Auttakaa

Olen jo jonkin tovin miettinyt mitä voisin asialle tehdä ja suoraan sanottuna en uskalla tehdä mitään joten auttakaa minua.
Eli tilanne on tämä: tiedän yhden paikan "kennelin" (en viitsi nimetä paikaa tässä, koska pelkään kärähtäväni) josta tuttavani hankki koiran, paikka on tuttavani miesystävän vanhempien omistama ja juttujen / huhujen mukaan aikamoinen pentutehdas. Kuulin taaseen sitten toiselta tuttavalta että siellä on kuulemma joku elänsuojelija käynyt jo, mutta nämä paikan omistajat olivat vain todenneet että tuli vahinko pennut, eihän niille aina voi tulla vahinkopentuja!!! Eihän?!
Ja joo ennen kuin ketään haukkuu minua pystyyn siitä etten ole asialle mitään tehnyt niin voin kertoa että siksi en ole uskaltanut tehdä kun ensiksikin en tiedä paikasta muuta kuin että missä päin se sijaitsee ja toiseksi hiukan pelottaa että saan koko tämän paikan päälleni jos jään kiinni siitä että juuri minä olen tämän paikan käräyttänyt, nykyään kun mitään ei pystytä pitämään salassa ja kolmanneksi tiedän että tämä tuttavani joka sieltä koiran hankki tappaisi minut jos saisi tietää että minä olin jutun takana, onhan ne sentään hänen "appi-vanhempansa".
Blääh...kauhea tilanne, please auttakaa minua!!
8936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

galleriasta löydät osoitteen. Jos annat sähkärissä tarpeeksi tietoja laitan asian kennelliittoon. Silloin et jää kiinni.

Äänestä
  • Yritän vielä ottaa selvää asiasta kun mulla ei tällä hetkellä muuta tietoa kuin paikkakunta missä tämä "tehdas" sijaitsee.
    Laitan sulle sitten postia tulemaan :)

    Äänestä

  • sä saat asioihin vauhtia, meidän muiden on turha tehdä asiasta yhtään ilmoitusta yhtään mihinkään ellei tapahdu eläinsuojelurikosta.

    Äänestä

puuttua, jos siellä hoidetaan koirat hyvin?
Menetkö liian pitkälle toisen reviirille?
Vai, onko se sinulta jotenkin pois, jos he tienaavat sillä tavalla lisätuloa?
Kateusko on syynä vai mikä?
Se on tuo koira niin arvokas nykyään, että kyllä jos joku alkaa niitä myymään useita pentueita, niin naapurit ja sukulaiset alkavat laskemaan tuloja.

Äänestä
  • kyllä kuuluvat jo vahvasti eläinsuojelun piiriin. Tuollainen toiminta mikäli näin on pitäisi pysäyttää heti alkuunsa. Narttu parat sanon minä, ja ihmisparat jotka näitä pentuja ostelevat.

    Äänestä

  • Pitikö sinun nyt tähänkin puuttua.
    No jos välttämättä haluat vastaukset kysymyksiisi niin tässä on:
    -Kun sepä se en tiedä hoidetaanko niitä hyvin vähän epäilen siksi olen huolestunut.
    -En omasta mielestäni jos on kyseessä eläinsuojelu rikos.
    -Ei todellakaan ole minulta pois, mutta edelleen olen huolestunut niiden koirien hyvinvoinnista.
    -En ole kateellinen, päinvastoin, minulla on jo yksi kallis koira kotona, voisin toki hänelläkin tienata jos haluaisin, mutta en halua.
    Tienaan rahani ihan rehellisellä työllä.

    No niin riittikö nämä sinulle, vai haluatko vielä jatkaa?

    Äänestä

  • koiralla ei saa tehdä pentuja joka juoksusta, sen terveys ei kestä.

    Äänestä

  • aivan sama, vaikka sä tienaisisit miljoona euroa kuussa koira bisneksällä. kunhan homma toimii niin ettei yksikään koira joudu kärsimään kenenkään ihmisen rahan ahneuden vuoksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Himli kirjoitti:

Olen jo jonkin tovin miettinyt mitä voisin asialle tehdä ja suoraan sanottuna en uskalla tehdä mitään joten auttakaa minua.
Eli tilanne on tämä: tiedän yhden paikan "kennelin" (en viitsi nimetä paikaa tässä, koska pelkään kärähtäväni) josta tuttavani hankki koiran, paikka on tuttavani miesystävän vanhempien omistama ja juttujen / huhujen mukaan aikamoinen pentutehdas. Kuulin taaseen sitten toiselta tuttavalta että siellä on kuulemma joku elänsuojelija käynyt jo, mutta nämä paikan omistajat olivat vain todenneet että tuli vahinko pennut, eihän niille aina voi tulla vahinkopentuja!!! Eihän?!
Ja joo ennen kuin ketään haukkuu minua pystyyn siitä etten ole asialle mitään tehnyt niin voin kertoa että siksi en ole uskaltanut tehdä kun ensiksikin en tiedä paikasta muuta kuin että missä päin se sijaitsee ja toiseksi hiukan pelottaa että saan koko tämän paikan päälleni jos jään kiinni siitä että juuri minä olen tämän paikan käräyttänyt, nykyään kun mitään ei pystytä pitämään salassa ja kolmanneksi tiedän että tämä tuttavani joka sieltä koiran hankki tappaisi minut jos saisi tietää että minä olin jutun takana, onhan ne sentään hänen "appi-vanhempansa".
Blääh...kauhea tilanne, please auttakaa minua!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu