Ei vauvakuumetta

täälläkin, eli ikää 28 ja mies on jo monta vuotta halunnut lasta. Itse päätin antaa periksi, ja nyt puol vuotta sitä ollaan yritettykin. Edelleenkään ei kuumetta ole, vaan ajattelen vaan niin, että sieltä se tulee kun on tullakseen, ja enköhän kerkeä ajatukseen odotuksen aikana tottumaan. Pidän kyllä lapsista, mutta olen kanssa aika itsekäs ja mietin miten elämämme vauvan myötä muuttuu. Aina ei kannata miettiä liikaa seuraamuksia, vaan antaa palaa vaan.. ei kannata liian kauan odotella, kun mitä vanhemmaksi tulee, sen vaikeammiksi kaikki menee :) Tänään mulla on muuten kp 29/26, ja huomenna ajattelin testailla. Saa nähdä saanko antaa ihanan ystävänpäivälahjan ukolleni :)

Viestisi olisi melkein voinut olla minun tekstiäni. Mies haluaa vauvaa, on halunnut jo pitkään, mutta minulla ei ole vielä tähän mennessä ollut minkäänlaista vauvakuumetta tai vastaavaa. Toisaalta joskus tulevaisuudessa haluaisin kuitenkin perheen.

Ongelma on se, että olen 28, ja mieheni 11 vuotta vanhempi. Varsinkin mies tuntee olevansa kohta jo liian vanha lapsentekoon, mutta... Minua stressaa esim. nuo työasiat. Olen määräaikainen, kuten sinäkin, ja mies ei tällä hetkellä ole töissä. Olemme eläneet pitkiä aikoja kovastikin pienillä tuloilla, mikä on varsinkin minulle ollut välillä hyvin stressaavaa. En haluaisi enää samanlaiseen tilanteeseen, varsinkaan lapsen kanssa. Toisaalta niitä vakituisia töitä ei välttämättä löydy niin helposti, ja sitten jos joskus löytyy, voi lapsenteko olla jo liian myöhäistä.

Ja sitten tietysti tulee mietittyä, että rakastaako sitä lastaan, jos ei ole mitään vauvakuumettakaan ollut. Pelottaa myös se, kuinka jaksaisin, koska lastenhoitoapua ei juuri olisi tarjolla, kun kaikki sukulaiset ja tuttavat asuvat yli 200 km:n päässä. Elämäntapoihini lapsi kyllä sopisi, sillä viihdyn kotona ja pidän tavallisesta arjesta.

Eipä ole vauvakuumetta, ja sukulaisten sun muiden kyselyt ja kommentit saavat aikaan sen, ettei sitä varmaan koskaan tulekaan. Kun anopille sanoin, että haluaisin ensin vakityön, niin se kommentoi, ettei hän ainakaan rahasta välittänyt, vaan tiesi alusta asti, että haluaa lapsia ja myös hoitaa niitä pitkään kotona. Tuosta tuli sellainen olo, että munkin pitäisi olla samanlainen tai että ainakin jokainen kunnon nainen ajattelee just noin. Jos lapsia joskus tulee, niin anoppi varmaan kauhistelee sitä, jos laitan ne vuoden ikäisinä päivähoitoon, kun kauhistelee nyt sitä, kuinka toiset lapsenlapsensa (kouluikäiset) selviävät, kun perhe ei muuta anopin kotikuntaan, niin että anoppi voisi niitä hoitaa koulun jälkeen.

Ja sitten kaikki nämä yleistävät kommentit, kuten "lapsen syntymä on parasta, mitä nainen voi kokea" jne. Toiset katsoo asiakseen määritellä, miten pitäisi lapsiasioista tuntea ja ajatella. He tuntuvat ajattelevan, että pohjimmiltani haluan lapsen, koska "kaikki naiset haluaa" ja "se on maailman luonnollisinta". Itse en vain sitä tiedosta. Joopa joo. Ottaa päähän.

No, voit antaa itsellesi hyvinkin vielä vuoden-pari aikaa ja katsoa sitten asiaa uudestaan.
Tämä sinun kannattaa kertoa myös miehellesi. Ja kertoa myös kaikki tuntemuksesi avoimesti ja rehellisesti.

Sinua lohduttaakseni voin kertoa, etten ole itse ikinä tuntenut "vauvakuumetta", vaikka nyt esikoistani odotankin. Lapsi on totta kai suunniteltu ja toivottu, mutta vieläkään en tursua joka solusta sitä mystistä äitiyttä. Lapsen saaminen on -totta kai- mukavaa ja onnellista, mutta se onnistuu kyllä vähemmälläkin hössötyksellä. Minä nyt en vain ole niitä naisia, jotka ovat lääpällään joka mukulan perään ja jotka kuumeilevat potkuhousujen näkemisestäkin.

Jos olet muutenkin kotihiiri, ei vauva oikeasti kovin kauheasti menemisiä rajoita (koska niitä menoja ei sinulla edes ole).

Olen aivan varma, että olisit hyvä äiti, sillä sinulla näyttää olevan kaiken puolin jalat maassa: missään ei ole sanottu, että hösöttäminen takaisi hyvän äitiyden. Ja koska sinulla on rinnallasi kumppani joka kaikesta päätelleen sitoutuisi myös lapsen hoitoon ja huolenpitoon, ei sinun tarvitst tosiaankaan pelätä liiallista vapauden menetystä.