunnistaneet Hua Hiniin. Kymmenen hengen seurueessamme oli peräti neljä hääparia! Olemme jo nyt päättäneet palata ensi vuonna uudestaan Thaimaahan - viikko Bangkokissa ja kaksi Hua Hinissä olisi oiva yhdistelmä.
Kun Suomesta tullaan, laskeudutaan tietysti Bangkokiin. Tulevaisuudessa Hua Hiniin päästäneen suoraan lentäen. Hua Hinin lentokenttä on seitsemän kilometrin päässä Hua Hinin keskustasta. Tämänhetkisissä suunnitelmissa Hua Hinin lentokenttää on tarkoitus laajentaa, jolloin suorat charter-lennot sinne mahdollistuisivat. Bangkogista Hua Hiniin on matkaa noin 230 kilometriä. Matkan taittaminen bussilla vie ajallisesti nelisen tuntia. Hua Hin on Pattayan vastarannalla Siaminlahden toisella puolen. Kaupungissa on noin 40 000 asukasta. Hua Hinistä 25 kilometrin päässä oleva lähin kaupunki on nimeltään Cha-Am. Cha-Amissa on asukkaita noin 20 000.
Seuraavaksi yleistietoa Thaimaasta. Thaimaassa eletään nyt vuotta 2545 - toki he ymmärtävät myös meikäläisen ajanlaskun päälle. Thaimaassa on 61.2 miljoonaa asukasta ja väestö lisääntyy liki 1%:n vuosivauhdilla. Thaimaalaiset naiset elävät keskimääräinen 72 ja miehet 65 -vuotiaiksi. Väestö on pakkautunut noin 1.5-kertaa Suomen pinta-alan kokoiselle alueelle, joten Thaimaan asukastiheys on 116 asukasta/km2. Valtiomuoto on peruslaillinen kuningaskunta. Thaimaassa on thaita 54%:a, laoja 28%:a, malaijeja 4%:a ja khmereja 3%:a. Suurin kansallinen vähemmistö ovat kiinalaiset (11%), jotka hallitsevat keskeisesti Thaimaan jättiläisen Bangkokin talouselämää. Seuraavaksi suurin vähemmistö ovat intialaiset. Lukutaitoisia thaimaalaisista on 94%:a. Vaikka Thaimaassa on vahva uskonnollisuus, maassa vallitsee uskonnonvapaus. Kuningas on maan kaikkien uskontojen suojelija. Pääuskontona Thaimaassa on buddhalaisuus ja heitä on 95%:a maan väestöstä. Buddhalaisuutta leimaa suvaitsevaisuus toisia uskontoja kohtaan. Suurin uskonnollinen vähemmistö ovat islaminuskoiset (4%), jotka asuttavat Thaimaan eteläosia (Narathiwati, Satuni, Pattani, Yalassa). Maassa on pieni vähemmistö myös hinduja ja kristittyjä. Thaimaan rajanaapureita ovat Malesia, Myanmar, Laos ja Kambodza. Thaimaalaisista 70%:a asuu maaseudulla ja maataloudesta toimeentulonsa saa edelleenkin 50%:a kansalaisista. Maan työttömyysprosentti on 4.5%:a. Työpalkat eivät Thaimaassa meikäläisittäin päätä huimaa. Keskimäärin thaimaalainen tienaa noin 8 000 bahtia (193 euroa l. 1 146 Fim)/kuukausi. Maaseudulla hankitaan huomattavasti vähemmän, kun taas bangkokilaisen tulotaso voi nousta peräti noin 4 000-5 000 Suomen vanhaan markkaan. Thaimaalaiset maksavat palkastaan veroa 10-40%:a. Kaupustelijat vain eivät tahdo muistaa onko niitä kauppoja tehty laisinkaan, kun veroista aletaan puhua. Maa tuottaa maakaasua, tinaa, volframia, lyijyä sekä jalokivistä safiireja ja rubiineja. Tärkein viljelyskasvi on vesiriisi. Maassa viljellään runsaasti myös sokeriruokoa, tapiokaa, puuvillaa ja trooppisia hedelmiä.
Sitten muutama sana Thaimaan kielestä. Kun Suomessa aakkosia on kolmisenkymmentä, niin thai-kielestä niitä löytyy peräti 66 kappaletta. Kun thaimaalaiset kirjoittavat, niin tällaiselta se näyttää. Thaimaalaiset kirjoittavat vasemmalta oikealleilmanmitäänvälimerkkejäjaisojaalkukirjaimialauseidenväliinjätetäänpelkästääntyhjälyönti sanojaeimyöskääntaivuteta siis tyyliin: minätarzansinäjane.
