Perintövero

Perintövero on jäänne sosialismista. Perintöverolaki tulee kumota koska Lenin-setä ei enää asu täällä. Verot köyhällistön verta juo.
7686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Missä vaiheessa perintöveron kumoaminen on? Hämärästi muistan lukeneeni, että ko. vero poistetaan, mutta olisiko jollain kirkkaampaa tietoa, missä mennään? Kiitos.

Äänestä
  • Ei ole oikein ottanut tuulta alleen tuo ehdotus. Veron tuotto on liian suuri, kansantalous ei kestäisi sitä.

    Vanhanen on sanonut, että ensi vaalikaudella selvitetään, voisiko kolmannen ja ankarimman perintöveroluokan poistaa. SDP vastustaa puuttumista veroon.

    Eli ei tule tapahtumaan pitkään aikaan.

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    Ei ole oikein ottanut tuulta alleen tuo ehdotus. Veron tuotto on liian suuri, kansantalous ei kestäisi sitä.

    Vanhanen on sanonut, että ensi vaalikaudella selvitetään, voisiko kolmannen ja ankarimman perintöveroluokan poistaa. SDP vastustaa puuttumista veroon.

    Eli ei tule tapahtumaan pitkään aikaan.

    pitäisikään poistaa? Perintöhän on tuloa saajalleen, joten siinä kuin kaikkia muitakin tuloja verotetaan, miksei myös perintöä? Kaiken lisäksi perintö on "ihan ilmaista" tuloa siinä mielessä, että sen eteen ei ole useimmiten tarvinnut tehdä yhtään mitään, ainoastaan syntyä perheeseen, jossa on jotain perittävää.

    Mitä tulee valtion tulonmuodostukseen, niin jos kaikki veromuodot poistetaan (varallisuusverohan meni jo), niin milläs hyvinvointiyhteiskunta rahoitetaan? Vai onko sillä väliä?

    Äänestä

  • miksi perintövero kirjoitti:

    Yksi syy on se, että useimmiten se kohdistuu nimenomaan tavalliseen omaisuuteen - eli asuntoon joka on saatu kovalla työllä (osittain) maksetuksi. Leski jää asumaan taloon ja perilliset maksavat veroa, vaikka omaisuutta ei saisi kenties kymmeniin vuosiin realisoitua.

    Perintövero pitäisi ehdottomasti poistaa tavanomaisen omisuuden osalta.

    Lisäksi kohtelee kaltoin tilanteita jossa kuolemaa ei voida ennakoida, verosuunnittelua tehdä.

    Missään muualla ei ole tämäntyyppistä verotusta -luultavammin Suomi ei ole ainoa joka tässä asiassa on oikeassa.

    Äänestä

  • asdf kirjoitti:

    "Missään muualla ei ole tämäntyyppistä verotusta -luultavammin Suomi ei ole ainoa joka tässä asiassa on oikeassa."

    Itseasiassa Ruotsi oli se poikkeustapaus tässä luopuessaan verosta, samoin kuin se on poikkeus ydinvoimasta luopumisessa ja pelkän seksin oston kriminalisoinnissa. Finanssioikeuden professori Kauko Wikström toteaa vero-oikeuden oppikirjassaan, että perintöveromme on kansainvälisessä vertailussa suhteellisen alhainen. Kyllä mm. testamenttijärjestelyillä pystyy ihan hyvin varautumaan seuraamuksiin.

    Kivuttomampi perinnön kaltaista omista ansioista riippumatonta hyötyä on verottaa kuin ansiotuloja. Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi pitäisi mielestäni ennemmin lieventää ansiotuloveroprogressiota.

    Poikkeuksellista Suomessa on myös se, että alaikäiset lapsetkin perivät vanhempansa (muualla yleensä aviopuoliso perii)....

    Ja ainakin Iso-Britanniassa tavanomaisesta omaisuudesta ei makseta perintöveroa....

    Siis missä maissa on Suomenkalainen systeemi perintöveroissa?

    Testamentein varautuminen onnistuu silloin kun kuolemaan osataan varautua - ikää alkaa olla jo reilummin ja näitä asioita mietitään. Käytännössä aika harva 30-kymmpinen on esimerkiksi tehnyt testamentin.

    Otsikon kysymykseesi en osaa vastata, jospa joku vähän paremmin kansainvälistä vero-oikeutta tunteva voisi valaista, jos täällä sellaisia ihmisiä palstoilla haahuilee. Meillä on joka tapauksessa käytössä perinteinen pohjoismainen järjestelmä, josta vain Ruotsi on luopunut. Näppituntumalta sanoisin, että perintöverotus on Manner-Euroopassa aivan normaalia ja yleistä.

    Common law-maissa on monia erityispiirteitä mannermaiseen järjestelmään verrattuna, tuo on yksi. Lakiosaa ei siellä ole.

    Suomessa lesken asemaa on turvattu eri tavalla, mm. elinikäisellä asumisoikeudella yhteisessä kodissa. Lesken suoja on Suomessa avio-oikeudellista, ei jäämistöoikeudellista kuten joissain maissa. Leski saa osituksessa puolet "yhteisestä potista" avio-oikeutensa nojalla. Avio-oikeuden nojalla tulevasta omaisuudesta ei mene perintöveroa.

    Kallis suomalainen järjestelmä on vain silloin, jos tahtoo siirtää testamentilla suuria omaisuuksia täysin "ulkopuoliselle" taholle.

    Ongelmallinen on nykyisellään sellaisen avopuolison asema, jonka kanssa perittävällä ei ole yhteistä lasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nikolai Kopeloi kirjoitti:

Perintövero on jäänne sosialismista. Perintöverolaki tulee kumota koska Lenin-setä ei enää asu täällä. Verot köyhällistön verta juo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu