lääkärintodistuksessa kun käy työterveystarkastajalla? Mitkä asiat siinä tulee esille? Tuleeko diagnoosit esille, en halua että työnantajani saa selville että olen sairastanut masennusta ja ottanut kolmekin kertaa lääkkeitä yliannostuksena(valitettavasti) hätähuuto piti tehdä ihan väärällä tavalla. En ole masentunut enää. Lisäksi olen saanut epilepsia diagnoosin, kun on muutamia kertoja käynyt alkoholia liikaa ottaessa jotain nykimisiä ja kerran olen purrut huuleen yöllä tolkuttomassa humalassa. Miten noin helposti lätkäistään epilepsia diagnoosi, Roikkuuko se aina perässäni vaikka lääkitys lopetettaisiinkin. Alkoholia otan todella harvoin nykyään enkä juo humalaan asti. Työskentelen vanhusten parissa ja opiskelen siinä samalla lähihoitajaksi.
mitä
lukee
2264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
eli siinäpä se lyhyesti ja ytimekkäästi..
Työnantajan ei ole mahdollista päästä käsiksi mihinkään tällaisiin tietoihin. Eikä niitä diagnooseja laiteta siihen todistukseen.