Sitten jotain thaimaalaisesta elämänmenosta. Perhe on Thaimaassa tärkeä ja suvut hyvin tiiviitä. Sosiaaliapua ei maassa tunneta. Thaimaassa yleensä veljeksistä vanhin huolehtii vanhemmistaan. Jos rahat loppuvat, rahaa lainataan sukulaisilta. Yhdeksänvuotisen peruskoulun jälkeen thaimaalaisten lasten vaihtoehdot jatkosta ovat lähes samat kuin meillä. Lukio on kolmevuotinen. Yliopistoihin on vaikea päästä ja niissä opiskelu on kallista. Tytöt yleensä jättävät koulunkäyntinsä pakolliseen yhdeksään vuoteen. Thaimaassa ei mennä kihloihin, vaan suoraan naimisiin ja häät pidetään useimmiten kotona. Munkit tulevat varhain aamulla häätaloon syömään, minkä jälkeen suoritetaan vihkitoimitus aamupäivän aikana. Iltajuhlassa usein myös tanssitaan. Häälahjat usein annetaan rahana. Koska naimisiinmeno maksaa Thaimaassa paljon, monet säästävät siihen vuosikausia. Tulevan aviomiehen on nimittäin maksettava tytön vanhemmille korvausta. Mitä koulutetumpi nainen on, sitä enemmän korvausta maksetaan. Korvauksella tytön vanhempien pitäisi pystyä elättämään itsensä. Thaimaalaisissa perheissä on keskimäärin 1.88 lasta. Thaimaassa lähes jokainen miespuolinen henkilö käy ainakin kerran elämässään kokeilemassa munkkina oloa. Se on perheille kunnia asia. Jotkut ovat jääneet munkeiksi. Munkkeja Thaimaassa on 250 000. Munkki lahjoittaa varansa uskonyhteisölleen. Julkisiin kulkuneuvoihin - ei lentokoneeseen - munkki pääsee sisään ilmaiseksi. Kaljupäiset munkit kuljeskelevat varhain aamuisin oransseissa munkin kaavuissaan pitkin katuja pyytämässä ruokaa. Thaimaassa on kunnia-asia päästä lahjoittamaan munkille ruokaa.
Sitten joku sana thaimaalaisesta tapakulttuurista. Naisen sanomana ”kiitos” kuuluu ”kop khun kha” ja miehen sanomana ”kop khun krap”. Thaimaassa on syytä välttää jalkapohjien näyttämistä kanssaihmiselle. Tätä pidetään epäkunnioituksen osoituksena. Sama pätee myös temppeleissä. Paljaat jalat eivät saa olla Buddhaa kohti. Ketään ei myöskään saa osoittaa jalalla. Lisäksi ihmisten pää on pyhä. Sitä ei silitellä samalla tapaa kuin meillä täällä kotimaassa on ollut tapana tehdä paijatessamme lapsiamme. Thaimaassa voit nähdä kotien pihoilla pylvään päässä olevia ½:sta-1 metriin kanttiinsa olevia ”leikkimökkejä”. Ne ovat ns. henkien taloja. Joka päivä henkien taloon viedään ruokaa, juomaa, suitsukkeita ja Puang-Ma-La”, mikä on orkideoista, jasmiineista ja ruusuista tehty koristeellinen ”kukkaseppele”. Näitä kukkaseppeleitä uhrataan hengille ja Buddhalle. Näin henget saadaan pidettyä hyvällä tuulella. Vastapalveluksena henkien uskotaan antavan kodeille turvaa. Torstaisin henkien uskotaan kuitenkin lähtevän taivaaseen enkelten luokse vieraisille. Tästä johtuen Thaimaassa suurin osa asuntomurroista tehdään torstaisin. Yleisesti ottaen thaimaalaiset ovat hyvin rehellistä väkeä. Rehellisyys ei siis ole mikään suomalaisille monopolisoitu ominaisuus. Thaimaalaiset uskovat monella esineellä ja asialla olevan oman hengen. Henkiä uskotaan olevan paitsi taloissa niin esimerkiksi myös puulla, kivellä, autolla tai veneellä. Eipä ihme, että henkien lepyttelyyn menee päivästä kotvan aikaa. Lähes jokaisen auton etuikkunassa ja veneiden kokissa voit nähdä erilaisia kukkaseppeleitä. Varsinkin temppeleillä, mutta joskus myös talojen pihoilla, voit nähdä chedejä. Chedi on kellomainen rakennelma, minkä sisällä säilytetään Buddhan pyhäinjäännöksiä tai jonkun merkkihenkilön tuhkaa. Amuletti, mikä on useimmiten Buddhan kuva, on lähes jokaisella thaimaalaisella. Prang on taas chediä suurempi ja koristeellisempi. Sitten on koko joukko erilaisia uskomuksia, joita ei meiltä tavata. Jos sateenvarjon aukaisee sisätiloissa, henkilöstä tulee kalju. Kun kävellään elefantin vatsan alta kolmesti, sen uskotaan tuovan hyvää onnea - erityisesti raskaana oleville naisille. Tätä voit kokeilla vaikka Sofitelin puutarhassa. Gekot pyydystävät talojen sisätiloista hyönteisiä ja ovat onnea tuovia liskoja. Gekkojen pitää antaa olla rauhassa. Jos gekko juoksee jalkapöytäsi yli, sinulle on tulossa roppakaupalla hyvää onnea.
Thaimaan ilmastoa säätelevät monsuunituulet. Thaimaassa on kolme vuodenaikaa: sadekausi (heinä-lokakuu), viileä kausi (marras-maaliskuu) ja kuuma kausi (huhti-kesäkuu). Ehkä turisteille parasta aikaa Thaimaassa on marras-maaliskuun ajanjakso - tällöin ei ole tukahduttavan kuumaa. Hua Hinissä merivesi on läpi vuoden 28-29 asteista. Kesällä sadekauden aikana puhaltaa lounaismonsuuni. Lomamme aikana kaksi viikkoa paistoi aurinko niin perusteellisesti, ettei päivisin jaksanut juuri muuta tehdä kuin olla joko uima-altaalla tai vaihtoehtoisesti retkellä ilmastoidussa bussissa. Päivälämpötila oli koko lomamme ajan 32-35 astetta, yölläkin noin 25 astetta. Kahtena ensimmäisenä viikkona satoi Hua Hinissä päivisin muutaman minuutin kestäviä kuuroja. Ihmeellisintä siinä oli, että sateen ajankohdasta olisi voinut lähes kellon tarkistaa. Satamaan alkoi aina karvan verran vaille kello neljä iltapäivällä. Oli helppoa suunnitella päiväohjelmansa sellaiseksi, ettei näistä pienistä sadekuuroista ollut sitä vähääkään vaivaa. Sade virkisti ja oli tervetullutta. Viimeisen viikon aikana sadekausi muistutti enemmän olemassaolostaan. Onneksi Thaimaan sadekausi poikkeaa kuitenkin tästä kotoisesta, missä sadetta saattaa piisata viikkotolkulla. Kun Hua Hinissä sataa, sataa lyhyellä aikaa paljon kerralla - yleensä sadetta piisaa vuorokaudeksi ehkä noin tunnin ajaksi. Kolmantena viikkona tuo sateen ajankohta siirtyi 1-11/2 tuntia aikaisemmaksi iltapäivällä. Bangkokissa muuten sataa noin 1 500 mm/vuosi, kun taas esimerkiksi Thaimaan eteläosan aurinkorannoilla Bhuketissa sataa 5 000 mm/vuosi. Vertailun vuoksi Helsingissä sataa keskimäärin 650 mm/vuosi. Viileä kausi Thaimaassa tarkoittaa sitä, että lämpötila voi päivisin laskea 31-34 asteen tuntumaan. Vuoden alimmat Hua Hinin yölämpötilat mitataan joulu-tammikuussa, jolloin elohopea voi laskea peräti 21 asteeseen, muulloin liikutaan 23-25 asteen lukemissa. Kylmänä kautena paikalliset lämmittelevät nuotioilla ja laittavat jotain lämmintä päälleen. Kun koillismonsuuni alkaa puhaltamaan, lämpötila voi kohota päivisin 40-45 asteen lukemiin. Voin kuvitella millaisessa pätsissä siellä silloin eletään. Muistan, kun kävimme elokuussa Kyproksen sisämaassa olevassa Nikosiassa, missä lämpötila oli yli 40 astetta. Huh-huh hellettä, sanoi jänis pakkasella.
Hua Hin on varsin aitothaimaalainen kaupunki. Hua Hinissä modernit hotellit korkeatasoisine palveluineen ovat sulassa sovussa kaksikerroksisten puu- ja kivitalojen kanssa. Hotellinamme oli Hilton Hua Hin Resort & Spa, paikkakunnan toinen viiden tähden hotelli Sofitel Central Hua Hin Resortin lisäksi. Hotelliimme olimme ehdottoman tyytyväisiä. Nykyinen tasavallan presidenttimme Tarja Halonen vietti myös lomaansa Hiltonissa tammikuussa 2001. Ensimmäinen rantahotelli - Railway Hotel - valmistui Hua Hiniin vuonna 1923 ja sen perinteitä vaalii nyt Sofitel -hotelli. Kannattaa muuten poiketa Sofitelin museokahvilassa. Sofitelia ympäröi hieno puutarha. Puutarhassa pensaat on leikattu eläinten muotoon ja puutarhan kruununa on suuri norsun muotoon leikattu pensas. Puutarhaa kannattaa käydä katsomassa niin päivällä kuin iltavalaistuksenkin aikaan. Joitakin vuosia sitten presidenttimme Martti Ahtisaari vietti lomaansa Hua Hinin Sofitelissa. Kummastakin em. hotellista löytyvät suuret uima-altaat ja hotellit sijaitsevat meren rannalla. Meressä en kylläkään uinut kuin kerran hyvistä uima-altaistamme johtuen. Lisäksi merivirrat olivat tuolloin tuoneet rantaveteen runsaasti meduusoja (Jelly fish). Meduusat ovat läpimitaltaan 30 senttimetriä olevia valkean helmenharmaita hyytelökasoja, vähän kuin valkea muovipussi rantavedessä - myös kokonsa puolesta. Ei rannalla aina meduusoja ole, mutta joskus merivirta tuo niitä sinne enemmänkin. Siaminlahden toisella puolella Pattayalla meduusoja ei taida olla riesaksi asti. Meduusoiden ikävä puoli on se, että ne polttavat ihoa poltinrihmoillaan - ne näet saalistavat tällä tapaa. Vammaa hoidetaan sairaaloissa palovammana. Siitä jää muistoksi maksaläiskän tapainen jälki iholle. Palovamman parantuminen voi viedä vuoden tai pari, joten niitä kannattaa varoa - voit uida esimerkiksi paita yläruumiin suojana ja välttää sukeltamista. Merisiilejä ja rikottuja pulloja - niitä siellä myös valitettavasti on - kannattaa varoa Hiltonin edustalla. Ehdottomasti kengät jalkaan uidessa! Niin Hilton kuin Sofitelikin sijaitsevat mukavasti keskellä palveluita - iltaisin on helppo suunnistaa esimerkiksi heräteostoksille. Myös City Beach Resortilla, Shopping Mall -ostoskeskusta vastapäätä, on ihanteellinen sijainti keskustassa. Jos haluat viettää aikaasi meren rannalla, voit vuokrata Hiltonin viereiseltä rannalta aurinkotuolin. Rantahietikolta voit myös hypätä hevosen selkään. Rannalta voit vuokrata myös moottori- tai purjeveneen, vesiskootterin tai surffauslaudan. Kalasataman takaiselta rantahietikolta voit seurata nousu- ja laskuveden liikehdintää. Rantaviiva siirtyy päivää mittaan satakunta metriä suuntaan tai toiseen jättäen kalastusalukset osaksi päivää rantahiekalle. Hiltonin kohdalla on hieman syvempää eikä rantaviiva siirry kuin noin 30-50 metriä. Hiltonin takana on muuten pieni temppeli. Ihmettelimme ensimmäisinä päivinä, mikä ihmeen ilotulitusta muistuttava nallin rätinä kuuluu aina aamuisin klo 04.30-07.00 ja joskus pitkin päivääkin. Kalastaako nämä täällä dynamiitilla vai mitä ne puuhailevat? Lopulta se sitten valkeni. Temppelin väki ajaa vain pahoja henkiä tiehensä tällä tapaa, ts. jonkinsorttiset "piruntappotalkoot".
