...voisitteko kertoo, miltä teistä tuntuis jos aika ujon oloinen poika tulis esim. opiskelupaikassa kertomaan, että on kiinnostunut teistä ja pyytäis vaikka kahville. Tein ite noin ja tyttö valitettavasti kieltäytyi. Olen miettinyt paljon, että mitähän se nyt mahtaa ajatella minusta ja miten se suhtautuu tapahtuneeseen. Opiskellaan samassa paikassa ja nähdään toisiamme käytävällä ohimennen silloin tällöin. Joskus ollaan satuttu johonki samaan baariin samana iltana. Tytön kohtaaminen tuntuu minusta nyt tosi nololta. Olen miettinyt, että pitääköhän se tyttö minua huvittavana/naurettavana, kun menin tunnustamaan sille kiinnostukseni vai voisiko se olla imarreltu, vaikka antoikin pakit. Olen yrittänyt tuon tapahtuman jälkeen olla kuin en huomaisikaan sitä tyttöä - onkohan se järkevästi tehty? Kerron vielä sen verran, että se tyttö on todella kaunis, sellainen joka voisi kai saada kenet tahansa, mutta itse en ole mikään suuri hurmuri ulkonäöltäni (vaikka enpä kai mitenkään vastenmielinenkään, melko tavallinen siis). Se tyttö ei mun tietääkseni seurustele.
Tytöt...
r.b.d.m.
14570
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hei!
Toivottavasti saat tyttöjenkin mielipiteitä, mutta otan tässä miehenä myös kantaa. Tyttö on imarreltu yhteydenotostasi. Ihmettelen vaan sitä, että jotkut tytöt suhtautuu niin samperin valikoivasti kavereihin. Mutta tee kuten espanjalainen mies: älä jää hetkeksikään miettimään tuota tyttöä, vaan katso seuraava, ota hiuksista kiinni ja vie kahville!!
Kivaa syysviikkoa t. Tomppa
Musta tuntuu että tyttö on imarreltu -tai ainakin ite olin kun yks kundi pyys mua kahville. Mulle sattu itseasias ihan samanlainen juttu ku sulle, paitsi että mä olin se tyttö ja mä kyllä suostuin..,,ja se kundi oli komea, mutta en silti halua sen kanssa mitään vakavaa. Vielä ei olla käyty kahvilla, ehkä joku päivä..
luultavasti se tyttö ei oo kiinnostunu tai sit se vaan esittää vaikeasti tavoteltavaa...
mut aika monet tytöt jotka saavat melkein kenet haluavat ottavat vain parhaimman näköisiä, jotta he "kehtaavat" esitellä jätkänsä ystävilleen.
itse olisin imarreltu jos joku kouluss tulisi kahville pyytämään...
mutta voi myös olla että sillä muijalla on jo joku toinen kiikarissa!
mutta toivottavasti hän vielä suostuu:)
voithan sä vielä silti moikkailla sitä tyttöä ja mennä muuten vaa joskus juttelemaan..kyllä sä sit huomaat et onx se susta kiinnostunu vai ei yhtään...
Voin uskoo, että on kiusallista nähdä tätä tyttöä silloin tällöin sattumalta. Vaikka sua kalvaakin ajatus, että olet tehnyt itsesi naurettavaksi, niin ulkopuolisesta tää kuulostaa maailman tavallisimmalta kuviolta.
Antaisitko sille tytölle vielä mahiksen jos se pyytäisi anteeksi ja suostuisi olemaan sinun kanssasi?Antaisitko uuden mahiksen?Ja miksi?
Antaisin kyllä mahdollisuuden, jos se jotenkin osoittaisi, että kyllä se onkin kiinnostunut minusta. Ei mulla ole missään vaiheessa tunteet muuttuneet sitä kohtaan enkä koe, että se olisi jotenkin loukannut minua antaessaan silloin pakit. Tokihan tiesin silloin pyytäessäni sitä kahville, että on fifty-fifty mahdollisuudet: tyttö joko suostuu tai sitten ei.
Siitä tapahtumasta alkaa olla jo vierähtänyt aikaa... Mutta vieläkin se tyttö pyörii mielessä paljon... Se on vaan niin ihanan oloinen... *huoh*
Tiesin että antaisit sille vielä toisen mahdollisuuden.Mutta miksi väität tunteneesi noloutta?Ei siinä ole mitään noloa.
Mikä siinä tytössä oikein viehättää?
Nolottaa kai siksi, että tunnen käyttäytyneeni kömpelösti silloin, kun menin pyytämään sitä kahville ja tunnustamaan, että olen kiinnostunut siitä tytöstä. Vaikka enhän voi kyllä oikeasti tietää, pitikö se tyttö käytöstäni kömpelönä.
Ajattelen, että ehkä sitä tyttöä vain naurattaa se, että minunlaiseni on voinut kuvitellakaan, että hän voisi olla kiinnostunut minusta. Kai tämä johtuu vain huonosta itsetunnosta - on vaikea uskoa, että joku (varsinkaan se yksi!) voisi kiinnostua minusta.
Kysyit, mikä siinä tytössä kiinnostaa. No, en varsinaisesti tunne sitä tyttöä, joten en voi sanoa siitä mitään varmaa, paitsi että se on maailman kaunein ja suloisin olento. Se vaikuttaa luonteeltaan aika rauhalliselta ja sellainen vetoaa minuun. En ole sitten varma, että olisiko meillä riittävästi yhteisiä kiinnostuksen kohteita, kun en tosiaankaan tiedä sen kiinnostuksen kohteista hirveästi. Minusta vain tuntuu, että meissä on jotain yhteistä...
Osaisitko sinä vastata minun kysymykseeni?
Torjuin erään pojan aloituksen, nyt en tiedä voisiko hän antaa minulle anteeksi sitä.Aika vastaavanlainen tilanne, vai mitä? Tämä poika on jotenkin jännittynyt seurassani tai oli ennen torjumistani.Nyt hän ei ole huomaavinaan minua.Mistä on kysymys?Ja voisiko minulla olla uutta mahdollisuutta?
Joo, tosiaan hyvin samanlaiselta kuulostaa kuin mun tilanteeni. Kyllä olen lähes 100% varma, että hän antaisi sulle toisen mahdollisuuden. Sun kannattaisi nyt vaan tehdä todellakin selväksi, että olet sittenkin kiinnostunut tästä pojasta. En tiedä, kuulostaako tämä sinusta ylivoimaisen vaikealta tehtävältä tuossa tilanteessa, mutta mun mielestä sinun kannattaisi vaan mennä nyt juttelemaan sille pojalle, jos näet sitä sopivassa tilanteessa ja selittää jotenkin, että edellisestä torjumisesta huolimatta haluaisit sittenkin tutustua häneen. Voi olla, että poika ei välttämättä uskalla nyt tulla juttelemaan sulle, jos hän pelkää, että torjut hänet uudelleen ja tilanne muuttuu hänen kannaltaan vielä entistä nolommaksi.
Toivottavsti tästä oli nyt jotain apua... Älä pelkää, vaan tee selväksi, että haluat tutustua siihen poikaan! Onnea yritykselle! :)
Olet aika varma, että saisin uuden mahdollisuuden tutustua häneen.Miksi? Toivottavasti syynä ei ole kaunis ulkonäköni.
Siitä on jo aika.Mutta uskon hänen antaneen jo anteeksi.Oletko samaa mieltä?
Mitäs jos hän ei enää tahtoisi minua?Mistä silloin olisi kysymys?Siitäkö että hänellä on toinen tyttö, vai lopahtiko hänen kiinnostuksensa yhtäkkiä pois?
Vaikeahan minun on mennä sen sinun tarkoittamasi pojan motiiveita tietämään, joten en voi sanoa, onko hän kiinnostunut sinusta vain ulkonäkösi vai myös luonteesi takia. Meitä poikiakin kun on useampaa sorttia. Luulen kyllä, että hän on antanut jo anteeksi, jos hän nyt sinulle on mitään kaunaa kantanutkaan.
Jos hän ei tahtoisi enää sinua, niin syynä tosiaan voisi olla, että hänellä on jo joku toinen tai sitten mielenkiinto on vain lopahtanut - kyllähän sellaista sattuu... Mutta sitähän sinä et voi tietää, ellet pyri ottamaan asiasta selvää! Eli jos tosiaan olet kiinnostunut siitä pojasta, niin mene ihmeessä juttelemaan, jos se vain on mahdollista. Tai osoita kiinnostuksesi jotenkin muuten tosi selkeästi (hymyile, liiku sen pojan lähellä ja muuta sellaista). Mutta mitä kauemmin viivyttelet, niin sitä suurempi mahdollisuus on, että poika saattaa löytää vaikka jonkun toisen.
Eli toimeksi vaan! Omasta kokemuksesta voin sanoa, ettei maailma kaadu, jos se toinen ei tahdokaan olla kanssasi. Nololta voi tuntua tulla tyrmätyksi, mutta elämä nyt vaan on sellaista.
Itsellenikin kävi jokin aika (no hyvä on, melko pitkä aika) sitten samalla tavalla, sillä erotuksella, että tiesin sen kundin haluavan pyytää kanssaan ulos jo ennen kuin oikeastaan pyysi. Lievää läpinäkyvyyttä tuon toiminnassa yleensäkin oli. Ja suostuinhan mä. Seurusteltiin reilut puoli vuotta...
Kyllä useimpia tyttöjä imartelee se, että joku tulee heitä kanssaa ulos pyytämään. Vaikka eivät suostuisikaan. Eikä itseään kannata pakkien takia nolostuttaa, onhan niitä mahdollisuuksia. Ja kun aikaa kuluu, niin voi olla, että saat vielä uuden mahdollisuudenkin. :)
MÄ SEURUSTELISIN LIKI 12 4 - 16 VUOTTA JA MENISIN KIHLOIHIN 22.4 JA NAIMISISSA OLISIN 12 16 - 28 VUOTTA