moi kaikki tykkäättekö rotta agilitystä kun mä hankin rottia niin toivottavasti ne pitävät siitä ja vielä voisitteko kertoa kaiken tärkeimmän rotan hankinnasta sen tiedän että vähintään kaksi mutta onko muita haluisin hankkii naaraita ja tiedän myös sen että kannattaa hankkia ne kasvattajalta ja muuten olen 9v ja asun tuusula/linjamäki
agility(rotille)
juulia
1112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Naaraat tykkää yleensä uroksia enemmän agista, mutta on todella rottakohtaista, miten se siihen suhtautuu! Joku tykkää, joku ei. Etukäteen ei voi sanoa yhtään mitään, joten vasta radalla kokeillessa tiedät varmasti. Harjoitus tekee mestarin, joten aluksi vastusteleva rotta voi hyvinkin oppia pitämään agilitystä. Agin säännöt löydät Suomne Kesyrottayhdistyksen sivuilta osoiteesta personal.inet.fi/yhdistys/skey Muistaakseni tapahtumakalenterista pääsee agisivulle.
Rottien hankinnassa olennaisia asioita ovat mm. juuri tuo seurallisuus, hankintapaikka (kasvattajat parhaita) ja tietysti se, että kaikki on valmiina rottia varten, eli iso häkki kaikkine tarvikkeineen. Häkin tulee ola vähintään 80 x 60 x 80 cm kokoinen (pituus x leveys x korkeus), mutta isompi on aina parempi. Jo tämän takia hieman epäilen, kannattaako sinun vielä hankkia rottia. Jos vanhempasi eivät auta häkin siivouksesa, et ehkä saa sitä putsattua kunnolla josta taas kärsivät rotat. Rotta on sinun ikäisellesi ehkä hieman liian vaativa lemmikki, mutta entä esim. hiiret tai hamsteri? Ne ovat paljon helpompia kuin rotat juuri siksi, etteivät ne tarvitse yhtä isoa asuntoa kuin rotat (ei niilläkään silti mikään kuljetusboksi saa olla!) ja ovathan ne ihan mukavia lemmikkejä. Jospa harkitsisit vielä kerran, ajatellen ennen muuta rottia? En sano suoraan, ettet voi hankkia rottia, mutta ikäisellesi ne voivat tosiaan olla liian vaativia lemmikkejä.