Olen kohta vuoden taistellut hiivasienitulehduksen kanssa. sain lääkäriltä suun kautta otettavan lääkkeen,lisäksi käyttänyt maitohappobakteereja(tehoavat,mutta niitä ei saa käyttää jatkuvasti) ja Canesten yhdistelmäpakkauksen. Oireet(kutina,kirvely) poistuvat joksikin aikaa,mutta vähitellen tulevat aina takaisin.Ainoa joka auttaa on Multi B-strong vitamiini,jota otan 1-2kpl päivässä. Mietin, että onko muilla kokemusta että B-vitamiini auttaisi hiivaan?? Voiko B-vitamiinia syödä jatkuvasti? Oireet palaavat jos en sitä syö..
hiivatulehdus
14
43659
Vastaukset
- Betadine
Itse olen taistellut lokakuun alusta asti. Juttu alkoi useamman antibioottikuurin jälkeen, ja kun sain vielä bakteeritulehduksenkin ja söin siihen Metronidazolia, oli kehon viimeinenkin puolustus nujerrettu. Hiivaa on niin kielessä (sammas) kuin alapäässäkin. Pahimmillaan näytti siltä kuin olisi otettu paketista hiivaa ja lääpitty genitaaleihin (tämä silloin kun kokeeksi pesin hieman vähemmän perusteellisesti). Aiemmin oli myös hiivahöytyviä hetken ajan.
Olen käyttänyt liian monta hiivalääkettä, mikään ei edes auttanut pysyvästi (ei edes Diflucan). Nykyisin käytän Betadine-voidetta, sillä hiiva pysyy pois alapäästä ainakin toistaiseksi. Mitään muuta voidetta alapääni ei enää kestäkään, kaikki muu alkaa kirvellä.
Olen kohta kuukauden ajan syönyt Candida Fortea (koko kehon hiivaa mukamas tappava valmiste), maitohappobakteereita, vitamiineja kahdesta purkista (moni- ja B-vitamiinia), kalanmaksaöljyä (Omega 3) sekä vähän aikaa valkosipulipuristeita. Syy tähän kaikkeen on se, että joko hiiva tai antibiootit tai hiivalääkkeet on aiheuttanut minulle hermokipuvaivoja jotka ilmenevät toistuvina piston, vihlonnan, poltteen, kutinan, kirvelyn, jomotuksen ja säryn tunteina, sekä pariin kertaan on ollut vaginaalinen kouristuskin.
Ei todellakaan kannata käyttää useampia hiivalääkkeitä jos ne eivät näytä auttavankaan...
Voinen kai sanoa että B-vitamiini ei ole erikoisemmin auttanut. Ei myöskään jogurtti, ei etikka, ei oliiviöljy eikä hunaja. Nukun alasti, en käytä pesuaineita alapäähän (paitsi joskus Lacdacydiä), huolehdin hygieniasta ja nykyään siitäkin että alapää tulee kunnolla kuivaksi pesun jälkeen... jne. jne. ja silti minulla on jatkuvia kipuja varsinkin jos istun etukenossa tai housut hankautuvat haaroihin. Välillä olen joutunut oleilemaan housuitta pelkässä hameessa.
Voisin sanoa että kohdallani hiivasta on tullut varsinainen helvetti.
Mutta kokeilkaa te muut ihmeessä Betadinea. Ainakin se tappaa hiivakasvustoa, jos ei minua henk.koht. ole pysyvästi parantanutkaan (ei minua kai enää mikään parannakaan).
Olen kuullut ihmisistä jotka kärsivät tällaisesta vuosia.
MUTTA miten niin maitohappobakteereita ei muka saa käyttää jatkuvasti? Onhan niitä jogurtissakin, mitä syödään vaikkapa päivittäin.- Bet.
Mainittakoon vielä että olen ollut tämän Candida Forte -kuurini ajan ilman sokeria, viljatuotteita ja hedelmiä. Siis ilman hiilihydraatteja.
Hieman vaikeaa se on ollut, kun moni eines on aina myrkytetty sokerilla, lisäksi olen välillä syönyt ruisleipää etten aivan sekoa ruokavalion yksitoikkoisuuteen. Olen laihtunut kuukaudessa 5 kg, enkä ollut mikään tankki alunperinkään.
Eli olen erittäin tietoinen tästä ravintopuolestakin, ettei siitä nyt joku "tietäväinen" tänne riennä kertomaan suotta.
Paitsi tietysti aina vinkit käy että mitä #¤%& tässä enää kohta syö... - B-vitamiini
Joo,tottakai näitä jugurtin ym. mukana tulevia maitohappobakteereja kannattaakin syödä,mut tarkoitin apteekista saatavia esim Pan Acido.Ne ainoastaan tehoavat mulle (jonkin aikaa). Kiitos Betanide-vinkistä,täytyy kokeilla..
Itse koitan nyt Ceridal intime-öljyä jonkin aikaa,että saan limakalvot kuntoon(kuivat lääkityksestä).Sokereita olen kans vähentänyt ja kyllä sen huomaa että sokerin ym. makean syönnin jälkeen oireet pahenevat.
- kiia
Minulla oli tuo sama ongelma melkein vuoden ajan. Kokeilin jos jotaikin hiivalääkettä. Välillä jopa kutisi ja kirveli ilman että minulla olikaan hiivaa. Lääkärit eivät oikeastaan tehneet mitään..Välillä tuntui että lääkkeet jopa pahensi tilannetta. En tiedä sun tilannetta, mutta jos käytät ehkäisypillereitä kokeile tätä. Lopeta pillerit ja käytä seksin jälkeen aina jotain hellävaraista intiimeille paikille tarkoitettua rasvaa jos harrastat seksiä usein. Lopetin pillerit ja oireet hävisivät noin kuukauden päästä! Kokeilin parin vuoden päästä pillereitä uudestaan, mutta ei kestänyt kuukauttakaan kun hiiva tuli uudestaan. Jos et käytä pillereitä, kokeile ainakin sitä rasvaa. Kutina voi johtua myös siitä että limakalvot ovat kuivat.
- tiina23
oletko kokeillut sokeroimatonta puolukkaa? Jos et niin kokeile ihmeessä,sehän on tunnetusti hiivalle myrkkyä.......
- vaivainen
tässä ei varmaankaan ensimmäiselle kysyjälle tule mitään uutta, mutta toivon mukaan jollekkin apua on.
itselläni alamäki alkoi, kun sain yhden tuskallisen virtsarakon tulehduksen. tulehdus hoidettiin antibiooteilla ok, mutta sen jälkeen sain kummallisia oireita.
ensin tihentynyt virtsaamisen tarve ei poistunut ja alavatsaa alkoi särkeä ja vasta myöhemmin tuli kutinaa ja kokkareista vuotoa. gynekologi diagnosoi tämän hiivatulehdukseksi ja sain suun kautta otettavan fluconatsol lääkkeen. lääkkeellä ei mitän tehoa ollut, jolloin menin apteekkiin itse ostamaan käsikauppalääkettä.
tästä alkoi kierre, jolloin oireet palasivat aina kuurin lopetettuani. lääkärissä käyntejä en ole edes laskenut. oireina oli siis vaihtelevasti tätä vessassa laukkomista, kutinaa, kirvelyä ja myöhemmin haavoja emättimessä. virtsaa otettiin purkkitolkulla ja koskaan niissä ei mitään ollut. hiivaa yritin hoitaa useampaan kertaan, mutta oireet palasivat aina. vihdoin ja viimein kahden kuukauden päästä eri gynekologi katsoi vuotonäytettä mikroskoopilla ja siellä uiskenteli jotain mystisiä tulehdussoluja. ei ollut normaali bakteeritulehdus jossa löytyy clue- soluja vaan joku muu. sain lääkkeen, helpotti. varmaankin minun tapauksessani kyseessä on ensin ollut hiiva ja myöhemmin bakteeritulehdus.
eli siis kaikille, näistä itselleni on ollut apuja:
virtsatientulehduksen hoitoon ja myöhemmin ehkäisyyn(ei siltikään poista tulehdusta, tarvit antibiootteja!) käy ostamassa marketista tai luontaistuotekaupasta tri tolosen isokarpalopuristeita tai urisan nimistä valmistetta. urisan sisältää inuliini- nimistä ainetta joka toimii hyvänlaatuisten pöpöjen kasvualustana ja karpalo estää virtsiksen palaamisen (tekee virtsan happamaksi, pöpöt eivät pääse kiinnittymään rakkoon) . urisan on hieman riittoisampi, vaikka on himpun kalliimpaa. olen myös kuullut että karpalon happamuus saattaisi ehkäistä hiivaakin, tästä en tiedä. myös SOKEROIMATTOMIEN karpalomehujen juominen auttaa, ainakin saa s-marketista. tulehduksen aikana voi syödä myös persiljaa. en tiedä mikä sen taika on, mutta helpottaa.
