Ei ongelmia. :-D

Kuten aavistettavissa olikin, sananvapautta pyritään rajoittamaan kaikin mahdollisin tavoin ja kriittisiksi koetut kommentit pyritään vaimentamaan. Tämä kertonee jo puolestaan millaisesta ilmiöstä on kyse: http://www.uut.fi/sciento.html#vaimen

Sinänsä keskustelun osalta tämä ei ole ongelma. "Pitkät lainaukset tullaan poistamaan" lukee palstan säännöissä, mikä tarkoittaa sitä, että Suomi24-foorumi, aivan oikein, kunnioittaa tekijänoikeuksien suhteen hyvän tavan mukaista lainaus- ja viitekäytäntöä. Lainaukset eivät riko tekijänoikeuslakia, vaan lain mukaan lyhyet lainaukset lähdeviitteineen ovat mahdollisia esimerkiksi teosta tai aatesuuntaan liittyviä kyseenalaisia ilmiöitä kritisoitaessa. NÄIN sanoo laki! Miten tätä lakia sitten sovelletaan tällä palstalla, on täysin palstan pitäjän vapaassa harkinnassa.

Joka tapauksessa, lyhyet lähdeviittein esitetyt lainaukset eivät riko tekijänoikeuslakia. Kopiointi ja lainaus kun ovat kaksi eri asiaa.

Referointi ei kuitenkaan ole koskaan kiellettyä. Kenellä tahansa on oikeus referoida eri julkaisujen sisältöjä. Sananvapaudella on tässä maassa lainsuoja. Onneksi. Ajatuksia ja mielipiteitä kun on kuka tahansa oikeutettu esittämään vapaassa demokraattisessa maassa.

Kirjoitan asiallisesti. Se että esittämäni ajatukset herättävät välillä suuttumusta, johtuu asiasisällöistä ja näkökulmastani. Kirjoitan tälle palstalle aina, vain ja ainoastaan samalla nimimerkillä. Se että jotkut haluavat tulkita myös trollaukset ja häirikköviestit minun kirjoittamikseni on heidän ihan ikiomia harhojaan ja mielikuvitustaan. Tämän voi palstan ylläpitäjä tarkistaa.

Mielestäni on kummallista, miten kirjoittamiseeni halutaan puuttua, mutta vastapuolen solvaukset ja alatyyliset trollaukset, jotka ilman muuta rikkovat keskustelujen ohjeistusta jätetään täysin huomiotta. Palstalla MAINOSTETAAN myös säännöllisesti kirjoja, kursseja ja muita tuotteita. Tätä ei näköjään myöskään haluta millään tavoin rajoittaa.

Vielä lopuksi: tämän palstan aihe on scientologia. Ei "Karvonen" eikä myöskään "tekijänoikeuslait". Mielestäni onkin lähinnä huvittavaa nähdä, millä innokkuudella muutamat kirjoittajat haluavat pitää keskustelun poissa itse aiheesta. Miksiköhän...?
4418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minusta kaikkein paras esimerkki scientologien kaksinaamaisuudesta oli se, kun eräs Greta tällä palstalla väitti olevansa sivustaseuraaja. Tällä tavoin hän ajatteli ohjata keskustelun aiheesta "Scientologian edut" aiheeseen "Andronikoksen motiivit". No paljastuikin, että hän oli käynyt scientologien kommunikaatiokurssin, jonka sisältö on minulle varsin tuttua. Kun häneltä kysyin aiheesta sain vastauksena, että "Se millainen se [kurssi] on oikeasti, ei kuulu tälle palstalle".

Minua ihmetyttää, mitä sellaisen ihmisen päässä pyörii, joka ei halua scientologiasta keskusteltavan scientologia-palstalla. Ei kai nyt JOKAISELLA scientologilla voi olla noin paljoa salattavaa?

Äänestä
  • niin, etteivät itse edes tiedä salailevansa. Ne defenssit, näes.

    Äänestä

ne ongelmat ovat jollain muulla taholla, kuin Scn. Ei juutalaisillakaan ollut suurempia ongelmia, kutenkin natseilla oli juutalaisongelma.

Äänestä
  • ...ongelmalle tosin löytyvät ihan inhimilliset syyt; rahan- ja vallanhimo Natsi-Saksassa.

    Samalla tavalla juutalaisten kanssa sinne keskitysleireihin päätyivät, järjestelmää vastustavat,kommuninisti,mustalaiset ja vammaiset.

    Kannattaisi ACD lukea historiaa ilman Hubbardin sensuroivia laseja, niin se totuuskin voisi jopa löytyä.

    kumma juttu, kun te scientologit aina vedätte framille juutalaiset ja natsit, noin niinkuin malliesimerkkinä "totuudesta".

    D :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Karvonen kirjoitti:

Kuten aavistettavissa olikin, sananvapautta pyritään rajoittamaan kaikin mahdollisin tavoin ja kriittisiksi koetut kommentit pyritään vaimentamaan. Tämä kertonee jo puolestaan millaisesta ilmiöstä on kyse: http://www.uut.fi/sciento.html#vaimen

Sinänsä keskustelun osalta tämä ei ole ongelma. "Pitkät lainaukset tullaan poistamaan" lukee palstan säännöissä, mikä tarkoittaa sitä, että Suomi24-foorumi, aivan oikein, kunnioittaa tekijänoikeuksien suhteen hyvän tavan mukaista lainaus- ja viitekäytäntöä. Lainaukset eivät riko tekijänoikeuslakia, vaan lain mukaan lyhyet lainaukset lähdeviitteineen ovat mahdollisia esimerkiksi teosta tai aatesuuntaan liittyviä kyseenalaisia ilmiöitä kritisoitaessa. NÄIN sanoo laki! Miten tätä lakia sitten sovelletaan tällä palstalla, on täysin palstan pitäjän vapaassa harkinnassa.

Joka tapauksessa, lyhyet lähdeviittein esitetyt lainaukset eivät riko tekijänoikeuslakia. Kopiointi ja lainaus kun ovat kaksi eri asiaa.

Referointi ei kuitenkaan ole koskaan kiellettyä. Kenellä tahansa on oikeus referoida eri julkaisujen sisältöjä. Sananvapaudella on tässä maassa lainsuoja. Onneksi. Ajatuksia ja mielipiteitä kun on kuka tahansa oikeutettu esittämään vapaassa demokraattisessa maassa.

Kirjoitan asiallisesti. Se että esittämäni ajatukset herättävät välillä suuttumusta, johtuu asiasisällöistä ja näkökulmastani. Kirjoitan tälle palstalle aina, vain ja ainoastaan samalla nimimerkillä. Se että jotkut haluavat tulkita myös trollaukset ja häirikköviestit minun kirjoittamikseni on heidän ihan ikiomia harhojaan ja mielikuvitustaan. Tämän voi palstan ylläpitäjä tarkistaa.

Mielestäni on kummallista, miten kirjoittamiseeni halutaan puuttua, mutta vastapuolen solvaukset ja alatyyliset trollaukset, jotka ilman muuta rikkovat keskustelujen ohjeistusta jätetään täysin huomiotta. Palstalla MAINOSTETAAN myös säännöllisesti kirjoja, kursseja ja muita tuotteita. Tätä ei näköjään myöskään haluta millään tavoin rajoittaa.

Vielä lopuksi: tämän palstan aihe on scientologia. Ei "Karvonen" eikä myöskään "tekijänoikeuslait". Mielestäni onkin lähinnä huvittavaa nähdä, millä innokkuudella muutamat kirjoittajat haluavat pitää keskustelun poissa itse aiheesta. Miksiköhän...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu