(Rakkaalta) Salattu elämä

haluat suhtenne pitää ja kuinka paljon siis haluat itsestäsi toiselle antaa. Mä en usko tuohon säästelyyn, koska kaikki eletty on osa sua.
Jos on hyvä parisuhde, siinä on sekin ilo että ne ikävät asiat voi jakaa, vaikka se olisi vain sitä että kertoo ne kerran, niin silti se on tärkeä asia teidän suhteelle.
Kaikki kertomattomat asiat on aina välissä.

Meillä meni aika hyvinkin aikaa ennenkuin kaikki asiat käytiin läpi, mutta loppuelämähän tässä on aikaa.
Kertomatta jättämisestä voi tulla myös luottamus kysymys ja yms.
Kaikkee plaaplaa juttua, mutta pointti on se että kerro vaan. Jos hän haluaa tietää, häntä jää vaivaamaan jos aina sanot ettet halua.

Oon ite aika sulkeutunut henkilö enkä yleensäkään hirveesti puhu henk.kohtaisista enkä varsinkaan kipeistä asioista läheisillekään ihmisille. Viimeaikoina olen tosin huomannut että vaikka kipeistä asioista voikin olla vaivalloista puhua, niin se lopulta kannattaa siitä huolimatta. Tietysti kannattaa puhua sellaiselle ihmiselle josta välittää, johon voi luottaa ja joka ymmärtää. Kun joistain pahoista kokemuksista on muodostunut möykky sisimpään niin voi käydä niin että vetäytyy sisäänpäin vaalimaan sitä omaa kurjuuttaan ja luulottelee itselleen ettei kukaan voi koskaan ymmärtää miten pahalta musta tuntuu. Ja sehän ei pidä paikkaansa. Jokainen ihminen tässä elämässä joutuu kohtaamaan kärsimystä ja useimmilla on myös kyky tuntea sympatiaa ja ymmärtää toisten vaikeuksia. Kerran kun on avautunut jollekin niin se ei tunnu enää niin mahdottomalta ajatukselta. Toisaalta ei oo myöskään reilua liiallisesti kuormittaa toisia omilla ongelmillaan, siis pitää toista omana likasankonaan. Oman sulkeutuneisuuteni vastavaikutus näyttää olevan se että ihmiset kertovat minulle melkein ensi tapaamisella kaikki kauhujutut elämästään. Yleensä he sanovat jotain tyyliin: "en tiedä miks kerron tän sulle, mutta jotenkin mä luotan suhun...". Silloin tekis joskus mieli sanoa että en mäkään tiedä miksi sä kerrot tätä mulle, mä en halua kuulla! Joskus se myös turhautta kun tuntematon ihminen avautuu mulle mutta en pysty itse samaan vaikka voisin halutakin. Suosittelen kyllä puhumista, se keventää taakkaa ja lähentää. Tuskin sitä pystyy itseään niin sataprosenttisen hyvin ilmaisemaan että toinen ymmärtäisi täysin sun tuntemukset, mutta voihan sitä edes yrittää jotain änkytellä :)

jotkut asiat saapi hautautua menneisyyteen..
Mitä niitä kertomalla uudelleen henkiin herättää.
Mä oon kuullu semmosia juttuja, että olis ollu parempi olla kuulemati...kylä ne saattaa jäädä vaivaamaan.
Ihan oman harkinnan mukaan...iteppähän joutuu seuraukset kantamaan.
Mä en enää kerro oikeestaan mitään existä. Ja jos kyläänkin mennään, en välttämättä kerro, että toi on mun ex.
On tullu turhia eroja aikasemmista puheista. Tekeevät kärpäsestä härkäsiä, jokkut naiset.

omasta menneisyydestäsi, muuten ei tule mitään.

kaiken ja heti, realityterapia tyyliin..

no ei, anna vaan rakkaasi rauhassa udella - ja jätä ne härskeimmät ja maukkaimmat jutut kertomatta:)

et tietenkään kerro. Se tilanne (katse, tunnelma, omat aivot jne.) kertovat juuri sitten, jos haluat kertoa jotakin sulle vaikeaa. Koskaan ei kannata kertoa mitään, ellei tunne itsensä olevan siihen henkisesti valmis, jos on, niin se tulee ulos ihan kuin itsestään, sen haluaa kertoa kumppanille. Tekee vaan pahaa kertoa, jos ei itse ole valmis. Jos kyse on kuitenkin jostain oleellisesta asiasta parisuhteen kannalta, on velvollisuus kertoa, mikäli haluaa tulevaisuuden menevän hyvin. Todellinen parisuhde kestää mielestäni kuitenkin kaikki tunnustukset itsestäni ja kumppanistani; olen kuitenkin juuri sen nykyisen, tuntemani ihmisen kanssa, ja kaikki hullu menneisyys voi todellakin olla pelkästään sitä menneisyyttä. Tuossa tapauksessa pitää ottaa rakas "koko pakettina" ja vaan katsoa, onko kokonaisuus rakkauden arvoista. Yleensä kuitenkin rakastut tämänhetkiseen ihmiseen, ja hänen menneisyytensä seuraa mukana. Huom. menneisyys, ei nykyisyys.

paljolti siitä, millä tavoin nämä asiat vaikuttavat nykyisyyteen. Kyllä se luottamusta koettelee, jos jotain salailee ja sitä paitsi voi olla vaikea olla "oma itsensä" jos tietää salailevansa asioita toiselta. Mutta ei tietenkään kaikkea tarvi heti kertoa (jotain traumaattisia kokemuksia menneisyydessä esim.), vaan pikkuhiljaa sitten kun toista tuntee paremmin.

Itse olen salannut joitain asioita menneissä suhteissani ja eivät ne suhteet ole kestäneet. Nyt olen sinkku mutta toivon löytäväni ihmisen jonka seurassa ei tarvitsisi salailla. Salailu myös luo helposti sellaista ilmapiiriä että toisenkin on vaikeampi puhua itsestään. Kumpikin sitten pitää välimatkaa toiseen jotta "ei paljastuisi" ja eipä sellainen suhde pitkään voi toimia.