pääsylinteri

Miun xj:stä se on tainnut kulua tuo pääsylinteri.
Näin talvipakkasilla rupesin ajattelemaan asiaa,
ja muistin,että kahva painuu aika paljon.
Huoltokirjassa tais olla kahvanliike 7-8mm.
Mulla hyvä että ei tankoon ota kiinni.Niin kertokaa kokemuksia vastaavasta ongelmasta.
Niin mun ongelma on lähinnä jarrujen tehottomuus.Melkein varma olen että vika on pääsylinterissä.
5637
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ensiksikin onko tietoa minä vuonna viimeksi on mahdollisesti jarrunesteet vaihdettu? kaikesta huolimatta sinne kerääntyy kosteutta ja se voi saada aikaan mahdollisesti tuon ilmiön.
Toiseksi jos on joskus vaihdettu niin onko mahdollisesti jäänyt hieman ilmaa jonnekin? myös se saattaa vaikuttaa kyseisellä tavalla.
Kolmanneksi onkohan jarruletkut kuinka vanhat tai muuten ominaisuutensa menettäneet?
varsinkin pitkät kumiletkut alkavat vanhemmiten myös saamaan aikaiseksi samanlaista ilmiötä kun jarrua painetaan niin samalla pehmennyt letku antaa ensiksi periksi ja sitten vasta alkaa jarrupalojen liikkuminen. Siitä syytä juuri esimerkiksi kisakuskit käyttävät hieman toisenlaisia letkuja, mutta tämä nyt tuskin on kuitenkaan se sinun perimmäinen syysi joten ensiksi katselisin vikaa noista kahdesta ekasta vaihtoehdosta. Ja varsinkin jos jarrunesteet ovat olleet pyörässä oikein kauan niin silloin pitäisi myös puhdistaa koko pääsylinteri sillä sinne tahtoo kerääntyä aikaa myöten moskaa joka olisi hyvä myös saada pois sieltä.

Äänestä
  • Joo kiitoksia vinkeistä ! Vaihtoehdot eikun lisääntyvät :) Nesteet vaihdoin viimekesänä, ja mielestäni ilmasin huolella.Mutta täytyy vielä ilmata kertaalleen ja kenties vilkasta pääsylinteriä tarkemmin ja kenties sitten vaihtaa letkut.Mutta onko kokemuksia pääsylinterin kulumisesta ?

    Äänestä

  • matka juhta kirjoitti:

    Joo kiitoksia vinkeistä ! Vaihtoehdot eikun lisääntyvät :) Nesteet vaihdoin viimekesänä, ja mielestäni ilmasin huolella.Mutta täytyy vielä ilmata kertaalleen ja kenties vilkasta pääsylinteriä tarkemmin ja kenties sitten vaihtaa letkut.Mutta onko kokemuksia pääsylinterin kulumisesta ?

    Jos kerran nesteet vaihdettu viime kesänä niin tuskin sitten niissä on mitään, mutta tokihan on mahdollista että joukkoon on jäänyt pienen pieni ilma kupla joka oirehtii siellä. Laitoithan varmastikin sinne Dot4 merkittyä normaalia jarrunestettä? Ettei vaan olisi vahingossa mennyt Dot5 (silikonineste), sillä niitä ei sovi sekoittaa keskenään.
    Mutta mikäli tuo vika ilmaantui sen jälkeen kun nesteet on vaihdettu niin todennäköisin vika on siinä että siellä on mahdollisesti pienenpieni ilmakupla jossakin kohdin järjestelmää...

    Äänestä

  • matka juhta kirjoitti:

    Joo kiitoksia vinkeistä ! Vaihtoehdot eikun lisääntyvät :) Nesteet vaihdoin viimekesänä, ja mielestäni ilmasin huolella.Mutta täytyy vielä ilmata kertaalleen ja kenties vilkasta pääsylinteriä tarkemmin ja kenties sitten vaihtaa letkut.Mutta onko kokemuksia pääsylinterin kulumisesta ?

    Tutkin etujarrujen letkusysteemiä eilen ja huomasin, että se jakopalikka ala T-kappaleen alla, tekee sellaisen ilmataskun, että sieltä ei kaikki ilma poistukaan kunnolla. Irrotin jakopalikan kaksi M6 kiinnitysruuvia ja käänsin sen sellaiseen asentoon, että ilma pääsee nousemaan pääsylinterille päin. Kahvassa tuntunut pieni "pehmeys" hävisi, eli siellä oli kuitenkin vielä hiukan ilmaa.

    Äänestä

  • Kra kirjoitti:

    Kiitoksia huippu neuvoista ! Nesteet on ihan oikeanlaiset,täytyy varmaan aloitella tuolla ilmauksella,mitä jo ajattelinkin jo aikaisemmin.
    Mutta kohan kelit lämpiää niin,pääsee pyörän kimppuun.(ei ole lämmintä tallia)Hauskaa kevään alkua!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

matka juhta kirjoitti:

Miun xj:stä se on tainnut kulua tuo pääsylinteri.
Näin talvipakkasilla rupesin ajattelemaan asiaa,
ja muistin,että kahva painuu aika paljon.
Huoltokirjassa tais olla kahvanliike 7-8mm.
Mulla hyvä että ei tankoon ota kiinni.Niin kertokaa kokemuksia vastaavasta ongelmasta.
Niin mun ongelma on lähinnä jarrujen tehottomuus.Melkein varma olen että vika on pääsylinterissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu