Sunnuntain sanomalehdet kirjoittivat isoin otsikoin Mannisen sijoittumisesta yhdeksänneksi. Myös sitä pohdittiin missä syy tähän. Odotin, että Jaakko Tallus olisi saanut hehkutusta hyvästä hiihdosta ja viidennestä sijasta. Mutta siitä mainittiin sivulauseella. Missä vika? Itse en ymmärrä tätä, miksi Manninen valtasi isot otsikot?
Mihin unohtui Tallus?
2
828
Vastaukset
- koska...
hänen arvokisa- ja maailman cup-menestyksen välillä vallitsee niin suunnaton epäsuhta.
Toki Talluksen hienosta kisasta olisi pitänyt kirjoittaa isoilla kirjaimilla. - lits
yhdistetyssä ja mäkihypyssä sama homma.
mannisesta ja ahosesta saadaan aina iso juttu vaikka joku muu suomalainen olisikin menestynyt paremmin.. viime vuonna kun hautamäki voitti loppu kaudesta niin siitä oli kuitenkin pienet jutut ja isot jutut meksei ahonen pärjää ja päläpälä.. olisi välillä mukavaa lukea muistakin suomalaisista. Koska media herää ja huomaa ettei lajit oo vain yhden ihmisen varassa..
sitä odotellessa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1082727EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291321- 981156
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas162997Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366987Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133948- 54833
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22663- 40648
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta109625