itse juon aamusella heti herättyäni 0,5-1 litran vettä puoli tuntia ennen ruokaa. putsaa röörit. myös seksin harrastamisen jälkeen ensimmäisenä pissalle. (huuhtelee pöpöt ulos). jos vaan mahdollista niin hillu suihkun jälkeen ilman alushousuja ja nuku ilman alkkareita. pyjamahousut voi unohtaa, alapäätään ei kannata turhaan hautoa.
syö kuurina maitohappobakteereja ja juo runsaasti piimää, ainakin antibioottikuurin ajan ja jälkeen, jotta normaalitila palautuu, eikä väärät pöpöt pääse jylläämään. joillakin vatsa menee antibiooteista sekaisin, tästä voi olla apua siihenkin.
osta apteekista avecyd tai lactacyd nimistä hajustamatonta pesuliuosta. näissä ph on hapan (3,5), ja hiiva ei happamassa viihdy. voit pestä sillä intiimialueen ympäristoä, jos et lähempää uskalla. soveltuu myös ihan alapään ja pepun pesuun. aine sisältää myös maitohappobakteeria jota ihossa luonnostaan on. olen kuullut että hiiva villiintyy emäksisissä hajustetuissa aineissa. vaahtoaa myös ihan mukavasti, eli sillä voi myös ajella karvoitusta. taatusti parempi ja miellyttävämpi kuin hajustetut suihkusaippuat.
vielä lisäksi voi ostaa apteekista maitohappobakteeria joka on tarkoitettu laitettavaksi suoraan emättimeen. kapselit ovat siistimpiä, kuin pienissä annostuubeissa olevat. nämä sisältävät samaa bakteeria jota emättimessä luonnostaan on ja palauttaa tasapainon tulehduksien jälkeen.
etikkakylvyistä ja piimän laittamisesta alapäähän olen myös kuullut. epätoivoisena hetkinä näitäkin kokeilin. etikkakylvystä sain tuskallisen kirvelyn ja piimä terveyssiteessä ei auttanut ollenkaan. itse ainakin luottaisin tässä tapauksessa moderniin lääketieteeseen. jotkut ovat sanoneet että piimä voisi autta kutinaan, mutta itse tulehduksia sekään yksinään ei poista.
perusneuvona sanoisin että mene lääkäriin jos oireet eivät ala lähteä. lääkärisetät ja tätit ovat kilttejä ja kärsivät joskus itsekin varmasti samanlaisista vaivoista. kenenkään on turhaa kärsiä kauempaa kuin on tarvis, koska nämä ovat kiusallisia vaivoja..- katrikn
mulla on koko ajan pissahätä eikä hellitä edes vessassa käynnin jälkeen, ja ala vatsaa vihloo kummallisesti kokoajan. ei mitään kuumetta, pahoinvointia tai muutakaan. tietäisikö joku auttaa, mikä mulla on?
- Jannika****
katrikn kirjoitti:
mulla on koko ajan pissahätä eikä hellitä edes vessassa käynnin jälkeen, ja ala vatsaa vihloo kummallisesti kokoajan. ei mitään kuumetta, pahoinvointia tai muutakaan. tietäisikö joku auttaa, mikä mulla on?
Kuulostaa vähän virtsatietulehdukselta. Kirveleekö virtsatessa? Juo reilusti, kokeile vaikka karpalomehua, ja jos ei mene pian ohi niin lääkäriin vaan.
- Ei kannata kitua...
katrikn kirjoitti:
mulla on koko ajan pissahätä eikä hellitä edes vessassa käynnin jälkeen, ja ala vatsaa vihloo kummallisesti kokoajan. ei mitään kuumetta, pahoinvointia tai muutakaan. tietäisikö joku auttaa, mikä mulla on?
Sulla voi olla virtsis, hiivatulehdus, emätintulehdus, seksitauti (klamydia, tippuri), kuhertelukystiitti , yliaktiivinen rakko, sokeritauti yms.. Itse en odottaisi sekuntiakaan vaan menisin kokeisiin. WC:ssä juokseminen vie hermot, samoin tulosten odottelu...Ja kiputiloja ei voi edes sanoin kuvata...Ja toivottavasti saat hyvän lekurin joka ei vähättele oireita! Tzemppiä!
- Maitohappobakteerit
Kiitos hyvistä vinkeistä. itse pääsin kanssa kierteestä eroon ihan kokeilemalla noita maitohappobakteereita. Suosittelen lämpimästi, mutta kyllä se hieman aikaa vei. Ihmeitä ei päivässä tapahtunut...Nyt popsin joka päivä, en halua tulehduskierteeseen enää koskaan!
- Ahdistunut
Maitohappobakteerit kirjoitti:
Kiitos hyvistä vinkeistä. itse pääsin kanssa kierteestä eroon ihan kokeilemalla noita maitohappobakteereita. Suosittelen lämpimästi, mutta kyllä se hieman aikaa vei. Ihmeitä ei päivässä tapahtunut...Nyt popsin joka päivä, en halua tulehduskierteeseen enää koskaan!
Minulle laitettiin hormonikierukka kuukausi sitten ja nyt on hiivatulehdus päällä. En edes muista, koska olisi viimeksi ollut. Viimeksi vaivasi hurjasti ehkäisyrenkaan aikana. Voi tietysti olla, ettei tämä johdu itse kierukasta, vaan esim. siitä että käytin pikkuhousunsuojia päivittäin tiputtelun takia. Toisaalta oireet alkoivat parin päivän sisällä siitä, kun lopetin suojien käytön eli saman tien, kun vuoto/tiputtelu lakkasi. Onko ideoita, mitä ehkäisyä käyttää, jos tästä hiivasta tulee jatkuva rasite kierukan kanssa? E-pillereitä en voi käyttää migreenin takia ja miehellä on lateksiallergia. Jippii.
- Ja prikulleen nuo 3-
tärkeintä bakteeria! Mhb-tuote saa sisältää muitakin probioottibakteereita!
Ja lisäksi ne emätinnkapselit:
"" Naisen hiivatulehdus:
Voit nopeuttaa hiiva-tulehduksesta paranemista luontaistuote-kaupasta ja apteekista saatavalla maitohappobakteeri emätinkapselilla, joka sisältää vähintään(!) Lactobacillus Asidophilus bakteerin - mieluummin(!!!) kaikki kolme(3) tärkeintä mh-bakteeria:
1.(1.)*** Lactobacillus asidophilus. = Tärkein probiootti bakteeri.
Ominaisuus:
Elää normaalisti ohutsuolen limakalvoilla * >>>>>>>>>>>>>>>>Kykenee estämään haitallisten bakteereiden ja hiivojen lisääntymistä(!) * Vähentää kolesterolin imeytymistä * Helpottaa maitosokerin imeytymistä * Korjaa suoliston limakalvojen mikrobiflooraa antibiootti-hoidon jälkeen(!).
2.(2.)*** Lactobacillus bulgaricus. = Luonnon oma turvallinen antibiootti. Tämä on Bulgarialaisten pitkän iän bakteeri, josta nimikin.
Ominaisuus:
Säätelee immuuni-järjestelmän toimintaa * Vaikuttaa rasva-aineen vaihduntaan * Alentaa veren kolesteroli tasoja * >>>>>>>>>>>>>Tuottaa luonnollisia atibioottisesti vaikuttavia aineita(!) * Estää haitallisten mikrobien lisääntymistä suolen limakalvoilla.
3.(7.)*** Bifidobacterium. = Ohutsuolen limakalvojen alaosan tärkein bakteeri.
Ominaisuus:
Tehostaa ruuansulatus-järjestelmän toimintaa * Säätelee immuunijärjestelmää ja rasva-aineen vaihduntaa * Vähentää kolesterolin imeytymistä * Estää haitallisten bakteereiden kiinnittymistä ja kasvua limakalvoilla(!) * Estää haitallisten amiinien imeytymistä.
Jatkuu...........
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Naisten_vaivat_ja_parantavat_bakteerit.html - Anonyymi
Ruokasooda 1 tl ja 2 dl vettä sisäisesti nautittuna. Auttaa hiivatulehdukseen ja emätintulehdukseen. Juoma on pahaa, mutta auttaa. Vanhanajan apu, mutta toimii myös tänään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113485MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811194Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt213886- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768