*Tässä on mun kokonainen novellini. Se on pitkä ja mä toivon saavani siitä palautetta. Varsinkin niiltä ihmisiltä, jotka on myös itse kirjottanu novelleja. Kiitos =)*
-ANGIE-
Se oli ihan tavallinen päivä. Se oli ihan tavallinen bussi. Se oli ihan tavallinen tyttö.
Bussin ikkunat olivat sormenjäljistä jääneet tahraisiksi, eikä tyttö edes yrittänyt nähdä jälkien läpi ulos. Päivä oli ollut muutenkin rasittava. Helsingissä oli satanut. Bussissa istui erilaisia ihmisiä erivärisissä sadetakeissa: punaisissa, kellertävissä, sinisissä ja vihreissä. Kaikista eniten kuitenkin näkyi ruskeita sateenvarjoja. Kännykkä soitti Beethovenin 9:ttä sinfoniaa, ja tyttö kaivoi sen laukkunsa sivutaskusta esiin. Hymy juolahti Annen kasvoille. Valtsu gsm soittaa luki Nokian näytössä. "Ootko jo tulossa? En jaksa osottaa enää. Mä tulen bussipysäkille vastaan. Siellä sataa. Pärjäätkö?" - oli homman nimi. Valtsu oli huolehtivainen poikaystävä. "Tule rakas vain. Mä haluan nähdä sut niin pian kuin on mahdollista.", Anne hymähti. Posket punottivat helakan punaisina onnesta. Anne tunsi pakahtuvansa. Päivä oli ollut todella raivostuttava, kun Anne ei ollut nähnyt Valtsua, mutta ajatuskin Valtterista sai hänet hykertelemään. Viime näkeminen oli ollut ihastuttava. Valtsu oli tuonut Annelle tulipunaisen ruusun 6kk:tta kestäneen seurustelun kunniaksi. Anne ei voinut uskoa, miten niin komea poika oli ollut kiinnostunut juuri hänestä. Valtteri oli Annen tärkein ihminen koko maailmassa. Hän ei pystynyt edes kuvitelemaan millaista elämä olisi ilman Valtsua. Tylsää kai.
Kaksi pysäkkiä ja Anne näkisi taas Valtterin söpöt kasvot. Hän haparoi hiuksiaan edes ja taakse. Valtteri oli sanonut, että Annen hiukset olivat parhaimmillaan, kun niille ei oltu tehty mitään - ei tupeerattu, kiharrettu, poninhännällä - sivujakaus riitti. Ja ruskeat hiukset olivat juuri niin. Huulet olivat punattu ja poskipunaa sivelty kasvoille. Kun bussi pysähtyi ja Anne nousi ylös, bussiin jäi vielä vanilijahajuveden tuksu leijumaan ilmaan. Sade kastoi heti Annen hiukset, mutta hän vähät siitä välitti, kun hän näki Valtterin sateenvarjon alla litimärissä lenkkareissa. Annen sydän pomppasi ja hän ryntäsi Valtsun kaulaan. "Rakastan sua Valtsu.", hän sanoin innoissan rutistaessaan tätä. He suutelivat pitkän intohimoisen suudelman, jonka jälkeen he lähtivät kävelemään Valtterin kotia kohti. Anne ei voinut olla tuijottamatta Valtteria. Hän hymyili ja katsoi vain, miten sulavasti tämä asteli jalkakäytävää pitkin. Valtteri oli sulava poika. Hänessä oli kaikkea, mitä tyttö hakee pojasta. Hän oli renttu, mutta osasi olla myös romanttinen. Hän osasi käsitellä tyttöjä hyvin ja oli hyvännäköinen. Anne piti käsiänsä Valttein vyötärön toisella puolella. Anne vain hymyili - niin haltioitunut hän oli Valtterin tapaamisesta. Annen mieli vain vaelsi leikkisään tyyliin - hän oli jokseenkin naiivi ja lapsellinen Valtterin suhteen.
Valtterin gsm alkoi soida ja hän otti sen povaristansa esille. Tappe soitti. "Moikka, missäs kyyhkyläiset ovat? Kuule, mulla olis juhlat, jos haluaisitte tulla?" Annelle se sopi. Hän halusi kaikkien näkevän hänen valloittaneen maailman parhaimman pojan ja oli siksi mielellään menossa Tapion juhliin. Tapio asui kolmen korttelin päässä Valtterin asunnosta. Se oli sellainen pieni punatiilinen talo, jossa oli musta teräskatto. Anne näki jo kaukaa, että talossa oli juhlat käynnissä: ihmisiä oli ulkona tupakalla. Sisään tultuaan Anne tervehti suurta tyttölaumaa, jonka jokainen tyttö näytti aivan samasta muotista veistetyltä. Jokaisella oli blondatut hiukset ja kaikki olivat puuterista kalpeita. He olivat myös Annea nuorempia ja Annen siirtyessä peremmälle, perästä kuului, että "kuka vittu toi oli?". Tytöt olivat jokseenkin naurettavia. Valtteri katosi melkein heti väenpaljouteen. Tappe oli tullut häntä vastaan ja innoissaan vetänyt hänet mukaan - oli luvannut tarjota kaljan. Anne sen sijaan katseli ympärilleen odottaen vain Valtsua. Niin rakastunut hän oli.
Hetken päästä Tappe tuli hädissään ilmoittamaan, että Valtteri oli joutunut tappeluun. Anne pongahti sohvalta pystyyn ja juoksi Tapen saattelemana keittiöön. Keittiössä oli sekamelska. Valtsu oli nyrkkitappelussa mustahiuksisen rajun näköisen pojan kanssa. He karjuivat ja molemmat näyttivät pelkäämättömiltä, mutta muiden silmissä pelottavilta. Anne ei uskaltautunut mennä poikien väliin, vaan sen sijaan hän huusi anellen Valtteria lopettamaan tappelun muiden sivustakatsojien kannustaessa tätä jatkamaan. Lopulta mustahiuksinen poika istui Valtterin ristiselän päällä, niin että Anne juoksi ja tönäisi pojan Valtsun päältä kumoon. Valtteri nousi haparoiden ylös ja mustahiuksinen poika katsoi terävine piirteineen sivusta, kun Anne talutti Valtsun sohvalle. Tappe toi Valtsulle kylmän kääreen, sillä tämän päätä jomotti. Anne oli vihoissaan ja ryntäsi vielä keittiöön. "Millä oikeudella sä hyökkäät mun poikaystäväni kimppuun!?", hän huusi pojalle. Tämä vain tuijotti Annea roikkuvien hiuksiensa alta. Anne huomasi pojan silmien olevan täysin siniset ja todella kauniit. Poika ei katsonut Annea vihalla, vaikka näyttikin pelottavalta, vaan lämmöllä ja viattomuudella. Silmät tutkivat Annen päästä jalkoihin ja Anne tunsi kylmiä väreitä selässään. Hän meni sekaisin sanoissaan ja lopulta rauhottui. Lopulta hän poistui huoneesta vavisten ja tunsi vielä silmien seuraavan häntä hänen kulkiessaan pois keittiöstä. Jotenkin tilanne kutkutti Annea.
Valtteri istui yhä sohvalla Tappe vieressään, ja kun Tappe näki Annen, hän ohjasi Valtsun ja tämän makuuhuoneeseen. Siellä Anne voisi paremmin hoitaa Valtsua. Valtteri makasi liikkumattomana sängyllä. Anne silitti tämän päätä. "Mistä tossa tappelussa oli kyse?", Anne kysyi lopulta Valtsulta. "Se saakelin nilkki pölli mun kääryleeni." Tupakan? ihmetteli Anne. Yhden vaivaisen tupakan takia koko tappelu. Anne pudisti päätään ja sanoi lopulta: "Olisit pyytänyt multa yhen savukkeen, mulla olis ollu." "En mä puhu tupakasta, vaan hassiksesta. Mul oli perkeleen kova päänsärky ja hassis olis auttanut. Se vitun turisti pölli multa kaiken." Anne oli hiljaa. Hän ei järkyttynyt, vaikkei ollut tiennyt Valtsun polttavan hassista. Tupakoilta ne olivat aina näyttäneet ja sen takia Annekin oli alkanut tupakkaa polttelemaan. Anne vaikeni kokonaan. Valtsu nousi ylös ja suuteli häntä. Anne suuteli takaisin. He kietoutuivat toisiinsa kiinni ja siitä yöstä tuli heidän intohimoisin yö. Anne tunsi rakkautensa kasvavan, Valtsu oli ihana rakastaja.
Aamu oli paskainen. Anne raahautui kylpyhuoneeseen pesemään kasvojansa. Anne katsoi peiliin. Pisamat punottivat ja ruskeiden hiuksien sivujakaus oli nyt keskellä. Samassa kylpyammeesta kuului voihkaisu ja Anne käännähti ympäri. Hän näki mustahiuksisen pojan jonkun samasta muotista veistetyn blondin kanssa. He suutelivat toisiaan, eivätkä huomanneet Annea. Mustahiuksisen pojan hiukset olivat märät ja suihkusta tippui koko ajan niihin muutamia pisaroita lisää. Blondi siirtyi suutelemaan pojan kaulaa ja silloin poika huomasi Annen. Hän katsoi taas Annea tavalla, joka sai Annen tuntemaan itsensä halutuksi. Poika ei kuitenkaan sanonut sanaakaan, vaan hän vain tuijotti. Anne nielaisi ja meni ulos kylppäristä sulkien oven perässään. Siniset silmät jäivät vaivaamaan. Ne olivat koko ajan Annen mielessä.
Valtsu ei ollut vielä herännyt ja Anne istui jälleen sohvalle. Hän ei saanut silmiä pois mielestään. Samassa hän näki päiväunen. Poika hymyili hänelle hänen edesään ja siveli hänen hiuksiaan. Varovasti hän kosketti Annen kasvoja ja suuteli tätä mehevillä hyvinhoidetuilla huulillaan. Suudelman kälkeen sinisilmät katsoivat Anneen ja jälleen lähetyivät tätä. Nyt Annekin vastasi suudelmaan. Pojan kädet liikkuivat istevarmasti Annen vartalolla...ovi avautui ja Valtteri möngersi silmä mustana ulos makuuhuoneetsa. Anne juoksi hänen viereensä. "Nyt lähdetään kotiin.", hän sanoi Valtsulle. Viikon riehat olivat nyt ohi ja oli aika selviytyä niistä.
Viikko kului, eikä Anne ollut toipunut kunnolla Tapen juhlista. Mustahiuksinen poika oli tehnyt häneen jollain tavalla suurehkon vaikutuksen. Anne ei edes tiennyt, miksi poika kummitteli sekä hänen yö- että päiväunissaan. Häntä jotenkin kauhistutti poika. Poika oli ollut iljettävä, kova ja teräväpiirteinen, ei mikään joka tytön päiväuni kuten Valtsu oli. Valtteri oli pojalle täysi vastakohta ulkonäöltään. Ennen kaikkea Valtteri oli blondi. Kävi ilmi, ettei mustahiuksinen poika ollut Valtterin vihamies tappelusta huolimatta. He olivat hyviä tuttuja - polttelivat hassista milloin missäkin. Syy, miksei Anne olluty aikaisemmin nähnyt poikaa oli ilmeinen: Anne tykkäsi paljon enemmän näytellä poikaystäväänsä kavereillensa kuin Valtsu. Valtterin kavereista Anne tunsi vain Tapion, tosin tämä oli ollut Annelle jo entuudestaan puolituttu.
Anne näki Tapion ostarilla ja päätti poiketa tämän kanssa kahville. Kahvilan pitäjä kyseli yli-innostuneena ystävyksien tilauksia. Kahvi mustana Tapelle ja kaakao kermavaahdolla Annelle. He istuivat ikkunapöytään nauttimaan kupposia. Annella oli paljon kerrottavaa eilisistä ostoksista ja siitä kuinka hauskaa oli ollut, kun Valtsu oli esittänyt vakiorepliikkejään humoristisella tavalla. Anne nauroi jutuille kertoessaan niitä Tapelle, mutta huomasi, etteivät ne naurattaneet tipaakaan Tappea. Tilannekomiikkaa ilmeisesti. Pian keskustelu siirtyi Tapion juhliin. Anne kertoi, ettei ollut tiennyt Valtsun polttelevan hassista ja Tappe kummasteli, ettei Valtsu ollut kertonut asiasta. Tapio kertoi, että hänelläkin olisi joskus ollut mahdollisuus aloittaa sauhuttelu, muttei se ollut Tapiota sen lähemmin innostanut. Tappe piti kuulema tupakasta enemmän ja kun Jonne oli tarjonnut yhtä... nimi Jonne jäi kummittelemaan Annen mieleen. Kuka oli Jonne? Anne kysyi lopulta ja sai vastauksen, mitä oli odottanutkin. Jonne oli tietenkin mustahiuksinen poika, jonka kanssa Valtteri oli tapellut. Anne huokaisi. Että sillä kummittelijalla pitikin olla vielä niin pirskatin kiva nimi!
Ikkuna kolahti. Anne säpsähti ja käänsi päätään. Valtteri koputti ikkunaan. Hän tuli sisään ja tervehti Tappea: "Jaahas, täällä sä vaan yrität iskeä mun tyttöäni. Varo vedän sua vielä turpaan." "Moi vaan Valtsu. Ei mun tartte edes yrittää sitä... ihan omasta tahdostaan tuli. Vai mitä Anne... Anne?" Anne oli ajatuksissaan, Valtsun pusu havahdutti häntä hieman.
"Joo... niin tulin..", Anne vastasi hiukan hassusti. Pojat eivät huomanneet mitään eroa.
Ulkona alkoi tulla pimeä, Tappe oli jo aikaa sitten lähtenyt kahvilasta ja Valtsulla oli kova kiire busiin. "Kulta, etkö sä voisi istua tässä vielä jonkin aikaa? Tai edes saattaa mut kotiin?", Anne kysyi epätoivoisena Valtsulta. Tämä pudisti päätänsä. Ei se käynyt. Viimeinen bussi liikkui juuri näihin aikoihin. Anne hymähti hieman. Tuntui oudolta patistaa Valtsua tekemään niin kuin hän halusi. Ennen Valtsu oli omasta tahdostaan myöhästynyt bussista Annen vuoksi. Nyt asiat olivat muuttuneet.
Valtteri ja Anne kulkivat ulkona käsikädessä. Annen olo oli silti tyhjä. Käden lämpö ei tuntunut missään. Anne jäi odottamaan, kunnes Valtsun bussi tuli. Bussipysäkillä seisoi muutamia ihmisiä, jotka odottivat väsynein ilmein bussin tuloa. Valtsu oli hermoissaan: "Missä se perkeleen bussi viipyy?", hän vilkuili tulosuuntaanpäin ja kaivoi taskustaan hassissätkän, jota hän kutsui kääryleeksi. Anne säpsähti ja katsoi Valtsua, kun tämä sytytti sen ja alkoi polttaa. Valtsu ihmetteli Annen reaktiota ja kysyi: "Haluatko säkin?" Anne kieltäytyi epävarmasti ja Valtsu jatkoi poltteluaan itsevarmana. Lopulta Anne kuitenkin myöntyi ja kysyi saisiko hän sauhut. Valtsu ojensi pätkän. Se paloi hyvin ja savutti outoa imelää hajua. Anne vetäisi pätkästä henkeen ja köhäisi. Pikkuhiljaa Annen olo alkoi olla rentoutunut ja vapaamielinen. Hän tunsi olonsa lennokkaaksi, eikä enää ajatellut, mikseivät Valtsu ja hän olleet enää yhtä rakastunut pari kuin ennen. Anne huokaisi ja istui Valtsun syliin ja kuiskasi tämän korvaan: "Kiitos rakas ihanasta tunteesta. Tää on parempaa kuin kännit." Valtsu nousi yllättäen ylös niin, että Anne lensi kovalle, likaiselle asfaltille. "Jonne, mitä sä täällä ?", Valtsu hihkaisi. Anne näki pieniä keltaisia kolmioita silmissään. Hän nousi ylös nimen kuultuaan ja katsahti Jonneen. "Moi.", hän sanoi. Sinisilmät olivat hänen luonaan. Anne tunsi ajan pysähtyvän. Oli hiljaista ja keltaiset kolmiot tanssivat Jonnen kasvojen ympärillä, kuinka kauniit ne olivatkaan! Pian Anne tunsi märän suudelman poskellaan - se oli Valtteri. Jonne tuijotti Annea, vaikka puhuikin Valtsulle. Anne tunsi vatsassaan tunteen. Hän olisi halunnut vain hyökätä Jonnen kimppuun ja rakastaa tätä. Mutta Valtteri ei olisi ymmärtänyt. Ja hänhän oli Valtterin tyttö.
Bussi tuli - numero 17 - Valtterin oli määrä lähteä. Hän vilkaisi vielä Anneen ja nyökkäsi Jonnelle. Nähdään. Jonne ja Anne olivat nyt kahden. Anne koetti koko ajan ajatella Valtsua, jottei mitään olisi tapahtunut Jonnen ja hänen välillä. Kuitenkin, luultavasti hassiksesta johtuen tilannetta oli vaikea kontroloida. "Sä poltit, etkö polttanutkin?", Jonne katsahti Anneen. Anne nyökkäsi Jonnelle. "Niin tein." "Mä en tajuu sitä Valtsua. Miksi tarjota jollekin niin kauniille olennolle kuin sulle jotain vahvempaa kuin tupakka? Sä oot Anne kaunis.", Jonne lähestyi Annea. Yllättäen Jonnen iljettävät piirteet eivät olleetkaan enää niin iljettäviä. Anne oli pettänyt Valtsua niin monta kertaa haaveissaan Jonnen kanssa. Nyt olisi mahdollisuus tehdä niin todellisuudessa. Jonne hymyili Annelle ja siveli tämän hiuksia. "Sut olis niin helppo napata just nyt, Anne. Sä tiedät sen ja odotat, että mä teen ensimmäisen liikkeen, mutten mä tee sitä. Sun pitää tehä se. Jos tuut huomenna meille niin mä lupaan näyttää sulle, miten rakastetaan jotain noin kaunista oikeesti. Mä näytän sulle, mitä rakkaus on todellisuudessa." Jonne antoi Annelle lapun, johon oli kirjotettu osoite. Bussi numero 102 pysähtyi, Jonne nousi siihen ja katosi.
Anne oksensi. Mistälie johtuneen, mutta olo oli aivan kauhea. Paperilappu oli päydällä ja Anne pohti päänsä puhki, menisikö hän tapaamaan Jonnea. Sinisilmät olivat suuri houkutus ja halu tunnustella Jonnen vartaloa ylhäältä alas. Jonne oli jotenkin salaperäinen, eikä kertonut itsestään aivan kaikkea ensinäkemältä. Anne oli kyllästynyt jollaintavalla Valtteriin - Valtsu oli käyttäytynyt typerästi viime aikoina, mutta Anne tunsi silti vielä halua Valtteriakin kohtaan. Hän kuitenkin rakasti Valtteria koko sydämensä pohjasta, eikä halunnut menettää häntä, vaikka koko ajan hän ajattelikin vain Jonnea. Valtsulla ja Annella oli ollut kuitenkin pitkä yhteinen historia ja olisi ollut hölmöä, jos Jonne olisi rikkonut heidän välinsä. Toisaalta eihän Jonnea siitä voinut syyttää, että Annehan Valtsua petti mielessään miltei koko ajan. Valtteri soitti ja ilmoitti Annelle, etteivät he tapaisi tänä kyseisenä päivänä ilman sen kummempaa syytä. Annella oli suuri tilaisuus kokeilla haluamaansa.
Hän käveli hitaasti kohti Jonnen taloa. Askeleet kuitenkin nopeutuivat sitämukaan kuin talo läheni. Ovi oli auki ja Anne huuteli sisään Jonnen nimeä. Ketään ei kuulunut ja Anne oli jo lähdössä, kun Jonne saapui ovelle. Otsatukka peitti silmät puoliksi ja hänellä oli vaaleansininen collegepaita päällään. "Arvasin, että tuut.", Jonne katsoi Annea. Anne astui eteiseen ja Jonne sulki oven. Hän kävi keittiössä ja palasi hetken päästä. Anne riisui kengät. Jonne näytti omituiselta, siltä kuin hän olisi ollut pilvessä. Jonne tarjosi Annelle hassiskääryleitä, tällä kertaa Anne kieltäytyi. Hetken päästä Jonne tarttui Annesta kiinni hellästi. Hän hyväili tätä olkapäistä aivan kuten Anne oli kuvitelmissaan ajatellutkin. Anne sai olonsa tuntemaan turvalliseksi ja rakastetuksi. Hän lähestyi Jonnea ja painoi huulensa hänen huuliaan vasten. He suutelivat pitkän intohimoisen suudelman, jollaista Anne ei ollut koskaan kokenut kenenkään pojan kanssa - ei edes Valtterin. Jonne siveli Annea selästä ja Anne tunnusteli Jonnen vartaloa, kuten haaveisaan. Jonnella oli hyvinhoidettu vartalo hassiksen ja tupakan poltosta huolimatta. Anne tunsi outoja tunteita vartalossaan ja ne saivat hänet vapisemaan. Tämä tunsi Jonnen niin lähellä itseään - melkein kuin Jonne olisi osa häntä. Tänä kyseisenä päivänä Jonne ja Anne olivat yhdessä monta kertaa. Anne tunsi pelkkää mielihyvää saadessaan olla Jonnen lähellä. Annen mielessä ei käynyt kertaakaan, että hän todellakin petti Valtsua.
