Lapin sotaromut

keräilijä

Väitetään, että muka saksalainen poislähtiessä syksyllä 1944 upotti aseet ym romun järviin ja jokiin. Epäilen että ei pidä paikkaansa. Saksalainen poltti ja räjäytti tavaransa jotka ei saanut mukaan. Ei siinä ehtinyt upotuksia tekemään. Evakkojen tultua kotiinsa piti romu/ammukset/aseet saada piiloon ja lähin paikka oli tietenkin tien vieressä oleva lampi/joki/järvi. Likaisen työn teki suomalaiset pioneerit. Missä lojuu pöytäkirjat upotuksista?

61

17000

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suurimmaksi osaksi,

      näin se kävi.
      Paluumuuttajilla oli lapset ja eläimet ym, kyllä ylimääräinen vaarallinen ja epäterveellinen oli saatava pian pois.
      Vielä -50 luvulla oli erämaakämppien seunistoilla kiväärejä räystään alla suojassa, kyllä ne oli paikalliset siihen keränneet kierrätystarkoituksessa. Siellä missä oli enemmän asutusta ne hävisivät jollain tavalla.

      Samataten muistetaan miten Suomen armeija kuten muutkin lähivaltiot upottivat sodan jälkeen valtavat määrät ammuksia ja muuta roinaa mereen.

      (Venäläiset ja Saksalaiset upottivat taistelukaasuja ym myös, jos olette pistäneet merkille miten nyt suunnitellun maakaasuputken mereen laskemisen suunnittelun yhteydessä on pelätty näitä vanhoja syntejä).

      Osasta varmaan tehtiin tarkat asiakirjat, jostain jotain sinne päin. Osa on hävitetty tai hävinnyt.

    • Zäl Pauer

      Pohjois-Suomessa oli noin 200000 germaania vihollisuuksien alkaessa. Pohjois-Norjassa olleita joukkoja huollettiin Suomen kautta, joten täällä ollut huolto- ja täydennysorganisaatio on ollut huomattavasti suuremmalle joukolle rakennettu. Materiaalia on ollut niin suuria määriä, ettei sitä kaikkea ole voitu evakuoida. Saksalaisilta jäänyt materiaali piti aseleposopimuksen mukaisesti luovuttaa Neuvostoliitolle.

      Saksalaiset ovat itse upottaneet materiaalia vesistöihin. Samaa tekivät suomalaiset joukot siivotessaan alueita. Saksalaisten upotuksista ei varmuudella löydy dokumentteja. Suomalaisten upotuksista saattaa löytyä jotakin, mutta valtaosa on dumpattu suoraan veteen sen kummemmin asiaa dokumentoimatta. Jos tavara olisi dokumentoitu, olisi se näinollen ollut jäljitettävissä ja periaatteessa neuvostoliiton omaisuutta. Tästä olisi aiheutunut huomattavasti enemmän vaivaa.

      • keräilijä

        Sotaromu mikä on Lapin vesien pohjassa on 100% suomalaisten upottama. Miksi sitten romu mitä pohjassa on, yleensä on ollut tulipalossa tai muuten tuhoutunutta? Ei kait se saksalainen ensin polttanut ja sitten upottanut? Olen haastatellut sen aikaisia saksalaisia jotka mukana, he eivät kertakaikkiaan ehtineet mihinkään vesistöön kipata tavaraansa vaan varastoon pantiin palopommi ja sytytettiin. Mitä tulee kenen se roina nyt on. Se ei ole entisen Neuvostoliiton eikä Suomen valtionkaan vaan Lapin jäte OY:n konkurssipesän romun laatuun katsomatta olkoonpa se ammuksia tai aseita. Vain satamiin upotettu materiaali kuuluu valtiolle. Kun Lapin jäte meni konkurssiin myytiin kaikki vielä keräämättä jääneet romut paikallisille keräilijöille ja valitettavasti tästä ei pidetty kirjanpitoa kelle mitäkin myytiin. Tässä taanoin käytiin raastupaa kun joku oli ottanut haltuun ammuksia. Syytettiin valtion omaisuuden varastamisesta ja räjähteiden hallussapidosta. Syyte tuli vain viimeksi mainitusta. Minulla vaan sattuu olemaan alkuperäiset asiakirjat romujen omistamisesta. Tosin en ole ollut syytettynä mistään.

      • Zäk Pauer
        keräilijä kirjoitti:

        Se nyt vaan on valitettavasti niin, että kaikki upotettu materiaali ei ole päätynyt järviin suomalaisten toimesta. Saksalaiset ovat tehneet samaa. Voidaanko jyrkkiä johtopäätöksiä vetää parin haastattelun perusteella, kuten Keräilijä edellä kertoo?

        Sotamateriaali on ollut neuvostoliiton omaisuutta ja sitä on sinne myös toimitettu. Käyttökelvoton romu on eri asia. Raaka-aineeksi luokiteltava romu ei neuvostoliittoon kelvannut.

        Olen käynyt paikalla, jossa kokonainen varasto on tuupattu järveen saksalaisten toimesta. Olen hakenut sieltä tavaraa useampana kesänä, enkä taatusti kerro paikkaa ja sitä mitä siellä on.

        Historia ei kannata tutkia mehupillin läpi eikä muodostaa kokonaiskuvaa yksittäisten ilmiöiden tai tapahtumien perusteella.

      • _Keräilijä_
        Zäk Pauer kirjoitti:

        Edes että mitä kamaa sinne on dumpattu. Voitais hieroa vaihtokauppaa. Mulla on kanssa melko paljon rojua, suomalaista ja venäläistä alkuperää...

      • keräilijä
        Zäk Pauer kirjoitti:

        Se nyt vaan on valitettavasti niin, että kaikki upotettu materiaali ei ole päätynyt järviin suomalaisten toimesta. Saksalaiset ovat tehneet samaa. Voidaanko jyrkkiä johtopäätöksiä vetää parin haastattelun perusteella, kuten Keräilijä edellä kertoo?

        Sotamateriaali on ollut neuvostoliiton omaisuutta ja sitä on sinne myös toimitettu. Käyttökelvoton romu on eri asia. Raaka-aineeksi luokiteltava romu ei neuvostoliittoon kelvannut.

        Olen käynyt paikalla, jossa kokonainen varasto on tuupattu järveen saksalaisten toimesta. Olen hakenut sieltä tavaraa useampana kesänä, enkä taatusti kerro paikkaa ja sitä mitä siellä on.

        Historia ei kannata tutkia mehupillin läpi eikä muodostaa kokonaiskuvaa yksittäisten ilmiöiden tai tapahtumien perusteella.

        Useimmat mehukkaammat sotoromupaikat Lapissa ovat huuhtaata. Yleensä mitään arvokasta ei löydy. Väitetään että Zyndapp pyöriä on melkein joka järvessä. Totuus: tuskin ainuttakaan. Sitten ne lentokoneet järvissä ja tuntureilla: Yleensä silpuksi mennyttä romua ja aseet pois. Jos jotain arvokasta löytyy se on sattuma. Viime vuosikymmeninä laumoittain aarteenetsijät miinaharavineen on tavallinen näky. Poliisi ajoittain tekee ratsiaa ja ottaa haltuun 75 milliset tykin kranaatit ja 81 milliset heittimenammukset ja samalla antaa roimat sakot/haastaa oikeuteen. Menkää Venäjän puolelle, siellä on romua mutta ette tuo Suomeen ellei tullia lahjota. Hyvät ajat ovat menneet keräilijöiltä.

        Romu on romua ja 60 vuotta maastossa ollut tavara on ruosteista romua. En ole yhtäkään ajoneuvoa tai lentokonetta nähnyt ehjänä veden alla tai päällä. Veden alta pohjamudasta löytyy vielä käyttökelpoista tavaraa.

