"Asiantuntijat".!!! Älkää uskoko heitä =)

Olkaa tarkkoja ja valikoivia, kun kyselette apuja koirien kasvattamiseen yms =) Meinaan, että tuolla myydään palstalla luin "asiantuntija" ohjeen, että pienelle pennulle tulee antaa puuroa ja velliä (ei nappulaa ei jauhelihaa ettei pentu tukehdu). Ja ruokaa annettava 4-5x päivässä.

Älkää hyvät ihmiset uskoko ihan kaikkea. Vaikka "asiantuntija" sanookin olevansa hyvinvoinnin asiantuntija =)

Kyllä se niin on, ettei pentu kuole pehmeään vedessä liuotettuun pienirakeiseen pentunappulaan, joka haarukalla tilsitään. Ja kyllä se niin on, että pentu tarvii ruokaa on hyvä olla kokoajan tarjolla, tai ainakin useammin kuin 4-5x päivässä. Nyt kysymyksessä ovat pennut jotka ei ole luovutusiässä.
193346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

ikinä meilläkään ole ruokaa ollut pennuilla koko ajan edessä, eikä ole vastakaan.
Kiinteää kun alkavat saada, meillä se on ensin pari päivää jauhelihasta ja emonmaidonvastikkeesta tehtyä velliä ja kun sen syöminen sujuu hyvin lisätään turvotetut nappulat joukkoon ja ruoka tulee eteen silloin kun on ruoka-aika ja hyvin ovat tällä reseptillä kasvaneet tähän mennessä kaikki pentueet.

Äänestä

kaikesta sitä jaksetaan tapella!!! Jos luonnonmukaisuutta ajattelet, niin koirat alkavat ruokkia pentujaan 3viikkoisena kiinteällä ruoalla, siis oksentamaan ruokaa pennuille, sitä oksennusta ei todellakaan ole koko ajan tarjolla, vaan joitain kertoja päivässä... näin siis alkukantaiset koirat tekevät.

Äänestä
  • No, oma koirani ei ole alkanut oksentamaan pennuilleen. Joten annan lisäruokaa sinä päivänä, kun huomaan ettei pennut ole tyytyväisiä tai vatsat ei enää täyty tai emo alkaa laihtumaan. Olen huomannut, että 4vk asti emon ruoka on riittänyt hyvin (emo ja pennut tyytyväisiä ja hyvässä kunnossa). Ja en ole huomannut, että jatkuva ruuan tarjolla olo ole huono asia. Pennut syö kun ovat nällkäisiä, eivät kokoajan hotki kupilla. Pennut ovat olleet "tasaisia", ei siis lihavia eivätkä laihoja. Näin meillä pentuaika mennään pentujen ja emon ehdoilla, ei ihmisen ehdoilla =) Myös emo on saanut imetyksen ajan ruokaa niin paljon kuin on halunnut, ruokaa siis myös emolla tarjolla kokoajan.

    Äänestä

  • Hmmm*** kirjoitti:

    No, oma koirani ei ole alkanut oksentamaan pennuilleen. Joten annan lisäruokaa sinä päivänä, kun huomaan ettei pennut ole tyytyväisiä tai vatsat ei enää täyty tai emo alkaa laihtumaan. Olen huomannut, että 4vk asti emon ruoka on riittänyt hyvin (emo ja pennut tyytyväisiä ja hyvässä kunnossa). Ja en ole huomannut, että jatkuva ruuan tarjolla olo ole huono asia. Pennut syö kun ovat nällkäisiä, eivät kokoajan hotki kupilla. Pennut ovat olleet "tasaisia", ei siis lihavia eivätkä laihoja. Näin meillä pentuaika mennään pentujen ja emon ehdoilla, ei ihmisen ehdoilla =) Myös emo on saanut imetyksen ajan ruokaa niin paljon kuin on halunnut, ruokaa siis myös emolla tarjolla kokoajan.

    Lisäys vielä. Emo sai samaa penturuokaa kuin pennut ja naudan mahasta valmistettuja lihapullia raakana.

    Äänestä

  • Hmmm*** kirjoitti:

    No, oma koirani ei ole alkanut oksentamaan pennuilleen. Joten annan lisäruokaa sinä päivänä, kun huomaan ettei pennut ole tyytyväisiä tai vatsat ei enää täyty tai emo alkaa laihtumaan. Olen huomannut, että 4vk asti emon ruoka on riittänyt hyvin (emo ja pennut tyytyväisiä ja hyvässä kunnossa). Ja en ole huomannut, että jatkuva ruuan tarjolla olo ole huono asia. Pennut syö kun ovat nällkäisiä, eivät kokoajan hotki kupilla. Pennut ovat olleet "tasaisia", ei siis lihavia eivätkä laihoja. Näin meillä pentuaika mennään pentujen ja emon ehdoilla, ei ihmisen ehdoilla =) Myös emo on saanut imetyksen ajan ruokaa niin paljon kuin on halunnut, ruokaa siis myös emolla tarjolla kokoajan.

    nimittäin tuokin, että milloin aletaa antamaan lisäruokaa. Kyllä meillä piti alkaa antamaan jo 3 viikkoisena, kun pentuja oli 10kpl! Eri asia ehkä jollakin pikkusesselä, joka tekee 1-3 pentua...