Sitten tekemistämme retkistä. Bangkokista lähtevä rautatie haarautuu Ban Pongissa kahteen suuntaan. Päärata jatkaa matkaansa kohti Hua Hiniä ja Singaporea toisen sivuhaaran suunnatessa kohti Nam Tokia. Menimme (26.-27.08.) Kanchanaburin JEATH -sotavankimuseon ja kaksituntisella junamatkalla Kwai-joen sillan kautta Ban Nam Tokiin. Kahden tunnin junamatka Kanchanaburista Nam Tokiin ikkunattomalla junalla maksoi saman kuin kirjepostimerkki Suomeen - 17 bahtia. Ilmastointia ei tarvittu ja oli hyvä matkustaa. Kun lähdette Kanchanaburista, Kwai-joen sillalle ei ole matkaa kuin vajaat viisi minuuttia. Bangkokista on sillalle matkaa 120 kilometriä. Istumapaikka kannattaa valita junan vasemmalta puolelta menosuuntaan päin - klyyvari siis tuulta päin ja vasemmalta voit taltioida mukavasti maisemaa kamerallasi. Juuri ennen Kwai-joen siltaa pysähdytään vielä pienelle asemalle. Kwai-joen sillan yli mennään hitaasti, minkä jälkeen rata kaartaa loivasti vasemmalle. Matkalla Nam Tokiin näkyy sokeriruoko- ja tapiokapeltoa, joen vartta ja vasemmalla eräällä korkeahkolla vuorella temppeli. Temppeli on junamatkan loppupuolella, lähellä Wang Yai -nimistä kylää. Matkan varrella pysähdytään kymmenellä asemalla (Wang Yai, Tamkrashag jne.). Pysähdykset asemille ovat minuutista kahteen kestäviä. Tässä yhteydessä lienee muutama sana paikallaan Kwai-joen sillasta ja siihen niin läheisesti liittyvästä Kuoleman rautatiestä.
Pierre Boullen romaaniin perustuva ja David Leanin ohjaama ja 1957 valmistunut elokuva Kwai-joen silta (The Bridge on the River Kwai) ei ole kuvattu Kwai-joella vaan Ceylonilla l. nykyisessä Sri Lankassa. Pääosan esittäjä palkittiin aikoinaan Oscarilla. Lisäksi elokuva keräsi kuusi muuta Oscaria. Elokuva sai Oscarin myös musiikistaan. Elokuvassa esitettiin ensimmäisen maailmansodan aikaista vihellysmarssia. Moni meistä muistaakin Kwai-joen siltaan liittyvän marssin. Aikoinaan filmiryhmällä ei ollut asiaa Thaimaahan. Kun kuvaukset aikanaan loppuivat, Ceylonilla kuvattu filmimateriaali lähetettiin kuutena kappaleena editoitavaksi. Tällä haluttiin varmistaa se, että materiaali menee varmasti perille. Sitten kirjainlyhenteestä JEATH. Kirjaimista J=Japan, E=England, A= Australia, America, T=Thailand ja H=Holland. Kyseisistä maista osallistuttiin Kwai-joen sillan sekä Burman ja Thaimaan välisen rautatien rakentamiseen toisen maailmansodan aikana. JEATH -ulkoilmamuseo esittelee, miten sotavangit elivät ja työskentelivät tuona aikana. Näytteillä on sen ajan aseistusta, lehtileikkeitä ja entisten sotavankien kirjoituksia. Näytteillä on myös Kwai-joen sillan tuhonneen pommin kaksoiskappale. Kohteeseen kannattaa varata aikaa 30-45 minuuttia, koska siellä on usein pitkät jonot. Kohteessa kuvaus on kielletty, mutta postikortteja on kaupan edulliseen hintaan.
Kwai-joen Kuolemanrautatien pituus on 415 kilometriä, 303 kilometriä Thaimaan puolella ja 112 kilometriä Burmassa. Siltoja välille mahtuu 15 kilometrin edestä. Koska rata oli strateginen rautatie Thaimaan Bangkokin ja Burman Rangoonin välillä ja rata palveli japanilaisten huoltoratana, siltoja pommitettiin sodan loppuvaiheessa järjestelmällisesti. Aluksi radan rakentamiseen uskottiin menevän aikaa yli viisi vuotta, mutta työtahtia kiristettiin, jotta radasta saataisiin mahdollisimman nopeasti hyötyä sotaa ajatellen. Päätös rautatien rakentamisesta tehtiin alkukesästä 1942 ja japanilaiset aloittivat välittömästi sotavankien (britit, australialaiset, hollantilaiset) siirtämisen Burmaan ja Thaimaahan. Jo 15. toukokuuta 1942 Singaporesta tuotiin ylikansoitetussa aluksessa 3 000 sotavankia, joista suurin osa kuoli epidemian lailla riehuneeseen kurkkumätään. Ratatöihin osallistui 30 000 englantilaista, 18 000 hollantilaista, 13 000 australialaista ja 700 amerikkalaista. Kiinasta, Intiasta, Koreasta, Indonesiasta, Malesiasta, Singaporesta, Burmasta, Vietnamista, Laosista ja Thaimaasta värvättyjä työläisiä - riisinviljelijöitä suurelta osin - oli 61 700, joidenkin arvioiden mukaan peräti 200 000. Siviilejä houkuteltiin tekemään kolmen kuukauden sopimus silloista kymmentä dollaria vastaan - yksikään ”värvätyistä” ei nähnyt kotinurkkiaan ainakaan 18 kuukauteen - jos sittenkään. Ratatyö alkoi 1942 Nong Pladakista. Rataa tehtiin viidakkoon, väliin jyrkkään jokipenkkaan ja läpi korkeiden vuorien. Työvälineenä kaivauksissa käytettiin hakkua yhdessä dynamiitin kanssa. Rautatien rakentaminen Ronsissa - 25 kilometriä Thambyzayatista - oli yksi radan vaarallisimmista työmaista. Kanchanaburista sinne on matkaa noin 80 kilometriä. Rataa rakennettiin täällä vaikeissa olosuhteissa ja työmaalla tapahtui lähes päivittäin kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Jotkut Kuolemanrautatien sillat saattoivat romahtaa valmistumisaikanaan kolmeenkin eri kertaan vieden kerralla mukanaan kymmenien sotavankien hengen. Nam Tokista noin 25 kilometrin päässä olevasta Hell Fire Passista l. Helvetintulisolasta tuli monen sotavangin elämän päätepiste. Solan rakennustyöt aloitettiin 25. huhtikuuta 1943. Täällä ei ollut käytössä norsuja, vaan työt tehtiin lihasvoimin ja sitä tehtiin "vuorotyönä" yötä päivää. Valaisimena öisin käytettiin karbidilamppuja, mistä paikka saikin nimensä. Työt aloitettiin aamulla klo 05.00 ja ne usein päättyivät vasta klo 24.00. Unelle jäi aikaa viidestä kuuteen tuntia. Ruoaksi sai kupin riisiä kerran päivässä - joskus peräti kahdesti - kera Kwai-joen veden. Helvetintulisolassa työnsä aloitti noin 1 000 sotavankia, joista 400 kuoli varsin aikaisessa vaiheessa. Kun työ saatiin päätökseen elokuun puolivälissä 1943, elossa oli enää satakunta sotavankia. Ratatyömailta pakeneminen oli käytännössä mahdotonta - siitä piti viidakko huolen.
Japanin armeijan sotilaiden ”innoittamana” rautatie valmistui 16 kuukaudessa. Itse asiassa rautatien valmistuminen viivästyi, aikataulun suhteen takaraja oli ollut elokuussa 1943, koska vangit sabotoivat rakentamaansa rataa ja siltaa sen minkä ehtivät. Usein yön tunteina purettiin esimerkiksi päivällä naulatut rataosuudet. Vangit tiesivät, että radan valmistuttua heidät tultaisiin armotta likvidoimaan. Ratatyö siltoineen valmistui 25. joulukuuta 1943. Englantilaisia, australialaisia, hollantilaisia, amerikkalaisia ja aasialaisia sotavankeja uupui ja kuoli rautatien rakentamisen aikana 16 000-20 000 ja ”värvättyjä” siviilityöläisiä noin 70 000-90 000. Vangit kuolivat alueella vitsauksena esiintyviin tauteihin kuten malariaan, monsuunin aikana koleraan, kurkkumätään, ruttoon, märkiviin haavoihin, aliravitsemuksesta johtuen beri-beri-tautiin ja tietysti myös käärmeen pistoihin. 12 500 uhrille on löydetty nimet. Kuten lukija huomaa uhrien lukumäärästä kiistellään tänäkin päivänä. Tänään uskotaan, että riisinviljelijöistä noin puolet sai surmansa Kuolemanrautatietä rakentaessaan. Vielä joitakin vuosia sitten löydettiin rautatien rakentamisen aikainen joukkohauta, mihin japanilaiset olivat haudanneet ihmisiä elävänä - löydettäessä uhrien suut olivat olleet auki tukehtumisen seurauksena. Pääosa sotavangeista on haudattu radan varteen. Hautausmaat laattoineen ovat enimmäkseen muistohautausmaita. Chong Kwaissa (Koa Poon) voit kuitenkin käydä tutustumassa oikeaan uhrien muistoksi perustettuun hautausmaahan. Siellä on noin 1 750 vainajaa, useimmat heistä ovat englantilaisia. Lähistöllä on vielä kaksi muuta Kwai-joen uhreille kuuluvaa suurempaa hautausmaata. Thaimaa on luovuttanut hautausmaa-alueet, joita eri maiden suurlähetystöt pitävät yllä. Kwai-joelta hengissä selviytyneet sotavangit ja japanilaiset eivät ole kohdanneet toisiaan Kwai-joen sillalla anteeksiannon merkeissä.
Elokuvassa Kwai-joen siltaa ”näytteli” puinen silta, mikä räjäytettiin muutaman hengen vahvuisen kommandoryhmän toimesta. Nykyinen olemassa oleva Kwai-joen teräs-tiikkipuusilta on lähes alkuperäinen. Silta katkesi liittoutuneiden - englantilaisten - pommituksissa kolmeen osaan vuonna 1945. Kuten elokuvassakin todetaan - mieletöntä! Ehjänä ei silta kauaa ehtinyt olla. Keskiosa sillasta uusittiin pommituksen jälkeen. Uusi sillan osa erottuu muusta vanhasta kaarisiltarakennelmasta erimuotoisena. Kwai-joen on aikoinaan ylittänyt myös puusilta, mutta se osittain ensin purettiin ja loppu sillasta huuhtoutui jäljettömiin 1970-luvulla tapahtuneen tulvan seurauksena. Silta sijaitsi Kwai-joen sillalta noin 300 metriä alavirtaan päin. Ilmeisesti jotakuinkin samalla paikalla on nykyinen uusi silta. Tänään sillan ylittää lähes päivittäin jokin paikallisjuna ja joskus myös Eastern Oriental Express juna, mikä yleensä liikennöi Singapore-Bangkok väliä. Kanchanaburista Nam Tokiin vievä paikallisjuna myöhästelee usein - joskus jättää tulematta kokonaan. Matkaoppaat kyllä ennalta kyselevät, milloin juna tulee Kanchanaburiin. Juna, millä me matkasimme, lähtee aikataulun mukaisesti klo 11.00 kohti Nam Tokia. Silloinkin juna oli myöhässä puoli tuntia.
Todellisuus poikkesi hieman myös elokuvan japanilaisen everstin Saiton luonnekuvauksessa. Ehkei hän nyt sentään niin julma todellisuudessa ollut. Elokuvan alkuvaiheessa Saito kohteli kaltoin englantilaista brittieverstiä. Heidän välinsä tulivat kuitenkin asiallisiksi elokuvan juonen edetessä. Siltatyötkin alkoivat lopulta edistyä, kun englantilaiset saivat ottaa ohjat käsiinsä ja kapinamieliala vankien keskuudessa tämän vuoksi hieman laantui. Leirinjohtaja Saito säilytti näin henkensä, kun siltatyö taas edistyi. Lisäksi Saito vältti myös sotarikostuomioistuimen tämän englantilaisupseerin avulla. Saito oli tästä kuolemaansa asti kiitollinen brittiupseerille.
Suosittelen ostettavaksi matkamuistoksi kirjan nimeltä - An Immorial Touch of The River Kwai Bridge and Hellfire Pass Memorial. Kirjassa on kertomuksia ja kuvia senaikaisista oloista. Mainittakoon näin loppukevennyksenä ja sivujuonteena, että Thaimaassa on kuvattu monia muitakin elokuvia. Elokuva Kauriinmetsästäjät on kuvattu Kwai-joella ja Kuoleman kentät on osin kuvattu Hua Hinissä. James Bondeista ainakin Kultainen ase on kuvattu Thaimaan eteläosissa ja Tomorrow Never Dies Bangkokissa.
Lähietäisyydellä Nam Tokia l. entistä Tarsauta - yksi sotavankien leiripaikoista - ovat myös Sai Yok Noi ja Erawanin vesiputoukset. Lähellä Erawania on myös luola nimeltään Prathatin. Syötyämme Nam Tokissa Bak Saeng -nimisessä ravintolassa matkasimme pitkähäntävenein noin 40-45 minuutin matkan lauttahotelliimme Kwai River Jungle Raftsiin. Kaikki tavara viedään lauttahotelleille samaa vesitietä pitkin. Näiden pitkähäntäveneiden moottorit ovat todella jykeviä. Kymmenmetrisen jokiveneen perässä on henkilöauton dieselmoottori. Bangkokin kanavilla on peräti traktorin moottorin kokoisia koneita tuuppaamassa veneitä eteenpäin! Kun katsoo virran voimaa pikku-Kwailla (Kwai-Noi), ei tarvitse ihmetellä, miksi koneet ovat näin jykeviä. Korvatulpat veneessä ovat hyvä varustus varsinkin, jos istut moottorin edessä. Veneisiin mahtuu noin 8 henkilöä ja jonkin verran rahtia mukaan. Tällaisia kuormia täytyy siis saada liikkumaan jokea ylös. Potkuri pyörii aivan pinnan tuntumassa, koska uppotukkeja on joessa paljon. Paikkapaikoin jokiuoman syvyys voi kuivana kautena olla vain kymmeniä senttejä, toki siellä syvänteitäkin riittää. Joitakin vuosia sitten näillä samoilla kohdin pitkähäntävene kaatui ja osa turistiryhmästä hukkui - nykyään veneessä pidetäänkin pelastusliivejä päällä. Ruskeavetistä jokea ympäröi kummaltakin puolelta tiheä viidakko. Ohitimme pitkähäntäveneajelun aikana Kwai River Villagen. Kylä jäi meidän oikealle puolelle. Parin viikon kuluttua meidän käynnistä joen rantatörmällä olevan kiinteästi rakennetun hotellin alakerrokset olivat tulvan seurauksena veden vallassa. Täällä hotelli kannattaa olla kelluva laatuaan! Jos Kwai River Villagelta jatkettaisiin pikku-Kwaita ylöspäin vajaan 20 kilometrin matkan verran - lauttahotelliltamme ehkä noin 15 kilometrin verran - tultaisiin Helvetintulisolaan. Matkalla Mon-heimon kylään näimme vesipuhveleita. Varsinkin illan tai aamun hämärissä voit bongata myös monitori -liskon. Monitorit voivat olla parimetrisiä - mutta ei hätää - liskot ovat kasvissyöjiä. Lisäksi lauttahotellimme sängyiltä on aina silloin tällöin tavattu joitakin paikallisia vesikäärmeitä. Nekin ovat olleet myrkyttömiä - toki sieltä viidakosta löytyy myös myrkyllisiä käärmelajeja. Sen sijaan eräässä kotimaisessa viikkolehdessämme olleet tiedot, että joessa lauttahotellimmekin luona olisi alligaattoreita ja anakondia ihan ”vilisemällä”, eivät pidä paikkaansa. Voit uida rauhassa! Noin nelimetrisiä Siamin krokotiilejä kylläkin tavataan Länsi-Thaimaasta. Vaikka lauttahotelleiden jätevedet lasketaankin suoraan veteen, voimakas virta ja runsas eläimistö ja mikrobisto huolehtii veden puhtaudesta. Tästä todisteena on Kwai-joelta tavattava kuningaskalastaja. Se ei viihdy kuin puhtaassa vedessä. En kuitenkaan suosittele juomaan joen vettä.
Lauttahotellimme sijaitsi 18 kilometrin päässä nykyisen Myanmarin, entisen Burman, rajasta. Lauttahotellin seinät ovat bambua ja katto ruokoa. Pieni 100 asukkaan Mon-heimon kylä pitää yllä tätä lauttahotellia. Kyläyhteisö asuu lauttahotellista noin 100-200 metrin päässä. Kyläläiset eivät ole Thaimaan kansalaisia, vaan he ovat aikoinaan tulleet sinne Burmasta pakolaisina. Koska kyläläiset ovat Thaimaassa ilman henkilöllisyyttä, he eivät saa käydä periaatteessa edes Bangkokissa. Thaimaan kansalaisia heistä voi tulla vain avioliiton kautta. Koulukin sieltä löytyy, vaikka oppilaat eivät koulunkäynnistään mitään todistusta saakaan - heiltä kun puuttuu Thaimaan kansalaisuus. Elantonsa kyläläiset saavat pääosin turisteilta - lauttahotellista, norsuajeluista ja jonkin sortin maataloudesta. Lauttahotellilla ei tietenkään ollut sähköjä. Öljylampulla ja taskulampulla siellä pärjää hyvin. Sääskiä varten kannattaa ottaa mukaan itikkaöljy. Tämä siksi, että sääsket saavat aikaiseksi melkoisia paukamia. Paukamat nousivat itselleni vasta parin vuorokauden viiveellä. Illallisen päätteeksi seurasimme Mon-heimolaisten esittämän tanssiesityksen. Esitys oli amatööriesitykseksi hyvä. Hikisen yön vietettyämme ja nukuttuamme ehkä vain pari tuntia matkasimme pitkähäntävenein norsusafarille ja siitä edelleen bambulautoin takaisin alavirtaan Nam Tokiin ja sieltä bussilla takaisin Kwai-joen sillalle. Bambua täällä käytetään runsaasti rakennusmateriaalina - onhan se erinomainen rakennusmateriaali kosteisiin olosuhteisiin. Lisäksi bambua on viidakossa paljon, koska se voi kasvaa peräti 30-50 senttimetriä vuorokaudessa. Hyvien olosuhteiden vallitessa bambu kasvaa sananmukaisesti silmissä! Erilaisia bambulajeja löytyy tuhatkunta. Alavirtaan bambulautoin seilatessanne muistakaapa uida lautoilta käsin - se on upea kokemus, mikä ei hevillä unohdu. Tuolloin vedenpinta pikku-Kwaissa oli suhteellisen alhaalla. Nam Tokissa olevalta noin viisikymmenmetriseltä riippusillalta veteen oli matkaa 3-31/2 metriä, kun pari viikkoa myöhemmin vesi ulottui jo parinkymmenen sentin päähän sillasta. Suosittelen kaikille käyntiä Kwai-joella - tässä säästäminen on säästämistä väärässä paikassa!