      • Anonyymi
        keräilijä kirjoitti:

        Sotaromu mikä on Lapin vesien pohjassa on 100% suomalaisten upottama. Miksi sitten romu mitä pohjassa on, yleensä on ollut tulipalossa tai muuten tuhoutunutta? Ei kait se saksalainen ensin polttanut ja sitten upottanut? Olen haastatellut sen aikaisia saksalaisia jotka mukana, he eivät kertakaikkiaan ehtineet mihinkään vesistöön kipata tavaraansa vaan varastoon pantiin palopommi ja sytytettiin. Mitä tulee kenen se roina nyt on. Se ei ole entisen Neuvostoliiton eikä Suomen valtionkaan vaan Lapin jäte OY:n konkurssipesän romun laatuun katsomatta olkoonpa se ammuksia tai aseita. Vain satamiin upotettu materiaali kuuluu valtiolle. Kun Lapin jäte meni konkurssiin myytiin kaikki vielä keräämättä jääneet romut paikallisille keräilijöille ja valitettavasti tästä ei pidetty kirjanpitoa kelle mitäkin myytiin. Tässä taanoin käytiin raastupaa kun joku oli ottanut haltuun ammuksia. Syytettiin valtion omaisuuden varastamisesta ja räjähteiden hallussapidosta. Syyte tuli vain viimeksi mainitusta. Minulla vaan sattuu olemaan alkuperäiset asiakirjat romujen omistamisesta. Tosin en ole ollut syytettynä mistään.

        Ihme kyllä.

    • etsijä

      Onhan niitä aivan viime aikoina (viime kesänä) vainaitakin löytynyt uniformuissaan ja kivääreineen. Sitten yks nosti suosta SB-2:n jätteet ja arvatkaapas mitä oli sisuksissa. Asia julistettu salaiseksi.

    • Pommimies

      6 ja ½ vuotta vanha ketju mutta pistänpä kommenttini. Olen myös nostanut järvestä upotettuja ontelokranaatteja koteloineen.Ammukset olivat hautautuneet pohjamutiin joten ei edes maalit olleet lähtenyt. Järvi on eteläisessä lapissa.

      • Anonyymi

        Mahdollisesti rovaniemen lähistöllä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahdollisesti rovaniemen lähistöllä?

        Mitä luulet lukeeko kaveri kysymyksesi kahdeksan vuoden jälkeen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä luulet lukeeko kaveri kysymyksesi kahdeksan vuoden jälkeen?

        En minä luule mitään. Vastaa jos vastaa. Voit sillä aikaa vaikka hakata tattia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En minä luule mitään. Vastaa jos vastaa. Voit sillä aikaa vaikka hakata tattia

        Arvelinkin, että olet vain vähän yksinkertainen ja hidas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arvelinkin, että olet vain vähän yksinkertainen ja hidas.

        Olette erittäin viisas 🤣🤣🤣

    • rinkankantaja

      Jokin vuosi sitten lapissa vaeltaessani löysin saksalaisten keskikeveän kenttävarikon. Kyllä oli tavaraa, asetta ja muuta tarviketta. Ihmeellisintä oli se etä varikko pyöri täydellä miehityksellä. Sotilaat olivat 85-90 vuotiaita. Uskoivat sodan olevan edelleen käynnissä ja olivat ihmetelleet pitkää rauhallista kautta.
      Ihan mukavilta aseveljiltä vaikuttivat.

    • typlm,44

      Juurihan eilen Kemissä jyrähti ja tuli yksi sankarivainaja. Keräilyharrastus oli jatkunut pari vuotta ja räjähteitä oli yli sata. Niin että kyllä lapissa riittää sotaromua.

      • hesu.

        Kun on kyse räjähteistä, saattaapi olla että eivät ole sotaromua vaan tykistön ampumaalueelta kotoisin olevia suutareita.

      • näin meillä
        hesu. kirjoitti:

        Kun on kyse räjähteistä, saattaapi olla että eivät ole sotaromua vaan tykistön ampumaalueelta kotoisin olevia suutareita.

        kyllähän kun kuvaa lehdestä kattoo niin ei ainakaan kaikki ollut tykistön ampuma alueelta haettua kamaa.
        esim nebelwerferin raketti.

      • elekäläinen

        joo kyllä täält lapissa löytyy tosiaan sellaista mitä ei moni tiedäkkään,itse olin 90 luvun aikoina matkassa ku noit romui tongittiin ylös.

    • sot past res

      Yks naapuri löys pihaansa raivatessaan sakemannien jättämän kranun, 70senttisen ja kanto kaivon viereen ja jatko hommiaan. Vuoden päästä se muisti sen ja soitti nimismiehelle ja vallesmanni oli vihanen. "No mitäs tosta? Sakemannit unohti sen paljo pitemmäks aikaa!"
      Sit tuli 2 poliisia kattomaan sitä kranua. Siin oli vielä ruosteinen sytytin paikallaan kärjessä ja toinen sano: "Mä en ainakaan tota Saapin perään ota!"
      Parin päivän päästä armeija haki sen. Tapahtui Ylitornion Pekanpäässä.

    • madeto
    • Garrett81

      Suunnitellen reissu magnetin kanssa . Mihin suuntaan suurinpiirtein ? Terveisin ! [email protected]

      • Jänkhälle

        Pohjoseen ?

      • Rudisha

        En tiedä ootko menossa magneettikalastamaan ammuksia vai muuta romua mut eikö kannattaisi jättää asia pv.n hoidettavaksi. Ammattimiehet asialle.

    • moiku

      noh,misin viereiset lammet ja järvet.kumivene ja magneetti,ja aarteita löytyy.

      • ruosteraiskannut

        MAgneetilla ei tahdo kunnollista saada vaan ruostunutta romua. Yli 70 vuotta vedessä lojunut rustuva rauta on läpimätää. Hapettomasta pohjamudasta voisi jotain ehjempää löytää, mutta magneetti ei sinne uppoa. Lisäksi jos tuolta jonkin happosytytteisen kranaatin löytää, niin puhkisyöpynyt sytytin voi laueta pienestäkin täräyksestä.

    • Anonyymi

      Tunnen erään pioneeri aliupseerin ylimaan alueelta,jossa on taisteltu. Hän tuntui tietävän yllättävän paljon räjähteistä ja aseista joita on lapin sodassa jäänyt pitkin metsiä. Hän näytti erään suon jossa kertoi romua olevan yllin kyllin ja kun kävimme siellä, niin totta oli. Sovimme että mitään ei oteta mukaan joka on vaarallista ja otimekin vain pari pistintä ja hopeisen rasian muistoksi ,jotka suo oli säilönyt yllättävän hyvin.

      • Anonyymi

        Missä tämä kyseinen suo alue mahdollisesti sijaitsee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä tämä kyseinen suo alue mahdollisesti sijaitsee?

        No Lapissa tietenkin. Etkö osaa lukea?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Lapissa tietenkin. Etkö osaa lukea?

        Missä päin Lappia? Paikka?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä päin Lappia? Paikka?

        Se on siitä yhdestä risteyksestä missä on se iso kivi niin joku 500 metriä eteenpäin, ja sitten siitä koivunnäreiden välistä lähtee pieni polku sinne suolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä päin Lappia? Paikka?

        Luuletko ihan tosissasi, että joku tämän sinulle kertoisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luuletko ihan tosissasi, että joku tämän sinulle kertoisi?

        Hommatkaa elämä

    • Anonyymi

      Kyllähän tuolla lammissa ja järvissä on tavaraa. Ja niitä on ongittu ylös magneetillä. Tiedän paikkoja joissa on asekätköjä ja näitä olisi tarkoitus lähtä kartoittamaan kesällä.

      • Anonyymi

        Kannattaako tätä samaa asiaa toistella, kun et kerro kuitenkaan mitään uutta?

    • Anonyymi

      kiva nuita olisi metallinpaljastimella kaivaa ylös, mutta miettikää oikeasti kun ovat olleet 80v maanalla tai vesistössä niin eihän sitä tavaraa viiti etes näytteille laittaa. paitsi jos löytyy joku suopaikka niin siellä se rauta säilyy uudenveroisena. katsokaa vaikka youtubesta noita etsintä videoita.

