sisustusalan ihminen, että miten laatat laitetaan, kun pitäisi käyttää tiililadontaa?
Laitetaanko toinen kerros aina edellisen kerroksen laatan puolivälistä, vai yhden kolmasosan kohdalta?
Laitetaanko toinen kerros aina edellisen kerroksen laatan puolivälistä, vai yhden kolmasosan kohdalta?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sehän riippuu ihan, että minkälaisen siitä haluat! Yleensä aloitetaan puolesta välistä, näyttää ehkä tasapainoisemmalta...
Edelleen makuasioita mutta,
Kultainen leikkaus(1/3) toimii paremmin myös tuossa.
Ps.Olen valokuvauksen aktiivi-harrastaja.
Miellä alkaa edellisen 1/3 kohdasta. Näyttää todella typerältä ja sekavalta, aivan kuin olisi väärin ladottu, vaikka ihan oikein on. Haluaisin vaihtaa laatat alkamaan edellisen puolesta välistä.
Itse laittaisin ehdotomasti puolivälistä, koska silloin on jotenkin helpompi silmän hahmottaa ladonnan geometria. 1/3 voi tosiaan näyttää sekavalta.
KOkeile kuitenkin itse. Ladot vaan lattialle laattoja molemmilla tavoilla ja riittävän laajalle alueelle, niin huomaat itse kumpi miellyttää.
Meillä juuri laitettu puolesta välistä ja hyvältä näyttää.
laitettiin itse puolivälistä. Tiililadonta tehtiin, jotta saatiin korostettua lattian toista suuntaa. Homma toimii hyvin ja puolesta välistä laitettu on omasta mielestäni rauhallisempi kuin 1/3.
Mutta kuten joku sanoi, niin tee testi ja lado lattialla pari kerrosta. Voi hyvin olla, että pidät enemmän 1/3 ladonnasta :)
onnistui hyvin, on rauhallisen näköinen, tulee
mukavannäköistä seinää. Kiitos mielipiteistänne.
Veikkaaan,että suurin osa vastaajista ei edes tiedä mistä puhutaaan.