Perheeseen on tulossa kesällä vauva. Kuinka olette totuttaneet koiranne uuteen perheenjäseneen? Kodissamme on kaksi koiraa, jotka tuolloin ovat sitten iältään toinen vuoden ja toinen kaksi vuotta, eli aika pentumaisia vielä itsekin. Ovat olleet menestyksellä 5-10 vuotiaiden lasten kanssa tekemisissä. Vanhempi koira on pienempänä nähnyt vauvan. Muuten oli ok mutta jos vauva oli äitinsä sylissä yritti näykkiä varpaita (aika luonnollinen reaktio, kait, oli tuolloin vain muutaman kuukauden ikäinen).
Kannattaako nyt yrittää viedä koiria 'vauvakylpyyn' tutustumaan muiden vauvoihin? Kertokaa kokemuksistanne, koska koirat eivät perheestä lähde mihinkään uuden tulokkaan myötä!!!
Kannattaako nyt yrittää viedä koiria 'vauvakylpyyn' tutustumaan muiden vauvoihin? Kertokaa kokemuksistanne, koska koirat eivät perheestä lähde mihinkään uuden tulokkaan myötä!!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
ainakaan mitään ihmeempiä totutteluja tehty. Muksu kun tuli sairaalasta laitoin turvakaukalossa keittiön lattialle ja koirat kävi sen siinä nuuskuttelemassa ja pusuttelemassa ja se oli siinä.
Hetken haistelivat ja näyttivät siltä että "aha tollanen pentu tällä kertaa"
Hyvin meni ilman turhia hössötyksiä ja koirat tottuivat tosi nopeasti uuteen tulokkaaseen.
ei ihmeitä ole tarvinnut, vauva vaan haisteltavaksi ja voi jo sairaalasta tuoda ennen vauvaa vauvan hajuisen vaatteen tai vaikka puklu liinan.
Onnea vaan vauvan tulolle! Mulla nuorin 8kk ja nyt on jo hirvee vauvakuume... krooninen...:)
Kiitoksia vastauksista! Täällähän aina välillä on kysymyksiä koirista, jotka ovat vihaisia lapsille, joten mietin onko joku kaiketi mennyt pieleen joissakin koiraperheissä jo sisäänajovaiheessa...
Uroskoiramme tuskin ainakaan on ongelma, on niin leppoisa luonne. Nuorempi narttu taas on ylenpalttisen mustasukkainen, jos urosta rapsuttaa tulee se kuonoineen työntämään kättä omalle korvalleen ja murisee urokselle jos se ei heti anna nartulle rapsutusoikeutta. Komentamalla narttu kyllä tottelee ja menee muualle murjottamaan. Ja eiköhän sitä jaksa kaikkia rapsuttaa tasapuolisesti sitten pitkällä lomalla...=)