      • Anonyymi

        Tunnen kyllä tuon pioneeri aliupseerin. Hän on muutenkin aika erikoinen kaveri,joka tuntuu tietävän yhtä sun toista Lisäksi hän asuu ylimaalla ja suku asunut sukupolvien ajan siellä. Nuorempana ,joskus 80 luvulla hän näytti kuvan,jossa oli isänsä kanssa kannonräjäytys hommissa ja vieressä kymmeniä kiloja miinoista otettuja räjähteitä. Kuva joskus 60 luvulla otettu. Enää ei hiisku mitään ja sanoo että ei halua sotkeentua mihinkään moiseen, muttsa tiedän hänen tuntevan asian tarkemmin kuin kukaan alueella.

        Eihän tuo ole mikään uutinen. Lapin tukkikämppien seinustoilla oli nojaamassa aikoinaan mausereita ja mosineita. Sieltä saattoi käydä hakemassa hirvikiväärin, jos sattui tarvitsemaan.

    • Anonyymi

      Meillä armeijassa oli sotaromuja, tai ainakin vääpeli sanoi että on tuo proto yksi s==tanan sotaromu. En tiedä onko se lapinsodasta kun kysyin sitä niin vääpeli nauroi ja se tuntui pahalta.

    • Anonyymi

      Saksalaisilla oli Lapissa melkoinen huoltovarasto. Paljonko onnistuttiin evakuoimaan Norjaan,paljonko tuhottiin .Tarkka kirjanpito ja byrokratia Onko missään oikeaa tietoa .

      • Anonyymi

        Ei ole.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista keskustelua, tämähän on täysin totta että saksalaiset upottivat tavaraa kiiminkiin, pudasjärvelle, ranua misi jne jne. Ja näitä on nostettu amatoorien toimesta vuosia. Harmallisesti vaan aika kuluu ja tavara alkaa olla siinä kunnossa ettei mitään hyötyä ole paitsi löytämisen ilo. Tietenkin löytämättömät asekätköt toinen asia. Mutta kyllähän tuolla maastossa ja vesistöissä on vielä reilusti tavaraa. Saksalaisilla oli mm. Misillä asevarikko missä oli vuoden tarpeet, siihen päälle ranua. Isoa toimintaa saksalaisilla tuohon aikaan, hyvässä ja pahassa.

    • Anonyymi

      Mitä nuita tullun metallinpaljastimilla kierrettyä lapissa niin romua ne on tuolla maan alla, aikanaan räjäyttivät tai polttivat niin eipä jäänyt mitään ehjää.

    • Anonyymi

      Ka, sä uskot niksmanneja, Suomalaisten kusettajia ja raiskaajia.

    • Anonyymi

      Hieno historia sinisilmistä siis Sakuista,, olivat rohkeita, Lappi tuleen,
      naiset Itämereen, sitte pakoon ties
      minne. varsinaisia vellihousuja.

    • Anonyymi

      Omko tälle kesää löytynyt aarteita lapista?

    • Anonyymi

      On siellä sakujen jättämiä kätköjäkin vielä... Yhden avaamattoman tiedän.

      • Anonyymi

        Mistä tiedät mitä siellä on, jos se on avaamaton?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät mitä siellä on, jos se on avaamaton?

        Olen kuullut sen sisällöstä - aikoinaan sodan jälkeen yksi saksalainen oli käynyt paikalla ja kertonut paikallisille asiasta. En menisi ko. kätköä itse kaivelemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen kuullut sen sisällöstä - aikoinaan sodan jälkeen yksi saksalainen oli käynyt paikalla ja kertonut paikallisille asiasta. En menisi ko. kätköä itse kaivelemaan.

        Joku on kertonut jollekin, jolta olet kuullut noin 70 vuotta sitten vanhasta asiasta, jota kukaan ei ole varmistanut, koska se on avaamaton? Luotettavalta kuulostaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku on kertonut jollekin, jolta olet kuullut noin 70 vuotta sitten vanhasta asiasta, jota kukaan ei ole varmistanut, koska se on avaamaton? Luotettavalta kuulostaa...

        Tiedän. Metallinpaljastin kertoo.

    • Anonyymi

      Olen itse sukeltanut1970 luvulla lapin järvissä ja nähnyt monenlaista sota romua mitä niihin on upotettu.Upottajista en tiedä mutta minulla oli kartta esim. Misijärvestä jossa oli talvitie ja sen vierestä löytyi paljon sakujen sotamateriaalia. (mm. mg:n kolmijalkoja,kk.n piippuja peltisissä kuljetuslaatikoissa sekä muuta romua suuria määriä.Kuivajärvessä Rajajoosepin tien varressa on sakujen jättämää sotamateriaalia jään päälle joka jäiden sulaessa meni pohjaan. Nostin sieltä tuhansia Mauser kiväärin rautahylsy patruunoita joista hyödynsin vain luodit ja kuivasin ruudin.Venejärvestä löytyi ns.tropiikkipatruunoita joissa oli lakattu nalli ja luodin kaula ja ne oli 1500 paukun laatikoissa jotka olivat vielä räjähtäviä luoteja-hyvin toimivat nostettuna suoraan vedestä.

      • Anonyymi

        -70 luvulla sodata oli kulunut kolme vuosikymmentä. Tänäpäivänä kahdeksan. Ne romut, jotka tuolloin olivat jotenkin jäljellä ovat jo tuhoutuneet aika huonoon kuntoon. Pohjamudasta hapettomista oloista hyväkuntoista tavaraa vielä löytyy, mutta kaivelu ei ole välttämättä tervellistä, sillä räjähteiden sytyttimet saattavat laueta pienimmästäkin täryksestä.

    • Anonyymi

      Mukava harrastus. Itse en ole Lapissa käynyt etsimässä aarteita. Kainuun alueella etsinyt. Kivasti löytyy tavaraa lammista ja maastosta.

      • Anonyymi

        Maastolöydöt taitavat olla jo umpiruosteisia klönttejä? Lampien pohjamudista ja soilta saattaa jotain kohtuukuntoista vielä löytyä. Tosin mudassa möyrittäessä ei ikinä tiedä mitä tulee vastaa ja hengenlähtö voi olla lähellä.

        Ruosteisia nuo löydöt on mutta löytämisen ilo :). Esim ennen saariselkää on maastossa pulloja ja tavaraa vaikka kuinka paljon.

    • Anonyymi

      Isäukon joka ajo mettä konetta 80 luvulla Kaamasen tien varressa ..löydettiin vanhan lahonneen pölli kasan alta muutama sakujen kypärä ja ruosteinen konekivääri. Mutta kun isä ukko oli kiven kova kommunisti oli sitä mieltä suon silmä on paras paikka Aatun lahtarien vehkeille sinne sitten ne heitettiin.. kyllä vähän kirpas

    • Anonyymi

      Yksi Kubelwagen on piilotettu metsään tehtyyn korsuun. Sen on sinne jättänyt saksalainen vääpeli jonka tarkoituksena oli tulla hakemaan se sodan loputtua. Oli kuitenkin kaatunut. Tän paikan koordinaatteja ei moni tiedä, onneksi.

      • Anonyymi

        Tartuuko mangneeti Saksalaiseen sotilaslimpuun, olivat kuulema kovaa tavaraa. 🤪🤪🤪

      • Anonyymi

        Eiköhän Saksalaiset tarvinet kaikki ajoneuvonsa vetäitymiseen. Muistan että Lapista olevia joukoja osallistui jo marraskusa 44 taisteluihin Unkarissa.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      412
      4205
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      235
      2078
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1540
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      157
      1357
    5. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      66
      1029
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1015
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      131
      988
    8. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      232
      967
    9. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      923
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      898
    Aihe