Teimme retken myös Bangkokiin l. Enkelten kaupunkiin. Ajoimme kuusikaistaista tietä kohti Bangkokia, toinen mokoma kaistoja menee toiseen suuntaan. Tullessamme Bangkokiin Hua Hinin suunnasta ajoimme Rama IX:n kunniaksi rakennetun jyrkän ja pitkän sillan yli. Sillan vasemmalla puolella, heti sillan kupeessa, on paikallisen ”Osuuspankin” lasinen pääkonttori. Hua Hinistä Bangkokiin pääset myös junalla, jolloin kolmannessa luokassa matkatessasi matkasi hinnaksi tulee 142 bahtia. Jos ajatellaan, että Bangkok olisi neliönmuotoinen, sen halkaisija olisi 40 kilometriä kanttiinsa. Kaupunki siis on pienempi kuin Tokio, missä lävistäjä lienee muistaakseni noin 70 kilometriä. Kaikki siis on suhteellista. Bangkok on aikoinaan rakennettu suon päälle, mistä johtuen kaupunki paikkapaikoin hiljaa vajoaa - kuin Venetsia konsanaan. Virallisesti Bangkokissa on asukkaita kahdeksan miljoonaa, mutta todenperäisempi luku on lähempänä 10-12 miljoonaa. Ilmanlaatu on Bangkokissa parantunut muutamien viime vuosien aikana. Nykyisellään autojen pakokaasupäästöihin kiinnitetäänkin runsaasti huomiota - lopputuloksena Bangkokin savusumun määrä on merkittävästi vähentynyt. Myös metron rakentaminen auttoi tätä kehitystä.
Bangkokissa yhtenä kohteenamme oli maailman toiseksi korkein hotelli ja Thaimaan korkein rakennus, Bayoke Sky Hotel (suomalaiset käyttävät nimeä Kwai-torni, noin 340 metriä korkea). Korkeussuhteet hämärtyvät jo näissä korkeuksissa eikä korkeanpaikankammo pääse iskemään. Kiinan Sanghaihin nousi vastikään vielä korkeampi hotelli kuin Kwai-torni - näin oli thaimaalaisilla tyytyminen hopea sijaan. Nousimme hissillä ylös kolmivaiheisesti. Ensimmäisellä hissillä pääsimme kerrokseen 17., sieltä toisella hissillä kerrokseen 77. ja sieltä kolmannella loppumatka kerrokseen 83. Viimeinen kerros näköalatasanteelle täytyy mennä jalan. Kerroksesta 77. pääsee näköalahissillä suoraan alas. Ravintola löytyy kerroksesta 78. Hissimaksu ylös on 120 bahtia. Kävimme Bangkokissa Wat Po -temppelialueella tutustumassa mm. makaavaan Buddhaan sekä klongi- l. kanava-ajelulla. Temppeliin mennessä riisutaan luonnollisesti kengät pois. Täällä olisi hyvä pukeutua pitkiin housuihin tai polvet peittävään hameeseen. Paikanpäältä voit myös saada jotain päälle pantavaa. Temppelialueella oleva nirvanaan vaipuva makaava Buddha on 46 metriä pitkä ja 12 metriä korkea. Aikoinaan ensin oli tehty makaava Buddha ja sen ympärille vasta myöhemmin tehtiin seinät. Buddhan selän takana seinän vieressä on 108 pataa. Kun jokaiseen pataan antaa satangin kolikon (bahtin sadasosa), voit toivoa 108:n toivomusta. Kokeile, joku toiveesi varmasti toteutuu! Munkithan ne näitä patoja siellä satangeillaan useimmiten täyttelevät. Kanavistaanhan Bangkok tunnetaan. Kanavia on nelisensataa kilometriä ja kanavien varrella asutaan. Vesi kanavissa on ruskeaa. Kotoa kouluun lähdetään pitkähäntäveneillä ja posti tulee kanavan varrelle pystytettyihin postilaatikoihin aivan kuten millä tahansa muullakin asuinalueella. Paikallinen ambulanssi kulkee vesiteitse kanava-alueilla. Kissakalaa on paljon näissä kanavissa. Kun heität leivänmurusia veteen, kissakalat löytyvät nopeasti paikalle. Klongiajelumme aikana eräältä laiturilta kyytiimme hyppäsi paikallinen postikortti- ja t-paitakauppias. Klongien varrella voit nähdä hyvinkin upeita uusia asuinrakennuksia. Nousimme maihin Chao Phrya -joen rantaan ja menimme syömään. Vastapäisellä rannalla sijaitsee kymmenen vuotta sitten rakennettu Sofitel-hotelli. Tämä bangkokilainen Sofitel - eri Sofitel, mikä Silom-kadulla - on hieman toisenlainen kuin mihin me olemme tottuneet. Tässä hotellissa yöpyvät lähinnä vain paikalliset torakat. Syynä käyttökieltoon on se, että rakennusvaiheessa ennen lopputarkastusta alakerrasta oli poistettu kantavia pilareita - oli näet saatu näin avarampi hotellin aula. Ja olipa torni vielä pysynyt pystyssäkin! Kymmenen vuotta ovat oikeudessa riidelleet, kuka maksaa viulut - eikä loppua näy. Varmaa vain on se, että hotelli ei milloinkaan tule olemaan käytössä.
Ruokailun jälkeen ostosten tekoon jäi vielä kolmisen tuntia aikaa (Robinson-tavaratalo, Silom Village, Silom Complex). Sukhumvit Roadilla kuusikerroksisessa MBK:ssa ostosten tekoon saisi hyvin menemään yhden kokonaisen päivän. Sokkeloisessa ostoskeskuksessa on satoja kauppoja. Chatuchakin viikonloppumarkkinat ovat myös näkemisen arvoiset. Viikonloppumarkkinoilla käy päivittäin liki 200 000 ihmistä. Harmi, ettemme ehtineet käymään China Townissa l. Worachakissa - sieltä olisivat löytyneet vasta ne todella halpaakin halvemmat hinn
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.