miksi?

Helppoa vastaus! Unohtaa koko juttu!

Tuttua tuo minullekin on. Kyllä se on totta, ei ensirakkautta unohdeta välttämättä koskaan. Eikä tarvitse, pitää vain oppia elämään asian kanssa. Ajatella niin, että siitä vain ei tullut mitään ja sillä hyvä. Älä yritä unohtaa häntä, ajattele vain eri tavoin. Jos pitkän aikaa keskityt muihin asioihin, kavereihin tai kouluun tai mihin tahansa, niin huomaat ennemmin tai myöhemmin asioiden muuttuneen. Silloin voit ajatella rakkauttasi, mutta se ei enää satuta. Jonkun toisen etsiminen "tilalle" ei ole välttämättä paras ratkaisu. Voi käydä niin, että se ikävä vain siirtyy eteenpäin, ja lyö takaisin silloin kun luulet jo selvinneesi. Suosittelen että varmistut mahdollisimman tarkkaan siitä ettet enää murehdi ensimmäistä rakkauttasi.
Äläkä ajattele sen olevan häpeällistä, koska sitä se ei ole. Ensirakkauden tietää oikeaksi juuri siitä että se sattuu jonkin aikaa. Se kuuluu säilöä muistona, siinä kaikki.

Sanoit varsinaisen ongelmasi olevan siinä ettet osaisi rakastaa. Ensiksikään minä en tuota usko:)
Toiseksi, toistan että on aivan normaalia että ensimmäisen rakkauden kipu palaa, ja toistan myös ettei sitä pidä koettaa taltuttaa. Aina kun se iskee, niin anna tulla vain. Itke vaikka, jos siltä tuntuu. Kun vain aina murehdit sen kerralla pois, niin ajan kuluessa se ei enää iske niin lujaa, huomaat sen.

Lyhyesti, anna itsellesi aikaa. Muista, että vaikka mikä tulisi niin sinulla on oikeus joko murehtia tai olla murehtimatta. Kukaan ei voi sanoa että tekisit väärin. Ja kaikesta huolimatta Sinä olet kuitenkin hyvä tyyppi, tiedän sen:D

Oli aika sekavahko viesti, mutta toivottavasti sait selvää...Kirjotin vain sen mitä ajattelin, ja haluaisinkin kuulla Sinulta, että kuulostivatko neuvoni yhtään toimivilta?
Itse selvisin noin...

Yours sincerely, ElCamino_90

PS: Ei se ole tyhmää, jos et ole seurustellut tai suudellut ketään. Et vain ole törmännyt vielä siihen ihmiseen...

Ihastuin ala-asteella luokkakaveriin, ja tuo ihastus kesti melkein yläasteen loppuun. Luulin silloin, että tuo oli ensirakkauteni, mutta olin väärässä. Sinällään kumpikin välitimme toisistamme ja olimme kiinnostuneita (poika jopa paljasti sen minulle paljon myöhemmin), mutta oltiin kait niin ujoja toistemme seurassa, ettei siitä koskaan tullut mitään. Ja hyvä niin, miettien, mikä siitäkin pojasta myöhemmin tuli..

Ensirakkauteni tuli vasta tuon pojan jälkeen. Tämä uusi todella kiskaisi maton alta ja vaivaiset 4kk taidettiin seurustellakin. Se sitten kaatui välimatkaan ja siihen, ettei usein kyetty näkemään. Eron jälkeen tämä poika soitteli muutaman kerran ja pyysi tulemaan luokseen yms. Kävin kerran, tietysti, mutta sillä matkalla tajusin, että ei tästä tule mitään, enkä aio enää edes yrittää. Poika oli samaan aikaan ihastunut johonkin toiseen, varattuun ja raskaana olevaan tyttöön, jolla oli jo poikaystävä, enkä suostunut olemaan toinen vaihtoehto. Eikä tämä poika siinä vaiheessa ollut mielestäni sen arvoinen, että olisin hänestä vaivautunut tappelemaan. Katkaisin kaikki yhteydet ja annoin asian todella vain olla.

Meni puoli vuotta ja tapasin taas uuden pojan. Siinä sitä jotain vasta sitten olikin :) Suostuin ihan vitsillä treffeille tämän kanssa ja ajattelin, ettei siitä tulisi mitään. Siitä vitsistä on nyt neljä vuotta, tuloksena yhteinen asunto, sormukset ja tulossa olevat häät. Tätä miestä en vaihtaisi yhteenkään niistä edellisistä, en kehenkään.

Löysin vuosi sitten ensirakkauteni nettiin jättämiä viestejä mulle, ihan uusia viestejä, joissa kertoi ajattelevansa mua ja mitä vielä. Ja kyllä mäkin olen ajatellut sitä aina silloin tällöin, vaikka toisen kanssa olenkin. Joskus ajattelen, että voisin lähteä etsimään sitä niistä paikoista, joissa silloin käytiin, ja ehkä sattumalta tavata sen. Mutta en koskaan mene. En vastannut edes niihin viesteihin.

Kuka ikinä tietääkään, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.. Tällä hetkellä mulla kuitenkin on ihana mies, joka rakastaa mua ja jota mä rakastan :) Jos pitäisi valita ensirakkauden ja nykyisen välillä, se ei olisi edes vaikea valinta. Toinen pilasi oman mahdollisuutensa, ja toinen elää omaansa juuri nyt. Mutta toisaalta, jos en olisi ensirakkauttani tavannut ja sen kanssa joutunut riitelemään ja tappelemaan, en olisi koskaan törmännyt kihlattuuni :)

En mitään murtamatonta totuutta voi tarjota, mutta muista kuitenkin, että asioilla on tapana järjestyä; tavalla tai toisella.