Tuolla alempana oli kirjoitus omistajansa raadellusta kissasta joka oli samassa lehdessä ja juttu oli täysin kakkaa. Dramatisoitua kakkaa. Niinpä ajattelin kirjoittaa asiaa samassa lehdestä olleesta pariskunnasta jonka asunto oli palanut tv:n räjähdyksen aiheuttamana. heidän kissansa oli piiloutunut kaappiin ja kuollut, omistajat eivät olleet varmaankaan edes ajatelleet kissaansa kun olivat lähteneet ulos ja perästä itketään kuinka rakas se oli.
Jos minulla tai talossa ylipäätään jossa on eläimiä, syttyisi tulipalo, niin kyllä sen uhallakin että itse saisi palovammoja pelastaisin parhaani mukaan kissat ja muut eläimet. Pariskunnalla varmasti olisi ollut aikaa edes koittaa etsiä lemmikkinsä jos se oli niin rakas.
mutta asia oli nyt se että pariskunta parkui lehdessä ettei löytänyt kissaa edesmenneen "rakkaan" lemmikin tilalle. Ensinnäkin, lemmikki ei ole rakas, jos se on korvattavissa toisella. Toisekseen miksi seiska antoi kakssi kissaa ihmisille jotka saavat häädön sijaiskodista ja joilla ei ole rahaa elättää edes itseään? onko vastasyntyneinä pelastetuilla pennuilla nyt paremmat olot kun ne ovat ihmisten huostassa jotka eivät pysty ostamaan ruokaa edes itselleen??

Vastaukset 4
Vanhimmat
olen samaa mieltä kanssasi..lehdessä yleensä seiskossa..kuletetaan vain juoruja..ei kannata uskoa (ainakaan ihan täysin) lehden huhuja.
Meillä jos syttyisi tulipalo niin ihan ensimmäisenä etsisin kissat ja veisin turvaan jopa sen uhalla, että ne karkaisivat. Parempi sekin kuin tukehtuminen savuun.
Mietipä sitä, jos on paljon savua ja tulta. Ja olet etsinyt kaikkialta, muttet ole löytänyt.. Niin mitä teet... Jäätkö taloon, vaikket eläintä löytäisi. Entäs, jos asut kerrostalossa niin mitä teet?
kyseisessä jutussa ei ollut mainintaa ettäkö sitä oltaisiin yritetty edes etsiä, eikä myöskään sanottu ettäkö se olisi ollut täysin mahdotonta.