    Äänestä

  • Belgityttö kirjoitti:

    Etkö sinäkään tiedä koirien koosta huolimatta tarvitsevan lisäruokaa kolme viikkoisena, vai onko huomautuksesi otettava siten että jos Berhandin koiralla on vain 1-2 pentua, niin ne eivät lisäruokaa tarvitse kun emon maito riittää riittää riittää. Nyt ei ole kyse emän maidon riittämisestä vaan totutella pentua pikkuhiljaa syömään lisäruokintaa, jotta sen ruoansulatus tulee kestämään tulevaisuudessa sen elämän loppuun asti. Mitä monipuolisempi ravinto jo kasvattajan luona sen parempi pennun suolisto floora tulevaisuudessa.
    Ei sitä lisäruokintaa voi toteuttaa tuosta vain, oli koiran koko sitten aikuisena mikä tahansa.
    Tiedoksesi seuraappa kääpiörotujen kasvukäyriä verrattuna oman rotusi kasvukäyriin. Voi tuottaa pienen yllätyksen meinaan ravinto tarpeesta.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    Tarkoitin suhteessa siten, että meillä ei olisi edes riittänyt maito kunnolla 4 viikkoon,,itse asiassa viimeisimmät pennut saivat lisäruokaa jo ennen 3viikkoa, 2½ viikkosina, pikkuhiljaa aloin totuttelemaan.Eipä tuossa ole tullut ainakaan minun silmään millainen pentuekoko on aloittajalla, mistä puhuu.. En kaikki valituksia jaksanut edes lukea.

    Huh huh, täällä aletaan näköjään heti hyökkäysasenteella, jos uskaltaa suutaan avata! Pikkusesseillä tarkoitin ns kääpiörotuja jne...Esim tuskin esim chihu tekee 10 pentua ;)

    Annetaan olla, kun ei näköjään ymmärretä mistä puhun... Takerrutaan.

    (poistuu taka-alalle, viisaimmille keskustelupalstoille.... ainakin vähäksi aikaa)

    kääpiöitä kun kasvatan ja onpa meillä synnyttänyt Brabbari narttu 11 pentua, joista luojan kiitos jäi vain kaksi henkiin.
    Niin kääpiöillä on ihan vastaava kolmen neljän pennun imettäminen kuin teillä ehkä 10 pennun kanssa. Sanoisin vielä ettei kääpiöt ole mitään sessejä. Itse viestisi oli loukkaava kääpiöitä kohtaan. Koira se on sekin.

    Äänestä

  • Belgityttö kirjoitti:

    nimittäin tuokin, että milloin aletaa antamaan lisäruokaa. Kyllä meillä piti alkaa antamaan jo 3 viikkoisena, kun pentuja oli 10kpl! Eri asia ehkä jollakin pikkusesselä, joka tekee 1-3 pentua...

    No hei, kyllä se sama pätee, että kolmiviikkoisille pennuille aletaan antamaan kiinteää lisäravintoa oli sen "sessen" koko mikätahansa ja on siinä pentueessa 1 tai 10 pentua.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    kääpiöitä kun kasvatan ja onpa meillä synnyttänyt Brabbari narttu 11 pentua, joista luojan kiitos jäi vain kaksi henkiin.
    Niin kääpiöillä on ihan vastaava kolmen neljän pennun imettäminen kuin teillä ehkä 10 pennun kanssa. Sanoisin vielä ettei kääpiöt ole mitään sessejä. Itse viestisi oli loukkaava kääpiöitä kohtaan. Koira se on sekin.

    Tota noin, ei kai sesse oo mikään haukkumanimi? Yksi koiristamme on haettu pohjois-pohjanmaalta ja siellä yleinen nimitys koirille on sesse. Tai sitten kasvattaja nimittelee aina koiraamme enkä vaan tajua...:) Eli käsittääkseni se on synonyymi hauvalle tai haukulle.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    kääpiöitä kun kasvatan ja onpa meillä synnyttänyt Brabbari narttu 11 pentua, joista luojan kiitos jäi vain kaksi henkiin.
    Niin kääpiöillä on ihan vastaava kolmen neljän pennun imettäminen kuin teillä ehkä 10 pennun kanssa. Sanoisin vielä ettei kääpiöt ole mitään sessejä. Itse viestisi oli loukkaava kääpiöitä kohtaan. Koira se on sekin.

    Pakko oli vielä palata...

    Anteeksi, en todellakaan halunnut loukata ketään ;) Sesse... hmmm, ei mielestäni ole pilkkaavaa tai muuta vastaavaa. Alempana tuossa, lue miten sen otat, niin ajattelin. Eri puolella ku Suomea varmaankin asutaan, murteet ym sekottaa ja tarkoittaa ehkäpä toisilla eriä?!

    Itse tykkään kaikista koirista, kokoon katsomatta :) Koiri ovat. Tiedä vaikka minullakin joskus sellainen belgilauman seassa olisi..

    Kaveri otti vuosi sitten chihun pennun, kolme belgiä talossa, vaikka mulla ensin hirvitti että jääkait tuo nyt jalkoihin, jos ei muuta tai itse astuvat vahingossa päälle, kun tottuneet noihin noihin isompiin (vertasin että sen jalat oli mun sormen paksuset :/ )... Mutta vieläkin sessukka on (sorry taas tuli toi....)ja pitää puolensa ja on kiva koira.

    siis ylempänä se toinen kommentti tietysti sessestä ;)

    Äänestä

Ei pienille alle luovutusiän tai isommillekaan pennuille voi pitää ruokaa koko aikaa tarjolla. Se ruokahan menee pilalle! Ja emäkin tuppaa syömään sen jämän mitä pennuilta jää.
Meillä vierotuksen jälkeen annetaan pennuille 4 tunnin välein ruoka, eli neljä kertaa päivässä.

Äänestä

meilläkin koiranpennulle annetaan vedessä pehmennettyjä nappuloita ;) oon samaa mieltä kun sä hmmmmm*****

Äänestä
  • Eihän kukaan ole siitä ollutkaan erimieltä, etteikö pennulle annettaisi liotettua kuivamuonaa, vaan siitä ettei ruokaa pidetä pennuilla jatkuvasti saatavilla, pennuilla pitää olla säännölliset ruoka-ajat.

    Äänestä

  • old_profile_26318 kirjoitti:

    Eihän kukaan ole siitä ollutkaan erimieltä, etteikö pennulle annettaisi liotettua kuivamuonaa, vaan siitä ettei ruokaa pidetä pennuilla jatkuvasti saatavilla, pennuilla pitää olla säännölliset ruoka-ajat.

    Paitsi minä,hih!
    Minä kun olen sitä mieltä joka asiassa,että tuo teollinen sapuska ei ole mitään koirienkaan ruokaa...
    Mutta ei herneitä nenään,minähän olen se fanaattinen kotiruuan puolustaja :O)))))))

    PS.Niin ja hauska juttu,kun aloittaja puhui luonnonmukaisuudesta.Kyllä luonnonmukaisuus on kaukana ,kun teollista ruokaa koirat syö ja ruokaakin pitäisi olla pennuilla koko ajan saatavilla,heh!

    Äänestä

ole koskaan ikinä ollut pennuilla ruokaa kuonon edessä jatkuvasti! jokin roti siihenkin hommaan!

samalla systeemillä ruokittu kuin esim: issu ja uma.

eikä ulkomailla isossa kennelissä töissä ollessani,sielläkään ollut ruokaa jatkuvasti pennuilla! säännölliset ruoka-ajat oli sielläkin!

Äänestä

eipä alottaja vastannut issu56 kysymyksiin!! niitä vastauksia jään odottamaan

Äänestä
  • Eipä se ole vastannut minunkaan kysymyksiin.Ei taida pystyä ?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 65 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hmmmmm***** kirjoitti:

Olkaa tarkkoja ja valikoivia, kun kyselette apuja koirien kasvattamiseen yms =) Meinaan, että tuolla myydään palstalla luin "asiantuntija" ohjeen, että pienelle pennulle tulee antaa puuroa ja velliä (ei nappulaa ei jauhelihaa ettei pentu tukehdu). Ja ruokaa annettava 4-5x päivässä.

Älkää hyvät ihmiset uskoko ihan kaikkea. Vaikka "asiantuntija" sanookin olevansa hyvinvoinnin asiantuntija =)

Kyllä se niin on, ettei pentu kuole pehmeään vedessä liuotettuun pienirakeiseen pentunappulaan, joka haarukalla tilsitään. Ja kyllä se niin on, että pentu tarvii ruokaa on hyvä olla kokoajan tarjolla, tai ainakin useammin kuin 4-5x päivässä. Nyt kysymyksessä ovat pennut jotka ei ole luovutusiässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu