ärsyttää kun joka sarjassa on nykyään lesboilua. Tällä hetkellä en viitsi seurata salkkareita tai o.c:ta edes. Onneksi Marissa ja Ryan palaa yhteen kakkoskauden lopussa. Niin kuuluukin mennä
Voi
että mua
2902
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on se niin. Liikaa yritetään tyrkyttää nykyään, tuoda toisten silmien eteen, vaikka kaikkialla sitä on aina ollut kuten miesten välistä rakkauttakin. Onko naisten välinen siis vielä suurempi tabu?!? O.C:tä en katso, mutta "Salkkareiden" muijat on ihan ok, joskaan eivät sen aidompia kuin L-Koodissakaan. Tietty jälkimmäisessä amerikkalaisessa sarjassa ollaan miten päin vaan ja kaikki tykkää, vaikka ko. sarjan näyttelijät kuitenkin ovat ihan heteroita. No, ei sen puoleen, ettei minua ja varmaan jotain muutakin kiinnostaisi. Mutta miksi normaalien heteroiden eteen pitäisi moinen tuoda lisäkikseiksi. Niiden on mielestäni turha miettiä tv-sarjan kautta, mistä ovat jääneet paitsi, kun samalla jotkut muut ovat tajunneet osoittaa ihastuneisuutensa IHMISEEN sukupuoleen katsomatta... Jospa jokainen sen tajuaisi sarjaa, sen nimeä ja mainetta katsomatta...
jos halauat katsoa tasokasta sarjaa, katopa sunnunutai-iltana Ihana Elisa.
Ei ole kyse siitä, ollaanko heteroita tai mitä tahansa,hyvin tehty on hyvin tehty.
Kyllä Elisa on ilo silmalle ja kreivi upeakatseinen mies.jokaiselle jotakin. Ei kannata olla tiukkapipo, jää paljosta vaille;)
Oletko koskaan muuten ajatellut, me homot ja lesbot joudumme väkisinkin katsomaan heterorakkautta. ei häiritse yhtään kun hyväksyy
itsensä ja toiset.