Meistä moni on varmaan huomannut kuinka vaikeaa on selittää jotakin ns. yliluonnollista tapahtumaa, k.o ilmiöstä täysin tietämättömälle henkilölle. Ei löydy muka laitetta jolla mitata. Mittalaite on lähempänä kuin luuletkaan, eli kyseenalaistava henkilö itse. Hänenhän se pitäisi pystyä vain samalla tavoin herkistymään ja virittäytymään tietyille taajuuksille.
Seuraava vertaus kertonee paljon.
Kun eräs Kolumbus niminen löytöretkeilijä palasi reissultaan ja kertoi löytäneensä uuden mantereen, ei moni häntä uskonut. Mantere siis oli muuttunut uskon asiaksi. No nyt te tietysti sanotte että mantereen löytyminenhän oli helppo todistaa. Eihän siinä olisi tarvinnut muuta kuin hypätä laivaan ja käydä katsomassa. Eipä monikaan ihan heti lähtenyt.
Mutta: siitä huolimatta että epäilijät eivät viitsineet lähteä katsomaan todelliseksi väitettyä huuhaa-manteretta "AMERIKKA" OLI SIELLÄ.
Eli... vaikka "hyväksyttäviä" todisteita yliluonnollisista ilmiöistä ei voitaisi tällä hetkellä esittää, ei niiden olemassaoloa voida kieltää.
Omasta mielestäni asiat olisivat paremmin mikäli Amerikka olisi jäänyt löytämättä.
(nooh... vitsi, vitsi)

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tässä tapauksessa oli niin että Amerikka myös sattui olemaan siellä. Se ettei löydy todisteita ei tarkoita etteikö olisi olemassa, mutta ei se tarkoita sitäkään että olisi olemassa.
Eli kieltää ei voida, muttei kirkossa kuuluttaakaan. Jos sinulla on ne todisteet niin varmasti haluat ne esittää. Tähän ei nyt käy "Olin 2 viikkoo syömättä ja join pirtua. Alko tulla tiivitaaveja perseestä ja jutteli ne mulle."
Tässä ymmärryskyvyllesi sopiva vastaus:
ole kaksi viikkoa syömättä ja juo pirtua niin Tiivitaavit saapuvat jutellen.
Keskustellaan sen jälkeen lisää.
Se ennakko-oletus että Amerikkaa ei olisi olemassa on järjenvastainen. Loogisempaa on olettaa Amerikan olevan olemassa.
Kysymys on siitä mitä pidetään todisteena. Sitä että on olemassa tämä manner voidaan pitää todisteena siitä, että on olemassa myös muita mantereita.
Tälläkin hetkellä sinulle riittää todisteeksi auringon olemassaolosta vain se, että näet k.o valopallon taivaalla!!!???
Korjataanpas tuota sinun hieman harhauttavaa Amerikka tapausta. Ensinnäkin Kolumbus luuli kuolemaansa saakka saapuneensa Intiaan ja siitä se yksi saaristo sai nimekseen Länsi-Intian saaristo. Amerikka taas sai nimensä henkilöstä Amerigo Vespucci, joka osoitti ensimmäisen että se oli uusi manner eikä osa Aasiaa. Muutenhan Amerikka olisi nimetty Kolumbuksen mukaan vai? Eikä sinun tuo laivaan hyppääminenkään noin vaan onnistunut, koska matka sinne kesti kuukausia.
Kaipa tuo sinun "mittalaite" teoria voisi pitää paikkansa.
No joo... tuo esimerkkinihän oli sellainen karkea malli havainnollistamisen vuoksi että en mennyt aivan yksityiskohtiin.
Terv. Marcel