vieraat

Meillä aikaa vielä pari vuotta miettiä ketä kutsutaan häihin. Haluamme isot häät joihin kutsutaan ystävät ja lähimmät sukulaiset.
Ongelma on se että naisen puolen suku on pieni ja siitä en haluaisi karsia kun kaikki niin läheisiä. Miehen suku suuri ja miehen äitin puolelta suku melko läheistä, isän puolelta emme tunne ketään lähemmin.

Haluaisimme olla tasa arvoisia ja kutsua esim. kaikki tädit, mutta jos kumpikaan ei tunne niin hölmöltä tuntuu. Mies on ehdottomasti sitä mieltä että kaikkiin sukulaisiin on toteutettava tasa-arvo periaatetta eli jos serkkuja ei kutsuta isosta suvusta ei kutsuta pienestäkään.

Mitä olette tehneet vastaavassa tilanteessa. Onko ideoita?

Ystävistä emme missään nimessä karsi.
3466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tietysti periaatteita ja kunnioittaa sukulaisiaan mutta se kunnioituskin on tietysti ansaittava. Ja vituiksihan ne menee ne koko häät jos pelkkä sukulaisten läsnäolo ahdistaa. Mun puolesta ei tarvis tulla muut kuin kaverit, mutta mies saa päättää omasta suvustaan.

Äänestä

kanssa olemme tekemisissä. Tädit ja sedät kaikki, serkuista vain pienimmät jotka asuvat vielä vanhempien kanssa. Vanhempia serkkuja muutamia, ovat paremmin kavereita kuin serkkuja! Eli ei kutsuttu niitä joiden kanssa ei olla tekemisissä.Ja sitten parhaimmat kaverit tietenkin! Meidän ongelma oli se, että molemmilla isot suvut (yht. noin 200) nyt häihimme on tulossa noin 115 henkeä.

Äänestä

Meillä on häät ensi kesänä ja ihan sama homma...

Morsiammen puolella on yhteensä 15 setää ja tätiä sekä noin 60 serkkua. Heistä kutsutaan vain muutama. Eli vain ne kenen kanssa ollaan tekemisissä. Ei kutsuta ketään sen vuoksi että se olisi jotenkin sääntöjen mukaista, tai hyvä tapa.

Ystäviä ja tuttavaperheitä on molemmilla paljon ja väkisinkin toisen listalla on enemmän kuin toisen!

Mitä järkeä on yrittää olla tasavertainen sukujen kesken. Jos toisella on isompi suku tai enemmän kavereita niin sitten on. Ei se sitäpaitsi ole edes reilua vertailla...

Hyvä sääntö on se että kutsu vain ne häihisi, joiden haluaisit myös tulemaan kotiin vierailuille!

Ja, johonkin se raja on vedettävä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tupu kirjoitti:

Meillä aikaa vielä pari vuotta miettiä ketä kutsutaan häihin. Haluamme isot häät joihin kutsutaan ystävät ja lähimmät sukulaiset.
Ongelma on se että naisen puolen suku on pieni ja siitä en haluaisi karsia kun kaikki niin läheisiä. Miehen suku suuri ja miehen äitin puolelta suku melko läheistä, isän puolelta emme tunne ketään lähemmin.

Haluaisimme olla tasa arvoisia ja kutsua esim. kaikki tädit, mutta jos kumpikaan ei tunne niin hölmöltä tuntuu. Mies on ehdottomasti sitä mieltä että kaikkiin sukulaisiin on toteutettava tasa-arvo periaatetta eli jos serkkuja ei kutsuta isosta suvusta ei kutsuta pienestäkään.

Mitä olette tehneet vastaavassa tilanteessa. Onko ideoita?

Ystävistä emme missään nimessä karsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu