Poliisien

Minulla on eräs ystävä joka on palvellut poliisissa koko ikänsä. Nyt hän on eläkkeellä. Hän kertoo että hän partiopoliisina ollessaan löysi puistosta erään juopuneen naisen. Nainen sanoi autoon tullessaan että saatte sitä haluamaanne jos viette hänet kotiin. Nämä kaksi poliisimiestä ajoivat syrjäseudulle ja vanhempi poliisi meni ulos tupakalle ja nuorempi sai siltä naiselta haluamansa ja minkä hän tarjosi.

Kuitenkin haluaisin muistuttaa partiopoliiseja asiasta että vaikka joku tarjoaisi mitä tahansa niin asianmukainen pitää olla.

Kuitenkaan tässä tapauksessa ei kukaan hävinnyt mitään.

Huomautan edelleenkin että polisin työ on hoitaa virkatehtäväänsä, vain ja ainoastaan. Ei käyttää hyödykseen humalaista naista.
131104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ja ihanko kaiken uskot mitä kaverisi sinulle kertoo??

Äänestä

olihan hänellä naisen lupa

Äänestä

Totta tai ei mutta ei olisi mikään ihme vaikka olisi totta kun sen verran on kokemusta kieroista poliiseista--

Äänestä

No ei tuo vielä mitään, mulla oli maijan taka tilassa koko Pyrinnön Pamauksen naisjoukkue ja kaikki halusivat minulta! Liekö virkapuku syynä? Homma meni jopa ylitöiksi ja jouduin jäämään sairaslomalle nestehukan ja ylirasituksen takia!

Äänestä

ja jos tämä on tapahtunut niin se on tapahtunut heti talvisotien jälkeen... mitä yhteyttä tuolla on nykypoliisiin! hahahaa. s**tanan daiju...

Äänestä
  • Tapaus oli 80-luvun alussa. Nykyisinkin saattaa olla tai ei. Kuitenkin huomautan että poliisin pitää olla arvokas ja kunniallinen työssään. Nuo tuommoiset töppäilyt jättää huonon jäljen. ymmärrä että asiallisuus on poliisin kunnia.

    Äänestä

kaveri kertoi että on poliisi ja on pannu asiakkaita. Hän on ollu poliina 60-vuotta ja on nyt 45-vuotias eli hänellä on vielä 18v eläkkeeseen..

Äänestä

Ei nyt taida olla ihan oikea palsta... ne pervojen namusetien seksifantasiat löytyy varmaan toiselta osastolta. Tarina haiskahti kyllä ummehtuneen 80-luvun pornolehtiartikkelilta...heh-hah-haa!

Äänestä
  • Voitko sinä väittää vääräksi sitä kun eräs pohjanmaalta syntyisin oleva ylikonstaapeli tehtaili rahan puutteessaa Yhdysvaltain dollareita. Ihan kuule ajoivat offset koneelta trukilla niitä.

    Samoin eräs vanhempikonstaapeli teki rikoksia yhtenä yönä, niin paljoa ei kerkee tavallinen kansalainen tekemään elinaikanaankaan.

    Nussittu ja ryssitty on paljon polisissa!

    Äänestä

  • setelin painjiin kirjoitti:

    Voitko sinä väittää vääräksi sitä kun eräs pohjanmaalta syntyisin oleva ylikonstaapeli tehtaili rahan puutteessaa Yhdysvaltain dollareita. Ihan kuule ajoivat offset koneelta trukilla niitä.

    Samoin eräs vanhempikonstaapeli teki rikoksia yhtenä yönä, niin paljoa ei kerkee tavallinen kansalainen tekemään elinaikanaankaan.

    Nussittu ja ryssitty on paljon polisissa!

    Vuoden poliisi. Vuotta vaan en muista, kun on siitä pitkä aika.

    Äänestä

  • setelin painjiin kirjoitti:

    Voitko sinä väittää vääräksi sitä kun eräs pohjanmaalta syntyisin oleva ylikonstaapeli tehtaili rahan puutteessaa Yhdysvaltain dollareita. Ihan kuule ajoivat offset koneelta trukilla niitä.

    Samoin eräs vanhempikonstaapeli teki rikoksia yhtenä yönä, niin paljoa ei kerkee tavallinen kansalainen tekemään elinaikanaankaan.

    Nussittu ja ryssitty on paljon polisissa!

    eikä sille ole loppua näkyvissä

    Äänestä

poliisilta munaa, ihan niinkuin ne eukot ketkä maksaa taksikyytinsä luonnossa!

Äänestä

ovat pahaa ja vääryyttä tehneet "lain nimissä".
toivottavasti käpypolulla tavataan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luottamus. kirjoitti:

Minulla on eräs ystävä joka on palvellut poliisissa koko ikänsä. Nyt hän on eläkkeellä. Hän kertoo että hän partiopoliisina ollessaan löysi puistosta erään juopuneen naisen. Nainen sanoi autoon tullessaan että saatte sitä haluamaanne jos viette hänet kotiin. Nämä kaksi poliisimiestä ajoivat syrjäseudulle ja vanhempi poliisi meni ulos tupakalle ja nuorempi sai siltä naiselta haluamansa ja minkä hän tarjosi.

Kuitenkin haluaisin muistuttaa partiopoliiseja asiasta että vaikka joku tarjoaisi mitä tahansa niin asianmukainen pitää olla.

Kuitenkaan tässä tapauksessa ei kukaan hävinnyt mitään.

Huomautan edelleenkin että polisin työ on hoitaa virkatehtäväänsä, vain ja ainoastaan. Ei käyttää hyödykseen humalaista naista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu