opiskelen ulkomailla, menossa viimeinen kevät.
Lopputyötä pakerran parhaillaan kokoon,ja tuntuu että olen ihan lopussa! ohjausta en ole työni kanssa saanut kuin nimeksi, olen oman onneni nojassa sen kanssa. runko on kasassa, ja tekstiä on noin 1/3 valmiina, mutta tällähetkellä en ole edes varma mitä työni käsittelee! ;)
asiaa ei auta, että samanaikaisesti on pakollisia luentoja ja seminaareja on lähemmäs parikymmentä tuntia viikossa, esseitä ja muita isohkoja kurssitöitä palautettavana useita, päälle vielä tentit... kaikki on pakollista, ja palautuspäivissä ei ole joustoa.
tästä kaikesta johtuen istun kirjastossa 7 päivänä viikossa, keskimäärin 10h per päivä, ja silti tekee tosi tiukkaa saada työt ajallaan valmiiksi. vapaata ei yksinkertaisesti pysty pitämään, ja jos pitäisi, tikittäisi mielessä kuitenkin ke sata keskeneräistä hommaa, jotka eivät etene sillä että "lorvii"...
alan jo nyt olla aika burn outin partaalla, itken joka päivä, enkä tiedä miten selviän kesään asti järjissäni... :(

Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet saamassa hieman esimakua siitä, millaista työelämä on, ainakin jos on sattunut "dynaamiseen työympäristöön". Joten paina nyt vain, äläkä märise. Tiedätpähän, mitä on edessä seuraavat neljäkymmentä vuotta.
Ei nyt ihan noinkaan, kun edellinen kirjoittaja kirjoitti. Sulla kuulostaa tosi kiireiseltä tämä kevät. Ootko varma, ettet tee hommia liian tunnontarkasti? Jos tavoittelet vitosta joka kurssista, niin varmasti menee hermot. Yritä ottaa vähän löysemmin, ja läpäistä vaikka kurssit rimaa hipoen. Kukaan ei katso arvosanojasi, kun työelämän portteja sitten aikoinasi kolkuttelet. Tärkeämpää on saada homma loppuun, oli arvosanat mitä tahansa! Monella YO-opinnot, ja eritoten gradu venyvät pitkiksi liiallisen kunnianhimon takia. Arvokkaampaa työnantajan näkökulmasta on nopea valmistuminen, kun kymmenen vuoden opiskelut Laudaturin gradulla.
Olen, olen tosiaan ihan loppu. Piippu suuhun kohta jos tää gradu ei kohta etene ja mene läpi.
Mokoma työ yhden paperinivaskan kanssa, jota lukee keskimäärin 4 henkilöä koko maailmassa ja joka jää hyllyyn pölyttymään.