Kun kaikki oli ohi, Anne sai Jonnelta hassissätkän. Anne istui parvekkeella, tuntien auringon lämmittävän hänen kasvojaan. Yhtäkkiä jokin sai Annen voimaan pahoin. Himo Jonnea kohtaa oli ollut suuri ja yhdessäolo oli ollut ihanaa. Jonne ei kaikesta huolimatta voittanut Valtteria missään mielessä, ja Anne tunsi omatuntonsa kolkuttavan. Miten hän oli saattanut tehdä näin Valtterille, joka oli kuitenkin uskollinen hänelle? Se ei ollut reilua. Pahinta oli se, että hän oli pettänyt Valtteria omissa ajatuksissaan - konkreettinen ja fyysinen pettäminen ei vetänyt vertoja hänen oikeille ajatuksilleen. Ja mikä ihmeen ystävä Jonnekaan Valtsulle oli, jos hän vikitteli tämän tyttöystävää ja tappeli tämän kanssa juhlissa? Annea raivostutti. Hassis sai hänessä valtavan adrenaliinipurkauksen, eikä hän voinut pidätellä sitä sisällään. Anne juoksi parvekkeelta sisään, katsahti Jonneen päin ja sylki. "Miten helvetissä sä teet näin Valtsulle?", hän huusi. Jonne tarttui Annesta kiinni, tämä rimpuili, itki, huusi ja potki. "Parasta, että sä meet Anne selvittämään ajatuksiasi. Hassis ei taida sopia sulle.", Jonne sanoi Annelle. Anne rauhoittui ja lyyhistyi lattialle itkemään. Hän tunsi pelkkää tuskaa sisällään. Hän oli lutka. Hän oli maanut pojan kanssa, jota tuskin edes tunsi. Anne nousi ylös ja käveli vaivalloisin askelin eteiseen. Jonne saatteli häntä sinne. He hyvästelivät toisensa ilman suudelmia ja Anne aukaisi oven. Kun Jonne käännähti poispäin mennäkseen olohuoneeseen, Anne tarttui rautaisesta henkarista kiinni ja hyökkäsi Jonnen kimppuun. Tämä parkaisi kovaan, mutta hetken päästä lyyhistyi räsymatolle makaamaan. Jonne oli kuristettu kuoliaaksi.
Kotimatkalla linnut visersivät ja aurinko jatkoi paahtamistaan. Anne hymyili, lauloi ja vihelteli. Valtteri käveli Annea vastaan ja Anne juoksi Valtsun syliin. "Mä rakastan sua Valtsu.", hän kuiskasi.
-ANGIE-
Se oli ihan tavallinen päivä. Se oli ihan tavallinen bussi. Se oli ihan tavallinen tyttö.
Bussin ikkunat olivat sormenjäljistä jääneet tahraisiksi, eikä tyttö edes yrittänyt nähdä jälkien läpi ulos. Päivä oli ollut muutenkin rasittava. Helsingissä oli satanut. Bussissa istui erilaisia ihmisiä erivärisissä sadetakeissa: punaisissa, kellertävissä, sinisissä ja vihreissä. Kaikista eniten kuitenkin näkyi ruskeita sateenvarjoja. Kännykkä soitti Beethovenin 9:ttä sinfoniaa, ja tyttö kaivoi sen laukkunsa sivutaskusta esiin. Hymy juolahti Annen kasvoille. Valtsu gsm soittaa luki Nokian näytössä. "Ootko jo tulossa? En jaksa osottaa enää. Mä tulen bussipysäkille vastaan. Siellä sataa. Pärjäätkö?" - oli homman nimi. Valtsu oli huolehtivainen poikaystävä. "Tule rakas vain. Mä haluan nähdä sut niin pian kuin on mahdollista.", Anne hymähti. Posket punottivat helakan punaisina onnesta. Anne tunsi pakahtuvansa. Päivä oli ollut todella raivostuttava, kun Anne ei ollut nähnyt Valtsua, mutta ajatuskin Valtterista sai hänet hykertelemään. Viime näkeminen oli ollut ihastuttava. Valtsu oli tuonut Annelle tulipunaisen ruusun 6kk:tta kestäneen seurustelun kunniaksi. Anne ei voinut uskoa, miten niin komea poika oli ollut kiinnostunut juuri hänestä. Valtteri oli Annen tärkein ihminen koko maailmassa. Hän ei pystynyt edes kuvitelemaan millaista elämä olisi ilman Valtsua. Tylsää kai.
Kaksi pysäkkiä ja Anne näkisi taas Valtterin söpöt kasvot. Hän haparoi hiuksiaan edes ja taakse. Valtteri oli sanonut, että Annen hiukset olivat parhaimmillaan, kun niille ei oltu tehty mitään - ei tupeerattu, kiharrettu, poninhännällä - sivujakaus riitti. Ja ruskeat hiukset olivat juuri niin. Huulet olivat punattu ja poskipunaa sivelty kasvoille. Kun bussi pysähtyi ja Anne nousi ylös, bussiin jäi vielä vanilijahajuveden tuksu leijumaan ilmaan. Sade kastoi heti Annen hiukset, mutta hän vähät siitä välitti, kun hän näki Valtterin sateenvarjon alla litimärissä lenkkareissa. Annen sydän pomppasi ja hän ryntäsi Valtsun kaulaan. "Rakastan sua Valtsu.", hän sanoin innoissan rutistaessaan tätä. He suutelivat pitkän intohimoisen suudelman, jonka jälkeen he lähtivät kävelemään Valtterin kotia kohti. Anne ei voinut olla tuijottamatta Valtteria. Hän hymyili ja katsoi vain, miten sulavasti tämä asteli jalkakäytävää pitkin. Valtteri oli sulava poika. Hänessä oli kaikkea, mitä tyttö hakee pojasta. Hän oli renttu, mutta osasi olla myös romanttinen. Hän osasi käsitellä tyttöjä hyvin ja oli hyvännäköinen. Anne piti käsiänsä Valttein vyötärön toisella puolella. Anne vain hymyili - niin haltioitunut hän oli Valtterin tapaamisesta. Annen mieli vain vaelsi leikkisään tyyliin - hän oli jokseenkin naiivi ja lapsellinen Valtterin suhteen.
Valtterin gsm alkoi soida ja hän otti sen povaristansa esille. Tappe soitti. "Moikka, missäs kyyhkyläiset ovat? Kuule, mulla olis juhlat, jos haluaisitte tulla?" Annelle se sopi. Hän halusi kaikkien näkevän hänen valloittaneen maailman parhaimman pojan ja oli siksi mielellään menossa Tapion juhliin. Tapio asui kolmen korttelin päässä Valtterin asunnosta. Se oli sellainen pieni punatiilinen talo, jossa oli musta teräskatto. Anne näki jo kaukaa, että talossa oli juhlat käynnissä: ihmisiä oli ulkona tupakalla. Sisään tultuaan Anne tervehti suurta tyttölaumaa, jonka jokainen tyttö näytti aivan samasta muotista veistetyltä. Jokaisella oli blondatut hiukset ja kaikki olivat puuterista kalpeita. He olivat myös Annea nuorempia ja Annen siirtyessä peremmälle, perästä kuului, että "kuka vittu toi oli?". Tytöt olivat jokseenkin naurettavia. Valtteri katosi melkein heti väenpaljouteen. Tappe oli tullut häntä vastaan ja innoissaan vetänyt hänet mukaan - oli luvannut tarjota kaljan. Anne sen sijaan katseli ympärilleen odottaen vain Valtsua. Niin rakastunut hän oli.
Hetken päästä Tappe tuli hädissään ilmoittamaan, että Valtteri oli joutunut tappeluun. Anne pongahti sohvalta pystyyn ja juoksi Tapen saattelemana keittiöön. Keittiössä oli sekamelska. Valtsu oli nyrkkitappelussa mustahiuksisen rajun näköisen pojan kanssa. He karjuivat ja molemmat näyttivät pelkäämättömiltä, mutta muiden silmissä pelottavilta. Anne ei uskaltautunut mennä poikien väliin, vaan sen sijaan hän huusi anellen Valtteria lopettamaan tappelun muiden sivustakatsojien kannustaessa tätä jatkamaan. Lopulta mustahiuksinen poika istui Valtterin ristiselän päällä, niin että Anne juoksi ja tönäisi pojan Valtsun päältä kumoon. Valtteri nousi haparoiden ylös ja mustahiuksinen poika katsoi terävine piirteineen sivusta, kun Anne talutti Valtsun sohvalle. Tappe toi Valtsulle kylmän kääreen, sillä tämän päätä jomotti. Anne oli vihoissaan ja ryntäsi vielä keittiöön. "Millä oikeudella sä hyökkäät mun poikaystäväni kimppuun!?", hän huusi pojalle. Tämä vain tuijotti Annea roikkuvien hiuksiensa alta. Anne huomasi pojan silmien olevan täysin siniset ja todella kauniit. Poika ei katsonut Annea vihalla, vaikka näyttikin pelottavalta, vaan lämmöllä ja viattomuudella. Silmät tutkivat Annen päästä jalkoihin ja Anne tunsi kylmiä väreitä selässään. Hän meni sekaisin sanoissaan ja lopulta rauhottui. Lopulta hän poistui huoneesta vavisten ja tunsi vielä silmien seuraavan häntä hänen kulkiessaan pois keittiöstä. Jotenkin tilanne kutkutti Annea.
Valtteri istui yhä sohvalla Tappe vieressään, ja kun Tappe näki Annen, hän ohjasi Valtsun ja tämän makuuhuoneeseen. Siellä Anne voisi paremmin hoitaa Valtsua. Valtteri makasi liikkumattomana sängyllä. Anne silitti tämän päätä. "Mistä tossa tappelussa oli kyse?", Anne kysyi lopulta Valtsulta. "Se saakelin nilkki pölli mun kääryleeni." Tupakan? ihmetteli Anne. Yhden vaivaisen tupakan takia koko tappelu. Anne pudisti päätään ja sanoi lopulta: "Olisit pyytänyt multa yhen savukkeen, mulla olis ollu." "En mä puhu tupakasta, vaan hassiksesta. Mul oli perkeleen kova päänsärky ja hassis olis auttanut. Se vitun turisti pölli multa kaiken." Anne oli hiljaa. Hän ei järkyttynyt, vaikkei ollut tiennyt Valtsun polttavan hassista. Tupakoilta ne olivat aina näyttäneet ja sen takia Annekin oli alkanut tupakkaa polttelemaan. Anne vaikeni kokonaan. Valtsu nousi ylös ja suuteli häntä. Anne suuteli takaisin. He kietoutuivat toisiinsa kiinni ja siitä yöstä tuli heidän intohimoisin yö. Anne tunsi rakkautensa kasvavan, Valtsu oli ihana rakastaja.
Aamu oli paskainen. Anne raahautui kylpyhuoneeseen pesemään kasvojansa. Anne katsoi peiliin. Pisamat punottivat ja ruskeiden hiuksien sivujakaus oli nyt keskellä. Samassa kylpyammeesta kuului voihkaisu ja Anne käännähti ympäri. Hän näki mustahiuksisen pojan jonkun samasta muotista veistetyn blondin kanssa. He suutelivat toisiaan, eivätkä huomanneet Annea. Mustahiuksisen pojan hiukset olivat märät ja suihkusta tippui koko ajan niihin muutamia pisaroita lisää. Blondi siirtyi suutelemaan pojan kaulaa ja silloin poika huomasi Annen. Hän katsoi taas Annea tavalla, joka sai Annen tuntemaan itsensä halutuksi. Poika ei kuitenkaan sanonut sanaakaan, vaan hän vain tuijotti. Anne nielaisi ja meni ulos kylppäristä sulkien oven perässään. Siniset silmät jäivät vaivaamaan. Ne olivat koko ajan Annen mielessä.
Valtsu ei ollut vielä herännyt ja Anne istui jälleen sohvalle. Hän ei saanut silmiä pois mielestään. Samassa hän näki päiväunen. Poika hymyili hänelle hänen edesään ja siveli hänen hiuksiaan. Varovasti hän kosketti Annen kasvoja ja suuteli tätä mehevillä hyvinhoidetuilla huulillaan. Suudelman kälkeen sinisilmät katsoivat Anneen ja jälleen lähetyivät tätä. Nyt Annekin vastasi suudelmaan. Pojan kädet liikkuivat istevarmasti Annen vartalolla...ovi avautui ja Valtteri möngersi silmä mustana ulos makuuhuoneetsa. Anne juoksi hänen viereensä. "Nyt lähdetään kotiin.", hän sanoi Valtsulle. Viikon riehat olivat nyt ohi ja oli aika selviytyä niistä.
Viikko kului, eikä Anne ollut toipunut kunnolla Tapen juhlista. Mustahiuksinen poika oli tehnyt häneen jollain tavalla suurehkon vaikutuksen. Anne ei edes tiennyt, miksi poika kummitteli sekä hänen yö- että päiväunissaan. Häntä jotenkin kauhistutti poika. Poika oli ollut iljettävä, kova ja teräväpiirteinen, ei mikään joka tytön päiväuni kuten Valtsu oli. Valtteri oli pojalle täysi vastakohta ulkonäöltään. Ennen kaikkea Valtteri oli blondi. Kävi ilmi, ettei mustahiuksinen poika ollut Valtterin vihamies tappelusta huolimatta. He olivat hyviä tuttuja - polttelivat hassista milloin missäkin. Syy, miksei Anne olluty aikaisemmin nähnyt poikaa oli ilmeinen: Anne tykkäsi paljon enemmän näytellä poikaystäväänsä kavereillensa kuin Valtsu. Valtterin kavereista Anne tunsi vain Tapion, tosin tämä oli ollut Annelle jo entuudestaan puolituttu.
Anne näki Tapion ostarilla ja päätti poiketa tämän kanssa kahville. Kahvilan pitäjä kyseli yli-innostuneena ystävyksien tilauksia. Kahvi mustana Tapelle ja kaakao kermavaahdolla Annelle. He istuivat ikkunapöytään nauttimaan kupposia. Annella oli paljon kerrottavaa eilisistä ostoksista ja siitä kuinka hauskaa oli ollut, kun Valtsu oli esittänyt vakiorepliikkejään humoristisella tavalla. Anne nauroi jutuille kertoessaan niitä Tapelle, mutta huomasi, etteivät ne naurattaneet tipaakaan Tappea. Tilannekomiikkaa ilmeisesti. Pian keskustelu siirtyi Tapion juhliin. Anne kertoi, ettei ollut tiennyt Valtsun polttelevan hassista ja Tappe kummasteli, ettei Valtsu ollut kertonut asiasta. Tapio kertoi, että hänelläkin olisi joskus ollut mahdollisuus aloittaa sauhuttelu, muttei se ollut Tapiota sen lähemmin innostanut. Tappe piti kuulema tupakasta enemmän ja kun Jonne oli tarjonnut yhtä... nimi Jonne jäi kummittelemaan Annen mieleen. Kuka oli Jonne? Anne kysyi lopulta ja sai vastauksen, mitä oli odottanutkin. Jonne oli tietenkin mustahiuksinen poika, jonka kanssa Valtteri oli tapellut. Anne huokaisi. Että sillä kummittelijalla pitikin olla vielä niin pirskatin kiva nimi!
Ikkuna kolahti. Anne säpsähti ja käänsi päätään. Valtteri koputti ikkunaan. Hän tuli sisään ja tervehti Tappea: "Jaahas, täällä sä vaan yrität iskeä mun tyttöäni. Varo vedän sua vielä turpaan." "Moi vaan Valtsu. Ei mun tartte edes yrittää sitä... ihan omasta tahdostaan tuli. Vai mitä Anne... Anne?" Anne oli ajatuksissaan, Valtsun pusu havahdutti häntä hieman.
"Joo... niin tulin..", Anne vastasi hiukan hassusti. Pojat eivät huomanneet mitään eroa.
Ulkona alkoi tulla pimeä, Tappe oli jo aikaa sitten lähtenyt kahvilasta ja Valtsulla oli kova kiire busiin. "Kulta, etkö sä voisi istua tässä vielä jonkin aikaa? Tai edes saattaa mut kotiin?", Anne kysyi epätoivoisena Valtsulta. Tämä pudisti päätänsä. Ei se käynyt. Viimeinen bussi liikkui juuri näihin aikoihin. Anne hymähti hieman. Tuntui oudolta patistaa Valtsua tekemään niin kuin hän halusi. Ennen Valtsu oli omasta tahdostaan myöhästynyt bussista Annen vuoksi. Nyt asiat olivat muuttuneet.
Valtteri ja Anne kulkivat ulkona käsikädessä. Annen olo oli silti tyhjä. Käden lämpö ei tuntunut missään. Anne jäi odottamaan, kunnes Valtsun bussi tuli. Bussipysäkillä seisoi muutamia ihmisiä, jotka odottivat väsynein ilmein bussin tuloa. Valtsu oli hermoissaan: "Missä se perkeleen bussi viipyy?", hän vilkuili tulosuuntaanpäin ja kaivoi taskustaan hassissätkän, jota hän kutsui kääryleeksi. Anne säpsähti ja katsoi Valtsua, kun tämä sytytti sen ja alkoi polttaa. Valtsu ihmetteli Annen reaktiota ja kysyi: "Haluatko säkin?" Anne kieltäytyi epävarmasti ja Valtsu jatkoi poltteluaan itsevarmana. Lopulta Anne kuitenkin myöntyi ja kysyi saisiko hän sauhut. Valtsu ojensi pätkän. Se paloi hyvin ja savutti outoa imelää hajua. Anne vetäisi pätkästä henkeen ja köhäisi. Pikkuhiljaa Annen olo alkoi olla rentoutunut ja vapaamielinen. Hän tunsi olonsa lennokkaaksi, eikä enää ajatellut, mikseivät Valtsu ja hän olleet enää yhtä rakastunut pari kuin ennen. Anne huokaisi ja istui Valtsun syliin ja kuiskasi tämän korvaan: "Kiitos rakas ihanasta tunteesta. Tää on parempaa kuin kännit." Valtsu nousi yllättäen ylös niin, että Anne lensi kovalle, likaiselle asfaltille. "Jonne, mitä sä täällä ?", Valtsu hihkaisi. Anne näki pieniä keltaisia kolmioita silmissään. Hän nousi ylös nimen kuultuaan ja katsahti Jonneen. "Moi.", hän sanoi. Sinisilmät olivat hänen luonaan. Anne tunsi ajan pysähtyvän. Oli hiljaista ja keltaiset kolmiot tanssivat Jonnen kasvojen ympärillä, kuinka kauniit ne olivatkaan! Pian Anne tunsi märän suudelman poskellaan - se oli Valtteri. Jonne tuijotti Annea, vaikka puhuikin Valtsulle. Anne tunsi vatsassaan tunteen. Hän olisi halunnut vain hyökätä Jonnen kimppuun ja rakastaa tätä. Mutta Valtteri ei olisi ymmärtänyt. Ja hänhän oli Valtterin tyttö.
Bussi tuli - numero 17 - Valtterin oli määrä lähteä. Hän vilkaisi vielä Anneen ja nyökkäsi Jonnelle. Nähdään. Jonne ja Anne olivat nyt kahden. Anne koetti koko ajan ajatella Valtsua, jottei mitään olisi tapahtunut Jonnen ja hänen välillä. Kuitenkin, luultavasti hassiksesta johtuen tilannetta oli vaikea kontroloida. "Sä poltit, etkö polttanutkin?", Jonne katsahti Anneen. Anne nyökkäsi Jonnelle. "Niin tein." "Mä en tajuu sitä Valtsua. Miksi tarjota jollekin niin kauniille olennolle kuin sulle jotain vahvempaa kuin tupakka? Sä oot Anne kaunis.", Jonne lähestyi Annea. Yllättäen Jonnen iljettävät piirteet eivät olleetkaan enää niin iljettäviä. Anne oli pettänyt Valtsua niin monta kertaa haaveissaan Jonnen kanssa. Nyt olisi mahdollisuus tehdä niin todellisuudessa. Jonne hymyili Annelle ja siveli tämän hiuksia. "Sut olis niin helppo napata just nyt, Anne. Sä tiedät sen ja odotat, että mä teen ensimmäisen liikkeen, mutten mä tee sitä. Sun pitää tehä se. Jos tuut huomenna meille niin mä lupaan näyttää sulle, miten rakastetaan jotain noin kaunista oikeesti. Mä näytän sulle, mitä rakkaus on todellisuudessa." Jonne antoi Annelle lapun, johon oli kirjotettu osoite. Bussi numero 102 pysähtyi, Jonne nousi siihen ja katosi.
Anne oksensi. Mistälie johtuneen, mutta olo oli aivan kauhea. Paperilappu oli päydällä ja Anne pohti päänsä puhki, menisikö hän tapaamaan Jonnea. Sinisilmät olivat suuri houkutus ja halu tunnustella Jonnen vartaloa ylhäältä alas. Jonne oli jotenkin salaperäinen, eikä kertonut itsestään aivan kaikkea ensinäkemältä. Anne oli kyllästynyt jollaintavalla Valtteriin - Valtsu oli käyttäytynyt typerästi viime aikoina, mutta Anne tunsi silti vielä halua Valtteriakin kohtaan. Hän kuitenkin rakasti Valtteria koko sydämensä pohjasta, eikä halunnut menettää häntä, vaikka koko ajan hän ajattelikin vain Jonnea. Valtsulla ja Annella oli ollut kuitenkin pitkä yhteinen historia ja olisi ollut hölmöä, jos Jonne olisi rikkonut heidän välinsä. Toisaalta eihän Jonnea siitä voinut syyttää, että Annehan Valtsua petti mielessään miltei koko ajan. Valtteri soitti ja ilmoitti Annelle, etteivät he tapaisi tänä kyseisenä päivänä ilman sen kummempaa syytä. Annella oli suuri tilaisuus kokeilla haluamaansa.
Hän käveli hitaasti kohti Jonnen taloa. Askeleet kuitenkin nopeutuivat sitämukaan kuin talo läheni. Ovi oli auki ja Anne huuteli sisään Jonnen nimeä. Ketään ei kuulunut ja Anne oli jo lähdössä, kun Jonne saapui ovelle. Otsatukka peitti silmät puoliksi ja hänellä oli vaaleansininen collegepaita päällään. "Arvasin, että tuut.", Jonne katsoi Annea. Anne astui eteiseen ja Jonne sulki oven. Hän kävi keittiössä ja palasi hetken päästä. Anne riisui kengät. Jonne näytti omituiselta, siltä kuin hän olisi ollut pilvessä. Jonne tarjosi Annelle hassiskääryleitä, tällä kertaa Anne kieltäytyi. Hetken päästä Jonne tarttui Annesta kiinni hellästi. Hän hyväili tätä olkapäistä aivan kuten Anne oli kuvitelmissaan ajatellutkin. Anne sai olonsa tuntemaan turvalliseksi ja rakastetuksi. Hän lähestyi Jonnea ja painoi huulensa hänen huuliaan vasten. He suutelivat pitkän intohimoisen suudelman, jollaista Anne ei ollut koskaan kokenut kenenkään pojan kanssa - ei edes Valtterin. Jonne siveli Annea selästä ja Anne tunnusteli Jonnen vartaloa, kuten haaveisaan. Jonnella oli hyvinhoidettu vartalo hassiksen ja tupakan poltosta huolimatta. Anne tunsi outoja tunteita vartalossaan ja ne saivat hänet vapisemaan. Tämä tunsi Jonnen niin lähellä itseään - melkein kuin Jonne olisi osa häntä. Tänä kyseisenä päivänä Jonne ja Anne olivat yhdessä monta kertaa. Anne tunsi pelkkää mielihyvää saadessaan olla Jonnen lähellä. Annen mielessä ei käynyt kertaakaan, että hän todellakin petti Valtsua.
Kun kaikki oli ohi, Anne sai Jonnelta hassissätkän. Anne istui parvekkeella, tuntien auringon lämmittävän hänen kasvojaan. Yhtäkkiä jokin sai Annen voimaan pahoin. Himo Jonnea kohtaa oli ollut suuri ja yhdessäolo oli ollut ihanaa. Jonne ei kaikesta huolimatta voittanut Valtteria missään mielessä, ja Anne tunsi omatuntonsa kolkuttavan. Miten hän oli saattanut tehdä näin Valtterille, joka oli kuitenkin uskollinen hänelle? Se ei ollut reilua. Pahinta oli se, että hän oli pettänyt Valtteria omissa ajatuksissaan - konkreettinen ja fyysinen pettäminen ei vetänyt vertoja hänen oikeille ajatuksilleen. Ja mikä ihmeen ystävä Jonnekaan Valtsulle oli, jos hän vikitteli tämän tyttöystävää ja tappeli tämän kanssa juhlissa? Annea raivostutti. Hassis sai hänessä valtavan adrenaliinipurkauksen, eikä hän voinut pidätellä sitä sisällään. Anne juoksi parvekkeelta sisään, katsahti Jonneen päin ja sylki. "Miten helvetissä sä teet näin Valtsulle?", hän huusi. Jonne tarttui Annesta kiinni, tämä rimpuili, itki, huusi ja potki. "Parasta, että sä meet Anne selvittämään ajatuksiasi. Hassis ei taida sopia sulle.", Jonne sanoi Annelle. Anne rauhoittui ja lyyhistyi lattialle itkemään. Hän tunsi pelkkää tuskaa sisällään. Hän oli lutka. Hän oli maanut pojan kanssa, jota tuskin edes tunsi. Anne nousi ylös ja käveli vaivalloisin askelin eteiseen. Jonne saatteli häntä sinne. He hyvästelivät toisensa ilman suudelmia ja Anne aukaisi oven. Kun Jonne käännähti poispäin mennäkseen olohuoneeseen, Anne tarttui rautaisesta henkarista kiinni ja hyökkäsi Jonnen kimppuun. Tämä parkaisi kovaan, mutta hetken päästä lyyhistyi räsymatolle makaamaan. Jonne oli kuristettu kuoliaaksi.
Kotimatkalla linnut visersivät ja aurinko jatkoi paahtamistaan. Anne hymyili, lauloi ja vihelteli. Valtteri käveli Annea vastaan ja Anne juoksi Valtsun syliin. "Mä rakastan sua Valtsu.", hän kuiskasi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Persoonallista kerrontaa. Mielenkiinto säily loppuun asti ehkä juuri sen vuoksi. Silti loppuratkasun tapasii käänteitä (loppu oli mainio) oisin toivonu tuon pitusessa tarinassa olevan enemmänkin. Siis jonkinlaisii yllätyksiä yleensä, en tarkoita että enemmän tappoja.. eh. Nyt, ehkä juuri tekstin määrän takia sekaan mahtui myös kyllästyttäviä pätkiä jolloin tapahtumat etenivät kirjaimelleen niin kuin oli odottanutkin. Erisnimissä oli kans vähän turhaa toistoa, vaikka sen ymmärtää kun synonyymiehdokkaita olisi ainoastaan tyttö/poika taikka sitten jokin pronomini. Yhtenäinen tunnelma sentään säilyi läpi tarinan, ja henkilökuvatkin sait pidettyä hyvin kasassa. Tosin Valtterin kuvaus jäi tuntumaan hieman ontolta. Vaan persoonallisuus/omaperäisyys kirjoitustavassa nostaa silti pisteitä.
Ilahduttavaa myös nähdä että joiltain vielä sujuu oikeinkirjoitus. Oli käytännössä virheetöntä tekstiä. Vielä kun jätät hasiksesta yhden ässän pois.. :) -ei sitä viimestä kuitenkaan.
Niin, ja jotain kumman samankaltasuutta huomasin muuten sun kirjoitustyylissä kun omassani. Se tosin ei selvii siitä yhestä novellista minkä tänne palstalle oon pistäny, eikä ehkä siitä seuraavastakaan mikä on vielä puolitiessä valmistumassa. Noh, kuitenkin, pienenä esimerkkinä nuo kappaleitten lopetukset lyhyisiin toteaviin lauseisiin on hyvin samanlaisii mitä ite käytän useesti.
Huoh.. sitä tuntee itsensä taas sellaiseksi konemaiseksi äidinkielen opettajaksi jolta ei koskaan saanut suoria kehuja (paitsi joskus :)), ja jota niin usein vihasi. Ettepä pyytäisi palautetta... :)
Tavallaan mä pidin tuosta, hyvä teksti (ja hyvin valitut nimet, mutta se nyt ei kuulu tähän ;) )
Ei aivan tavanomainen teinitarina, vaikka jotakin ennalta-arvattavuuksia ehkä olikin. Loppu oli omalla tavallaan jännä ja persoonallinen, mutta...
...miten ihmeessä juuri hetki sitten murhan tehnyt (vai käsitinkö väärin) tyttö voi noin vain laulella ja vihellellä? Luulisi, että jonkinlaiset omantunnontuskat vaivaisivat, vaikka uhria olisikin vihannut.
no mä en tajunnu kanskaan tota loppua...mikä oli pointti tekstissä? välissä toisti itseään... ihan hyvä muuten...
Kiitoksia palautteesta.
Lopun oli tarkotuskin mietityttää. Ei siitä sen enempää - en oikeestaan jaksa selittää, mitä lopulla tarkotin, koska toivon, että jokanen aattelee sen omalla tavallaan :)
Olisi kiva lukea Aleksi13 - sun novelleja myös. Kuinka vanha muuten oot? Äikän opettajalta kuulostaa kaikki, jotka jaksaa antaa palautetta - mutta itepähän sitä pyydetään ja halutaan tavallaan jakaa omat ajatukset muiden kanssa. Mä oon kyllästyny sellaseen palautteeseen, että 'hyvä' tai et 'ok' -noi termit ei tavallaan sano mulle mitään..
huomasin itekin lukiessani tekstiä, että siinä oli aika paljon erisnimien käyttöä - häiritsi. Ja sit omista lauseista, välillä potutti sellaset "blaablaablaatöks"-lauseet.
Se on kyl vaikee sanoa pitääkö itse omasta tekstistään, kun on jauhanu sitä niin kauan, että tykkääkö siitä vai ei. Siks tavallaan kerjään teiltä palautetta!
kiiiiiiiiiiiiiiitoshhh!
>>Se on kyl vaikee sanoa pitääkö itse omasta tekstistään, kun on jauhanu sitä niin kauan, että tykkääkö siitä vai ei.>>
ja se siitä mun oikeinkirjotuksesta...
"Kuinka vanha muuten oot?"
Älä kysy, älä kerro... No, oon vanhempi kuin tuo hölmö nimimerkki antaa ymmärtää. :)
Pakko vielä palata tähän "novellin loppu" -aiheeseen. Ihan vain kehaistakseni, ja kertoakseni miten sen aattelin, ei siis tarvii kommentoida tai selitellä sitä. Joskus oon itekin lopettanu tarinan vähän samalla tyylillä. Eikä se musta ainakaan ollut sopimatonta pistää Anne viheltelemään ja lauleskelemaan (vt. edellisiin palautteisiin) tapettuaan juuri ihmisen. Hyvä että joku uskaltaa kirjoittaa vähän rohkeampiakin ratkaisuja. Siinä oli sellaista kieroutunutta (kaunista?) absurdismia mikä kieli päähenkilön esiinpyrkivästä skitsofreniasta (näin mukahienosti sanoakseni).
Vaikka ulkopuolisen silmin näkisi räjähdyspisteessä olevan Annen, joka on juuri tappanut Jonnen ja pettänyt poikaystäväänsä, eikä mikään enää lupaa hyvää, niin silti tämän kaiken "kaaoksen" keskellä suppeassa maailmankuvassa -eli päähenkilö Annen silmien takana- kaikki onkin hyvin eikä suinkaan luhistu, ja hän on viimein onnellinen -ainakin hetkisen. Jostain syystä tuli Fight Clubin lopetus mieleen.
"Se on kyl vaikee sanoa pitääkö itse omasta tekstistään, kun on jauhanu sitä niin kauan, että tykkääkö siitä vai ei."
Hienosti rakensit lauseen. :) Niin, tuleehan sitä vähitellen sokeaksi omille virheilleen tekstiä kirjoittaessa, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa maalatessa muotokuvaa. Ja toisten palautetta luonnollisesti kaipaa. Mutta sitten joskus, kun tuntee pistäneensä kaikki peliin, ja joku tuleekin haukkumaan työn täysin, saattaa menettää tyystin mielenkiinnon kyseiseen aiheeseen. Tai sitten myöhemmin ei vaan uskalla enää yrittää täysillä jotta voi aina sanoa pystyvänsä parempaankin. Ite oon törmänny joskus tämmöseen, ja koitan siks olla varovainen palautetta antaessa. Aina pitäis yrittää täysillä, teki sitten mitä tahansa.
No niin, luinpa minäkin tuon tekstisi, Angie, ja jos palautetta saa antaa, niin tässä sitä tulee.
Kiinnostava kuvio. Tuo mitä Aleksi13 mainitsi skitsofreniasta määrittelee Annen persoonan uudelleen. Mielessäni heräsi kysymys, että millainen henkilö Anne oikein on. Onko hän "normaalin" ihmisen tapaan vain tilapäisesti sekaisin ajatuksissaan ja tunteissaan, vai onko kyseessä jonkinlainen mielenterveyden sairaus? =)
Ja tuo loppu... Kerrassaan hykerryttävää. Absurdismi on oikea sana. Loppu oli iskevä staccato ja kertakaikkisen yllättävä, suorastaan löi jalat alta. Toisaalta kun kerran palautetta halusit, niin ajattelin että kuinka hyvin tuo absurdi lopetus sopi novellin muuhun tyyliin.
Ja vähän kritiikkiä: En tiedä pyritkö tietoisesti käyttämään juuri sitä tyyliä mitä käytit, mutta itse ainakin antaisin seuraavan ehdotuksen: Pyri kirjoittamaan tasalaatuisempaa tekstiä. Tuossa oli vielä silmäänpistäviä pomppuja tekstin tyylistä ja sävystä toiseen. Esim: "Tämä tunsi Jonnen niin lähellä itseään - melkein kuin Jonne olisi osa häntä. Tänä kyseisenä päivänä Jonne ja Anne olivat yhdessä monta kertaa."
Eli tarkoitan sitä, että mitä tuo "kyseisenä" oikein tuolla tekee. "Kyseisenä" on jotain virkamiesten kapulakieltä, eikä oikein taivu tällaiseen novelliin.
Ja sitten toinen tyyliseikka: tuo kaikkitietävä kertoja ontuu mielestäni joissain kohdissa: "Annen mielessä ei käynyt kertaakaan, että hän todellakin petti Valtsua."
Eli jos kiinnität kieleen huomiota, niin hyvä tulee. Jos voit välttää näitä "pomppuja" niin teksti muuttuu hujauksessa vielä paljon kulkevammaksi ja yhtenäinen tyyli säilyy läpi kertomuksen.
Mutta ideoita sinulta, Angie, nähtävästi löytyy. Ja sanon vielä sen, että pidin novellistasi, vaikka kritiikkiä esitinkin. Ei muuta kuin vielä lisää kirjoittamista ja kirjoituksia tänne!
Kiitos palautteesta!
Sen verran pitääkin osata mennä itseensä, jotta osaa kuulla kritiikkiä.
Olen yllättynyt, että sain näinkin paljon palautetta:) ja myös yllättynyt siitä, etteivät kaikki tykänneet novellini lopusta. Sen oli tarkotuskin olla sellainen ns.skitsofreeninen loppu - muuten en halua kommentoida sitä.
Hmm.. jännä vertaus tuo Aleksin vertaus siihen Fight Clubiin. En muista, miten se elokuva päättyi, mutta täytyypä katsoa se taas...
Tämä novelli lensi hetkessä paperille. Sellaiset hetket on minusta parhaita, kun ei tarvitse pohtia, mitä kirjoittaa. Ja pohtimisella tarkoitan tietynlaista vääntämistä: "nyt-on-pakko-kirjoittaa"-tunnetta.
Täytyy puuttua joihinkin tyylikohtiin. En oikeastaan ole edes vielä oikolukenut tekstiäni, joten tekstissäni on varmasti virheitä. Mutta kapulakielestä täytyy päästä;)
Toi oli ihan hyvä....mielenkiintonen....=)