Lentomelua

Olemme harkinneet asunnon ostamista Vantaan Pakkalasta. Talo tulee Pakkalanrinteeseen ihan Jumbon läheisyyteen. Huomattiin vaan sattumoisin, että lentokoneet lentävät siinä kohtaa jo melko alhaalla. Arveluttaa nyt lentomelun määrä. Osaako joku läheisyydessä asuva/asunut kertoa kokemuksista? Olisimme tosi kiitollisia kertomuksistanne!
81104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hiukanhan se on paha sanoa, kun toisia häiritsee toiset asiat ja toisia jotkut muut.
Kyllähän se koneet kelistä riippuen siinä jo alhaalla on, mutta eiköhän sekin ole pitkälti asennekysymys.
Me olemme asuneet aivan junaradan vieressä (50m) jossa kulkee paljon tavara- ym. junia ja ei kyllä koskaanhäirinnyt, vaikka kirjahylle ja sänkykin vähän heilui. Hyvin silti kesälläkin nukuttiin ikkunat auki.

Äänestä

.. Pakkalassa. Eivät nyt ihan päältä laskeudu mutta vierestä kumminkin. Kannattaa mennä paikan päälle, kun Euroopan koneet laskeutuvat ja uudet lähtevät eli klo 16-17 välillä.

Äänestä

Kaikki puhuvat lentomelusta mutta liikenteen melu ei haittaa ketään?
Kehä 3 raskasliikenteen melu on jatkuvaa ja kuuluu lähialueille aivan selvästi.
Onkos tässä kysymys jostakin muoti-ilmiöstä .
20 vuotta sitten Vantaalla oli häiritsevää lentomelua mutta tänäpäivänä melu on vähentynyt lähinnä uusien lentokonemallien ansiosta.
Mielestäni liikenteen melu on monessa paikkaa paljon häiritsevämpi kuin lentomelu.
Onhan sitä olemassa kaupungilla melukartat joista melu ilmenee.

Äänestä
  • naapureiden melu. Siitä puhutaan vielä vähemmän kuin em. meluista. Jos elementtitalossa asuu naapurina möykkäävä lapsiperhe, pianisti, kantapäämarssija jne, ei lentomelu tai liikenne siinä paljoa tunnu.

    16 kerrostaloasunnossa pääkaupunkiseudulla asuneena voin kokemuksesta sanoa, että tämä on ehdottomasti pahin melun lähde. Asuisin vaikka moottoritien naapurissa jos vain voisin varmistaa, ettei naapurin kämpästä kuulu mitään.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    naapureiden melu. Siitä puhutaan vielä vähemmän kuin em. meluista. Jos elementtitalossa asuu naapurina möykkäävä lapsiperhe, pianisti, kantapäämarssija jne, ei lentomelu tai liikenne siinä paljoa tunnu.

    16 kerrostaloasunnossa pääkaupunkiseudulla asuneena voin kokemuksesta sanoa, että tämä on ehdottomasti pahin melun lähde. Asuisin vaikka moottoritien naapurissa jos vain voisin varmistaa, ettei naapurin kämpästä kuulu mitään.

    Aika naurettavaa että joku on lentomelusta huolissaan,se naapurien melu ja joskus jopa haju on kyllä ihan hirveä kuunneltavaa,mielellään saisi lentokoneet lentää yli..ehkä sinulla on tähän asti ollut tuuria mutta jossain vaiheessa kuitenkin ymmärrät mistä täällä puhutaan,omakotitalo on ainoa paikka rauhaa rakastavalle.

    Äänestä

  • asiaa__ kirjoitti:

    Kysyin tosiaan lentomelusta enkä naapureista. Kyllä siitä meluisasta naapurista helpommin eroon pääsee kuin lentokentästä. Ja kaikillahan ei valitettavasti ole varaa tai haluja muuttaa omakotitaloon. On se kumma, että aina on jonku pakko päästä naljailemaan. Sääliksi käy teikäläisiä jotka saa tyydytyksen siitä että pääsee avautuun keskustelupalstoille...get a life ja anna tilaa asiallisille vastuksille.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    jos siellä olisi häiritsevästi melua ei siellä asuntaloja olisi,vaikka en pakkalassa vielä asu(muutan heti kun sopiva asunto löytyy)niin uskallan sanoa että kyllä siellä ihan hyvin voi lentomelun puolesta asua ja Vantaa on airport city joten jonkinlainen lentomelu kuuluu asiaan.

    Äänestä

Enpä ole kuullut yhtään lentokonemelua käydessäni
sukulaisten luona Pakkalassa.Sitäpaitsi yleensä ne lentokoneet laskeutuvat Helsinki-Vantaalle Sipoon metsien ylitse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pakkalassa??? kirjoitti:

Olemme harkinneet asunnon ostamista Vantaan Pakkalasta. Talo tulee Pakkalanrinteeseen ihan Jumbon läheisyyteen. Huomattiin vaan sattumoisin, että lentokoneet lentävät siinä kohtaa jo melko alhaalla. Arveluttaa nyt lentomelun määrä. Osaako joku läheisyydessä asuva/asunut kertoa kokemuksista? Olisimme tosi kiitollisia kertomuksistanne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu